Ei siis ainakaan täysin taantumuksellista. Tähän tyydyn. 
Suomessa sarjakuvan valtavirtaa ovat Naisen kanssa ja Viivi ja Wagner upeilla myyntiluvuillaan. Niihin (disclaimer: pidän kyllä molemmista) verrattuna Jysäyksen väitetty "populismi" tuntuu suorastaan avant-gardelta, ja erilaiselta.
Avant-garde ei välttämättä tarkoita taiteellista tai vaikeaselkoista...
Minähän en Jysäksen sarjoja taantumuksellisiksi väittänyt, enkä väitä - enkä edes populismi-sanaa käyttäessäni tarkoittanut sillä halveerata. Olen paljolti Rojun kanssa samaa mieltä, että totta kai tarvitsee olla "helppoa" sarjakuvaa, jotta kukaan alkujaan kiinnostuu ja oppii lukemaan sarjakuvia, eikä sarjakuvan tietenkään mitään itsearvoisen hankalaa tarvitse ollakaan. Sen myönnän että minulla on aika vahvaakin kiinnostusta "avantgarden" mahdollisuuksista sarjakuvassa, mutta silloin tarkoitan sitä, että kerronnassa on varaa kokeilla ja tutkia erilaisia kerronnan metodeja. Silloin ei edes tarvitse puhua avantgardesta vaan postmodernista, tai jopa modernista - sarjakuvista suurin osa kuitenkin pohjaa hyvin simmpeleihin kerronnan ja rakenteen tasoihin, ja eivät välttämättä edes tarinan tasolla kompensoi muodollista yksinkertaisuuttaan.
Naisen kanssahan on omassa tyylissään popularisoitua postmodernismia, tai jotain, ja sellaisena kuitenkin aika omalaatuista ja lisäksi siinä on ihan hyviä huomioita ihmisten käytöksestä, ja se ei mielestäni siinä mielessä ole populismia eikä ole Viivi ja Wagnerkaan - sekin on saavuttanut suosionsa omalakisena strippisarjakuvana, joka ei ole pyrkinyt tekemään täysin harmitonta ja mautonta kolmen sekunnin viihdettä, vaan se on saavuttanut suosionsa sillä, että se on oikeasti ilahduttanut ihmisiä - mitä joku Pulteri tai mitä ikinä sanomalehdissä onkaan ei tee, minä en ole vuosiin lukenut muita strippejä kuin Wagnerin ja joskus B.Virtasen ( joka onkyllä saman toistoa), en niitäkään kuin ihan satunnaisesti.
En nyt sano, että Jysäyksen sarjat siihen pahimpaan populismin suoneen osusivat, paitsi Sillage ja Roihuvuori ja se pitteri patteri, mutt jotenkin niistä jää uupumaan semmoinen eletyn tuntu ja henkilökohtaisuus, minusta ne on väkerretty keskinkertaisten ideoiden pohjalta, ilman että ideoista olisi edes yditetty tislata sen ydintä.
(Off-topic. avantgarde-termistä:
Avantgarde-sanahan napattiin armeijasanastosta, ja se tarkoittaa etujoukkoa, korkeataiteen piirissä ei voi varsinaisesti enää avantgardesta puhuakaan, koska avantgarde on jo mennyt loogisiin ja äärimmäisiin päätepisteisiinsä, mutta tavallaan aina jotkut taiteilijat ovat tulevan raivaajia, etujoukkoa, ja mielestäni tämä voi tarkoittaa sitä, että esim. pyritään ymmärrettävämpään ilmaisuun ja taideleikistä irtautumista omassa tekemisessä.
Sarjakuvan kaltainen media on kuitenkin ihan erilaisessa kehitysvaiheessa kuin vaikka kuvataide tai moderni musiikki, ja minun ideani on että selvitäkseen aikain kurimuksesta ja typeryyden aikakaudesta sarjakuvan pitäisi seistä suoraselkäisenä, omanarvontuntoisena, eikä hapertua nöyristelevään populismiin ja helpoimman toistoon.
Ja onhan joku Persepoliskin myynyt ilmeisesti aika hyvin Suomessa, että sitä laatuakin osataan arvostaa!
