Onko Jysäykseen tulossa Suomi-mangaa
Ei ainakaan näillä näkymin. Tuo Rautakirjan mainosteksti on ikivanhaa riimukirjoitusta Jysäyksen esihistoriallisesta alkutaipaleelta. Täytyypä muistaa päivittää tuo.
tekstaus on jokseenkin kehnoa, samoin lehden taitto. Näitä hommia pyrkisin delegoimaan kyseisten alojen nuorille ammattilaisille. Hyvää tahtoa ja talkoohenkeä varmasti löytyisi?
En pistäisi pahinta vihamiestänikään tekemään vuotta ympäripäivää työtä palkkana pelkästään haukkuja. Tekstaukseen löytyy ratkaisu viestin loppupäästä, mutta puhutaanpa tuosta taitosta ensin.
Ilmeisesti jossain elätellään haavetta sentyyppisestä sarjakuvajulkaisusta kuin BANG! (puhdas yhteensattuma muuten tuo nimi heittomerkkeineen. En ollut koskaan kuullutkaan koko lehdestä ennen kuin eka Jysäys! oli jo painettu.) BANG! on sellainen ulkomitoiltaan albumikokoinen 146-sivuinen design-järkäle, jota kai voisi kutsua sarjakuva-aikakauslehdeksi. Samanlaista itsetietoista kikkailua kuin vanhat Image-lehdet jos joku muistaa.
Se, että sarjakuvan ympärille esim. jätetään viiden sentin marginaalit joka suuntaan on varmasti hyvää designia. Se ei mielestäni kuitenkaan kunnioita sarjakuvan perusolemusta tippaakaan. Jos lehti on iso, niinkuin Jysäyskin A4-kokoisena yleinen markkinatilanne huomioonottaen on, on sarjakuvatkin julkaistava niin isoina kuin mahdollista.
Sivunumerot ovat Jysäyksessä kustantajan vaatimuksesta, itse käyttäisin nekin millit saadakseni suurennettua piirroksia vielä yhden prosentin. On piirtäjän asia hoitaa sivutaitto kuntoon ja lehden tehtävä on painaa se niin, että piirrostyöstä saa selvän, siis mahdollisimman isona. Jos kustantaja sallisi, kasvattaisin lehden koon jonnekin A4n ja A3n puoleen väliin.
Tämä on filosofinen kysymys ja tukeudun tässä auktoriteettiin, eli Hra Nisseniin, joka aiemmin tässä ketjussa viritteli keskustelua siitä, millainen on oikea sarjakuvalehti. Minä koen, että taittokikkailut kuuluvat kovakantisiin julkaisuihin. Lehteen sopii tällainen konstailematon, maalainen ja perisuomalainen yksinkertaisuus. Tämä ei siis tarkoita, ettenkö olisi yrittänyt hiki hatussa luoda tästä uutta Wallpaperia, mutta pidän silti lopputuloksesta.
Se on rehellinen ja se on sarjakuvalehti siinä merkityksessä kuin sarjakuvalehdet 70-luvulla vielä olivat. Oliko Tarzaneissa muka taitto? Ei, mutta tarinoita oli ja ne olivat pääasia.
Logo on suoranainen hirvitys enkä kyllä lehden nimestäkään pidä.
Logo on tosi hieno ja eikä nimi lehteä pahenna. Odota vain, tehdään sellainen lehti, että kun kun jatkossa menet kioskille ja sanot "Jysäys", kioskin neiti katsoo sinua kunnioittavasti ja kantaa lehden tarjottimella tiskille. Aika jännä, että olemme Bangin! kanssa hakeneet sarjakuvan syvintä olemusta samaa kautta. Ja Bangin! logo muuten vasta hirveä onkin. Selvästi jonkun graafikon tekemä.
Paras yksittäinen juttu oli Olipa Kerran.
No niin on. Hyvä että edes muutama sen tajuaa.
olin kuvitellut, että Trondheim tekee jotakin sartrelaisen eksistentialismin jatkokursseja mustalla huumorilla sävytettynä - siis juuri sellaista kamaa joka 1980-luvun lopulla vieroitti minut kokonaan pois eurooppalaisesta sarjakuvasta. Jysäys täyttää kulturellisen tehtävänsä siis tässäkin suhteessa.
