Katselin tätä kaupassa. Koko on taskaria suurempi ja hinta 7,50 ei ole paha. Täytyy nyt miettiä ostanko tämän. Sinänsä pokkari näytti ainakin alustavasti hyvältä ja siinä on hienoja seikkailuita, mutta omistan sen stoorit jo ennestään ilmeisesti yhtä kymmensivuista (Sankariteko, WDC 114) ja paria yksisivuista lukuunottamatta. Niin loistokkaita kuin pokkarin jutut ovatkin, mielestäni Barks ei tarinallisesti tehnyt tuotantonsa ihan timanttisimpia juttujaan vuonna 1950 - en laskisi niistä yhtäkään hänen top kolmeenkymppiinsä.
Otin sisällysluettelosta kuvia ja vertasin nyt kotona sisältöä Inducksiin. Pokkarissa on 16 tarinaa, aivan oikein kronologisessa julkaisujärjestyksessä ja ilman että mitään tarinaa puuttuu tuolta vuodelta. En jaksa tarkistaa, ovatko kaikki Barksin kannet tuolta vuodelta tässä mukana.
Sisällysluetteloon on pujahtanut muutama virhe. Prinssi Ruususen uni ilmestyi alun perin WDC-lehdessä tammikuussa 1950 eikä DD-lehdessä helmikuussa 1950. Yhtä sirkusta! -tarinan oikea ilmestymispäiväys on marraskuu 1950 eikä heinäkuu 1950. Nämä virheet johtunevat leikkaa/liitä-toiminnosta. Lisäksi Yhtä sirkusta! -jutun ensijulkaisuksi Suomessa sanotaan AA 1/2005, mutta sehän on nähty aiemmin Aku Ankan aarrearkussa, tosin erinimisenä. Epäyhdenmukaisesti yleensä alkuperäisten lehtien numeroita ei mainita sisällysluettelossa, mutta kuitenkin WDC-lehden kohdalla mainitaan. Pientä skarppaamista tuossa luettelossa olisi saanut olla.
Jos tällaisia täydellisiä vuosikokoelmia ilmestyy enemmänkin, tämä on hyvä idea ja saatan ostaa näitä, mutta jos tämä jää ainoaksi tujaukseksi, ostaisin paljon mieluummin jatkoa alkukielisille Barks-taskukirjoille.