Lupasin olla kommentoimatta, ennen kuin joku saa lehden postissa, mutta ei voi mitään. Herra Nissen on niin armoitettu kynänkäyttäjä, että on pakko kiittää. Raskaan työpäivän jälkeen Nissen toi taas kerran hymyn huulille, Kiitos.
Miksei voi vaan tehdä hyvää sarjakuvajulkaisua joka näyttää sarjakuvajulkaisulta, tuntuu sarjakuvajulkaisulta ja haisee sarjakuvajulkaisulta.
Se, minkälainen on oikea sarjakuvalehti on mielenkiintoinen kysymys. Vanha Jysäyshän oli perinteistä mustanaamioformaattia, kun taas uusi versio on Spiroun kokoinen.
B5-formaatissa on tietysti nostalgia-arvonsa ja bulkkipaperilla oma tuoksunsa. Esineenä se on kompaktimpi ja kenties hennommille kourille hyvinkin käteen sopiva. 36-sivuisena siitä saa rullattua tanakamman kärpäslätkän kuin A4:stä. Happopaperin ja painomusteen tuoksu on vahvasti addiktoiva. Ne, jotka antikvariaatissa työskennellessään tai sarjakuvakuvakokoelmiensa alle pusertuneena ovat altistuneet liian pitkään tälle kemikaaliyhdisteelle, saattavat toisenlaisen lehden kohdatessaan kokea saman pettymyksen tunteen kuin Subutexin käyttäjät heroiinin jälkeen.
Asiaa voi kuitenkin tarkastella myös lukukokemuksen kannalta. Kun sarjakuvat on hienosti piirretty, niille suo mielellään vähän isomman esityskoon, jotta viivat ja kuvan syvyys pääsevät oikeuksiinsa. Ero on sama kuin televisiolla ja valkokankaalla. A3-aukeamaan on helpompi sukeltaa. Eikä sovi unohtaa sitäkään, että monet RuutuZoomNonstop-polven lukijat ovat jo saaneet ikänäön riesakseen. Zombien puhekuplia olisi todella vaikea lukea B5-julkaisusta.
Yritetäänkö tällä formaatti-"kohennuksella" kosiskella ostajia sarjakuvaharrastajien ulkopuolelta? Onko inhoittavan tuntuisen paperin tarkoitus houkutella samoja lukijoita kuin vaikka Imagella ja Trendillä?
YkkösJysäyksen ongelma lehtipisteissä oli selkeästi se, että se ei erottunut joukosta. Tai vaikka erottui, hintatietoinen hypistelijä jätti lehden hyllyyn ja valitsi vierestä samaan hintaan 100-sivuisen supersankarieepoksen. Siinä formaatissa ainoa tapa erottua on painaa 150-sivuisia lehtiä. Huokeampaa on painaa A4-lehti lakatulla kansipaperilla. Ja kyllä, erottumalla on tarkoitus vetää muitakin mukaan lukijoiksi kuin vain meitä Kvaakkilaisia. Jopa Imagen ja Trendin lukijat ovat tervetulleita.
Miksi on aina lähdettävä tavoittelemaan jotain olematonta?
Tuota vaimonikin aina minulta kysyy. Itsekin kysyn sitä aina, kun olen tärvännyt rahani johonkin typerään unelmaan yhteisen hyvän eteen. Miksi ei vain ottaisi rauhoittavia ja tyytyisiä lukemaan olemassa olevia sarjakuvalehtiä: Hämähäkkimiestä, Aku Ankkaa ja Nalle Puhia.
Kyllä minä ykkösJysäyksen jälkeen vannoin, että ei koskaan enää, mutta tässä sitä taas ollaan.
lehden typografiat yms. yksityiskohdat paljastavat että tässä puuhataan sarjakuvakerholehteä asiaankuuluvalla näkemyksettömällä osaamisella.
Typografia on aina ollut akilleen kantapääni. Siitähän pääsee helposti eroon julkaisemalla vain sarjakuvia. Kukaan ei muuten ole kommentoinut haastattelua. Haluatteko jatkossa taustatietoa tekijöistä tai muuta tekstiainesta vai enemmän sarjakuvaa?
Tuntuu siltä että hävetään sitä että tehdään sarjakuvalehteä.
Ei jumalauta. Tiedän, että pitäisi hävetä tällaista ajankäyttöä, mutta ei kyllä vielä kertaakaan tuollainen ajatus ole tullut mieleen.
Voisiko kyse olla tästä: Kuten aiemmin kerroin, pari ensimmäistä numeroa ovat tarkoituksella helposti lähestyttäviä. Syy: että lehti myisi ja pahaa-aavistamaton lukija tarttuisi siihen toisenkin kerran. Laadukasta sarjakuvaa, joka näyttää tavallisesta kuolevaisestakin hyvin piirretyltä.
Sitten linja salakavalasti muuttuu. Jo seuraavasta numerosta tulee ensimmäiset valitukset yhden tekijän olemattomasta piirustustaidosta. Samasta sarjasta muuten tulemme saamaan Nissenin ensimmäiset kiitokset. Se on kyllä sinänsä hassua, koska tämä juuri ilmestynyt numero on todennäköisesti lähempänä Nissenin peräänkuuluttamaa "oikeaa sarjakuvalehteä" kuin mikään tulevista numeroista.
Toiveeni on: viekää lehteä vielä enemmän Spiroun suuntaan, ilman jatkosarjoja.
Tuoreessa numerossahan on aika paljon Spirou-sarjoja. Kaikki paitsi Roihuvuori, Zombie ja Praedor. Jatkossa vähemmän, koska en pidä Spiroun sarjoja keskimäärin kauhean potentiaalisina uppoamaan suomalaiseen makuun.
Pitäisin myös siitä, että lehden voisi antaa nuorten lukijoiden käsiin (mutta se on ilmeisesti turha toive).
Katsotaan nyt. Olen siinä käsityksessä, että esim. huumorin on oltava aika rankkaa, että se menee nykyään läpi. Melkein kaikki muut sarjakuvalehdethän ovat nuorisolle, joten ehkä aikuisempi materiaali on aika luonnollinen tapa yrittää löytää markkinarako. Mutta palautteestahan se riippuu ja kuten olen sanonut, kyllä sitä lastensarjakuvaakin vielä tulee.