Tämä on Jysäyksen missio tämänkin päivän sarjakuvamaailmassa. Minua on häirinnyt se, että sarjakuvaväen keskuuteen on jumittunut sellainen asenne, että hyväksyttävää eurosarjakuvaa tekevät Trondheim, Sfar, Blain ja L'Associationin porukka. Ehkäpä vielä Dubuy & Berberiakin hyväksytään siihen joukkoon, vaikka Henrietten saaman nuivan palautteen perusteella olen alkanut sitä epäillä.
Porukalla on ansionsa ja Jysäyskin julkaisee ihan vapaaehtoisesti ja mielellään monia mainituista jatkossakin. Mutta tuo porukka on hirveän suppea otos eurosarjakuvan rikkaasta kentästä. Pelkästään niitä lukemalla tulee pian sellainen olo, että kaipaa vähän ilmaa. Tahtoo raikasta eurohömppää. Tai sitten ihan toisen tyylistä vakavasti otettavaa taidesarjakuvaa. Sitäkin on ja monentyylistä ja sitä tulee Jysäyksessä pikemmin kuin arvaattekaan.
Mutta tuo viihdepuoli. Kyllä Jysäys haluaa sen taidemateriaalinsa rinnalla tarjota myös perusviihdettä. Tahdoitte tai ette, se on vallitseva genre eurosarjakuvassa ylipäänsä. Haluaisin, että Jysäys onnistuisi pikkuhiljaa rakentamaan laajan ja totuudenmukaisen kuvan eurosarjakuvan moninaisuudesta. Ajatelkaa leffapuolelta vaikkapa Amelieta. Vastaavaa ja yhtä hyvää tavaraa löytyy sarjakuvapuolelta.
Kyllä tähänkin olisi hyvin 8 sivua jatkosarjaa sopinut.
Joka toinen kuukausi ilmestyvässä lehdessä jatkosarjajaksojen pitää olla 20 sivun molemmin puolin. Mutta jos 68-sivuiseen lehteen päästään, niin se muuttuu mahdolliseksi. Katseen kantamattomissa esim. oli 93 sivuinen, eli 8 sivua/lehti kestäisi pitkälti toista vuotta.
Onko eurooppalaisen sarjakuvan tilanne tänä päivänä sellainen, että kulta-ajan Ruudun/Non-Stopin/Spiroun/yms kaltainen julkaisu olisi vielä mahdollinen? Miten mahtaa Belgiassa ja Ranskassa asiat olla?
Spirou ilmestyy vielä ja kun sitä katsoo, on oikeastaan ihan tyytyväinen siihen, että Non Stop osattiin lopettaa ajoissa. Ei se formaatti enää toimi. Enkä minä sitä kaipaa, hauskempaa on luoda ihan uutta.
En tiedä mille lukijaryhmälle Jysäystä suunnataan, että onko kohderyhmänä ihan pienetkin lapset ( tietysti siellä tissejä vilahtaa, mutta tuskinpa sitä ainakaan pikkupojat pahakseen pistävät).
Paikallisessa Prismassa ihmettelin tänään missä Jysäys oikein on. Vähän ajan päästä hiffasin, että se oli nostettu ylimmälle hyllylle sarjakuvista sivuun Myrkyn viereen. Eli siinä missä "Suomen paras sarjakuvalehti" saa julkaista sivukaupalla tissejä lastenlehtien seassa, amatöörisarjakuvan airut Jysäys koetaan lapsille sopimattomaksi. No, onhan Kvaakissa todistettu sekin, että Myrkky on hieno lehti, eli viitekehys on kai ihan oikea.
Sarjoista:
Roihuvuori ja Petteri & Patteri: Kylläpä täällä käytetään kauheasti energiaa kahden sivun vihaamiseen. Pahempi se kai olisi, jos julkaisisimme säännöllisesti yli 10-sivuisia Zombietarinoita (pahempi siis niiden kannalta, jotka sarjaa inhoavat.) Ei ole ollut aikomusta niitä lopettaa, mutta tänään tuli tapeltua niin raivokkaasti Dupuisin kanssa, että voi olla etteivät ne myy meille enää mitään.
De Pins. Ai ei nyt sitten kelvannut? Tämän siitä saa kun yrittää miellyttää lukijoita. Bioutifoulland sai kaikista kovimmat kehut viime numerossa, joten ajattelimme tyydyttää yleisön nälkää samantien kun kerran näitä lisäsivuja saatiin. Ei tarvitse pelätä, että lisää tulisi ainakaan ihan pian. Käsittääkseni olemme nyt julkaisseet de Pinsin koko sarjakuvatuotannon.
