Kas, kukaan ei ole kommentoinut vielä nelososaa Renessanssista suuriin vallankumouksiin. Tämäkin kirja oli jälleen loistava, mikä ei toki millään muotoa yllättänyt.
Pezzinin "Historiaa hiiren silmin" -tarinasarjasta (La storia vista da Topolino) nähtiin jälleen kaksi osaa, eli eiköhän kaikki yhdeksän julkaista tässä kirjasarjassa. Paolo Motturan piirtämän Mullistavan keksinnön ovat italialaisen sarjakuvan ystävät aiemminkin Taskarista lukeneet, mutta onhan tuo edelleen aivan huikea tarina. Mottura pääsee näissä historiatarinoissa todellakin loistamaan varjojen, värien, kauniiden maisemien ja tunnelmallisten kuvien mestarina. Marco Palazzin piirtämä Kuninkaallinen kokkisota on sarjan toistaiseksi vaisuin tarina ja sellaiseksi myös varmasti jää. Hyvä se on, mutta sortuu liian perinteiseen loppuun ja vaikka huumori on paikoin aivan loistavaa, fiilis ei nouse missään vaiheessa samalle tasolle kuin sarjan muissa osissa. Osa menee toki piirtäjän piikkiin, mutta Palazzi on kuitenkin erinomainen taiteilija ja AMH 3:ssa nähty toinen miehen piirtämä tarina oli huikea. Mutta kuten todettua, kyllä tämäkin on oikein mainio.
Suurimman huomion vie kuitenkin Augusto Macchetton ja jo (jälleen) ylistämäni Motturan Galileo ja tiedon puu. Tylytin tässä edellisen Taskarin tiimoilta Macchettoa Mustan Pekan ja Hertan suhteen vääristelystä, mutta tämä paikkaa kyllä kaiken ja vähän ylikin. Oi Augusto, kaikki on annettu anteeksi. Tässä, hyvät ystävät, on malliesimerkki fantastisesta historia-aiheisesta tarinasta. Moni perinteisten seikkailutarinoiden tai rosvoja vastaan taistelemisen ystävä ei ehkä tämänkaltaisesta juonesta innostu, mutta minä olen aina pitänyt tällaisesta fiilistelystä, ja aihe sopii siihen täydellisesti. Mottura on jälleen mielettömässä vedossa, kaunis tarina saa arvoisensa kauniit piirrokset. Sarja on julkaistu Italiassa vasta viime vuoden tammikuussa, eli kaikkien osien sisältöä ei ole näköjään lyöty lukkoon vielä kirjasarjan alussa.
Lisäksi opus sisältää sellaisia klassikoita kuin Mona Lisan salaisuus ja Aku de Ankkarac ja toki myös kaksi hauskaa osaa "Hessu ja hoopot esi-isät" -sarjasta. Yhtäkään huonoa tarinaa ei tässä neljännessä kirjassa ole, erinomainen kokonaisuus. Innolla odotan myös viidettä osaa Löytöretket ja uusi maailma, jonka sisältö ajallisesti sijoittuu väkisinkin osin samoille vuosisadoille kuin tämän kirjan. On kyllä loistava kirjasarja kyseessä, mikäli sama tahti jatkuu (Pezzinin tarinasarja nähdään loppuun asti ja taso ei muutenkaan romahda), tästä tulee ainakin meikäläisen Disney-kirjaston yksi uljaimmista kokonaisuuksista.