Sarjan ensimmäinen osa oli ihan kohtalainen. Tuulen viemää -ankallissovitus on ollut omia suosikkitarinoitani jo pitkään, aivan loistavaa matskua. Aku Baba on toinen superklassikko, jolle uusintajulkaisun suo oikein mielellään. Heikkoja tarinoitahan tässä ei ollut, mutta enemmän Mikkiä olisin kaivannut. Joo, eihän näitä klassikoita ole hiiriversioiksi likikään samaan tahtiin sovitettu, mutta edes yksi kunnon Mikki-tarina olisi saanut olla. Erämaan kutsu oli kuitenkin ihan Plutoa.
Toinen juttu on toki se, että Suomessa ennen julkaisemattomat tarinat eivät olleet lähelläkään kirjan parhaimmistoa. Nyt en jaksa kaivella Inducksia, kun se ei oikein tykkää yhteistyöstä tällä hetkellä, mutta kyllä minä väitän, että aika paljon niitä vieläkin parempia klassikkoversiointeja on kuitenkin jäänyt meillä julkaisematta. Onhan niitä tiettyjä tarinoita monesti tälläkin palstalla nostettu esiin...
No, annetaan tälle kuitenkin mahdollisuus. Ei säväyttänyt samalla tavalla kuin Maailmanhistorian avausosa aikanaan. Tuo sarjahan sitten osittain sössittiin (tosin mulla on varmaan eri perustelut sille kuin Jannella), mutta kokonaisuutenahan se oli kuitenkin ihan onnistunut. Selvää parannusta täytyy tapahtua ennen kaikkea noiden Suomessa ensimmäistä kertaa nähtävien tarinoiden sekä Mikki-puolen osalta, jotta tämä kirjasarja voi edes AMH:n tasolle yltää.