Se on minun listaamani kohde. Aika moni on tuossa aiemmin ihmetellyt "ääneen", että mielenkiintoista nähdä minkä hintainen keräilyharvinaisuus tästä tulee. Entisenä tutkijana ajattelin, että sehän on helppo selvittää. Enkä kiellä, etteikö sille rahalle löydy muita sarjakuvakohteita - en ole kuitenkaan Disneytä keräillyt enää vuosiin.
En itse millään usko, että hinta nousee Disney-harvinaisuuksien tasolle - sehän tarkoittaisi kuitenkin 4-numeroista summaa. No se kyllä selviää viikon päästä.
Kohteessa on nyt viisi huutajaa, hinta 70 euroa ja kohdetta on katsottu noin 300 kertaa. Lähtöhinta taisi olla 20 euroa ilman varausta, joten minä en ainakaan ollut se hullu, joka pyytää.
Ongelmahan tässä on, että aika harva tietää, että juuri tuota kirjaa on niin hiton vähän markkinoilla. Sanomat ei pukahdakaan asiasta.
Jos Aku Ankka lehdessä mainittaisiin, että niitä on olemassa vain se kourallinen, niin sitten voisi hinta alkaa nousemaan todella paljon.
Ehkä vuosien päästä, kun kaikkien ankka-fanien tietoon tulee kirjan harvinaisuus. Ehkä sitten se saa jonkinmoisen salaperäisen kulttimaineen ja liikanimen "Sanomien-sössintä-ankkana".
Kävin tänään Keskustakirjasto Oodissa ja sarjakuvahyllyjen luona oli yksi kirjastotyöntekijä. Tuli rupateltua siinä niitä ja näitä ja kävi ilmi että hän vastasi Oodin englanninkielisestä sarjakuvasta. Tuli sitten juttua myös tästä Aku Ankan Onnellisimmista seikkailuista ja sekin tarkisti, että oliko Helmet saanut sitä kirjastoon...ei ollut. Sitten se katsoi, että saako sitä englanninkielisenä....ei ihan vielä...tulee myöhemmin. Lupasi tilata sen Helmet kirjastoon.