Blacksad. Joulunumerossa, joka ilmestyy juhannukseen mennessä, tulee toinen lyhäri. Albumeitakin toki aikanaan yrittelin, mutta niiden Suomen oikeudet on jo varattu. Eli älkää niitä enää ulkomailta haaliko. Kyllä ne vielä täällä julkaistaan.
Osaako joku aiheeseen perehtynyt kertoa, kuinka edustava esimerkki Sillagen linjasta Jysäyksessä julkaistu tarina on?
Ei se ole ollenkaan edustava. Albumisarja on paljon syvällisempi ja se kerrostuu albumi albumilta. Lisäksi albumeilla on eri piirtäjä (joka oli kyllä mukana käsikirjoittamassa tätä Jysäyksen tarinaa). Testasin tätä sarjaa muutamilla ihmisillä ennen julkaisupäätöstä, eikä heitä häirinnyt yhtään se, etteivät he tunteneet Sillagea entuudestaan. Eurohömppää, mutta hyvin piirretty. Aina pitäisi olla joku realistisesti piirretty tarina mukana. Se on sarjakuvalehdelle vähän kuin uutiset - tuo uskottavuutta.
Päähenkilön nimen kirjoitusasu hieman hämää, kun treema on jätetty suomennoksessa jäljelle. Se kai kuitenkin tulisi lausua "Navis".
Heh heh. Tuota me pähkäiltiin Anssin (kääntäjä) kanssa. Minä ehdotin Tiinaa, mutta sitten ajattelin, että jos joku alkaa niitä albumeja täällä julkaisemaan, niin se käyttää taatusti nimenä Nävisiä. Se kun alkaa olla maailmalla jo vakiintunut tavaramerkki. Alkuperäinen ääntäminen on yksi juttu, mutta minusta Nävis tuntui suomalaisittain äännettynä hyvältä Scifi-nimeltä. Paljon vakuuttavampi kuin Navis.
Sfaria tai Trondheimia ei kukaan näemmä ole haukkunut, kiitos sarjakuvapiirien hegemonian.
Caza...Hmmm, taidat Tertsi jäädä aika yksin kannatuslippujesi kanssa. Valitsin tämän tarinan koska paitsi että se on hyvä se on myös tosi lyhyt. En ollut oikein varma miten se istuu tyylillisesti muiden sekaan, mutta hyvinhän tuo menee (siis minun makuuni). Nuoriso taitaa vähän karsastaa.
Summa Summarum.
Olen kerännyt yhteen tärkeimmät Kvaakkilaisten listaamat epäkohdat ja yleisön palvelijana muutama muutos on luvassa.
1. Erotetaan vasenkätinen värittäjä. Tämän myötä tietysti katoaa Praedorkin, mutta Petri on luvannut piirtää sen albumiksi, eli tämän tarinan päätöksen saatte vielä joskus lukea.
2. Erotetaan kehno tekstaaja. Tästä eteenpäin tekstit ladotaan. Hajuton ja mauton ladonta ei herätä negatiivisia tunteita. Itse asiassa se ei herätä mitään tunteita. Se sopinee tälle tunneköyhälle kansalle parhaiten.
3. Ei enää kaunokirjoitusta. Ladottua kaunoa ei lue itse pirukaan. Siinä onkin selittämistä Sfarille, että hänen kaunokirjoitukseen nojaava grafiikkansa täytyy kääntää suomalaisille tikkukirjaimiksi. Luulen, että sen jälkeen meille ei myönnetä ainakaan Rabbin kissan julkaisuoikeuksia. Väliäkö hällä. Onhan meillä Karvinen.
Siinä oli demokratiaosuus, eli Kvaakkilaisten päätökset.
Mitä valittaviin sarjoihin tulee, ne siirtyvät tästä lähin totaalisesti valistuneen despotian piiriin.
Olen näet vihdoin oppinut ymmärtämään, miksei radiota voi enää kuunnella. Kun yritetään koota ohjelmaa sen mukaan, että kaikki tykkäävät tai ettei kukaan ainakaan hermostuisi, on lopputulos paikallaan junnaavaa äänitapettia. Päätoimittaja ei kuuntele enää ketään vaan julkaisee tästlähin pelkästään omia suosikkisarjojaan. Sen ensi merkkinä aletaan ensi numerosta alkaen julkaista jugoslavialaista jatkosarjakuvaa.