Kirjoittaja Aihe: X-Men: Evolution  (Luettu 617 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Vincent

  • Jäsen
  • Viestejä: 1 188
Vs: X-Men: Evolution
« Vastaus #30 : 15.03.2011 klo 20:19:40 »
Tähän mennessä olen katsonut kaikki  telkasta tulleet jaksot, mutta luultavasti tähän jää. Aivan kamala sarja! Mistä tämän ylitsevuotava suosio oikein tulee?
Yksikään hahmoista ei muistuta juuri lainkaan alkpuperäisiä sarjishahmoja luonteeltaan, etenkin Painajainen peppuraiskattiin melko ansiokkaasti. Muutenkin koko tämä teinimeininki rassaa. Kuka muka teineistä välittää, teinit ovat ärsyttäviä.
Käsikirjoittajat ovat menneen siitä mistä aita matalin, esim. viime jakson aikana itketti tekijöitten puolesta, kun Kitty ja piikkipoika päättelivät, että se vempele on siirtänyt Painajaisen toiseen ulottuvuuteen vain tuijottamalla sitä. Voi herra mun jee.
Ääninäyttelykään ei ole mitään ihmeellistä. Painajaisen aksentti tulee ja menee ja Magnetosta pystyy turhan helposti kertomaan, että äänenä on musta mies.
Yhdessäkään jaksossa ei ole oikeastaan tapahtunut yleensäkkää mitään "jänskää" ja toiminta on tylsää katottavaa. Miksei yksikään X-Men sarja saa kunnon toimintaa aikaiseksi? 90-luvun sarja oli sinällää OK, mutta kärsi silloisesta animaatiosta ja sensuurista (vaikkei se ylläkkään silloisen Hämis-sarjan tasolle). Tämä ei edes yritä ja Wolverine and the X-Men on liian Wolverine painotteista (joka ei saa tehdä oikeastaan mitään lastensarjassa).
« Viimeksi muokattu: 15.03.2011 klo 20:36:19 kirjoittanut Vincent »

Gothicus

  • Jäsen
  • Viestejä: 2 788
Vs: X-Men: Evolution
« Vastaus #31 : 16.03.2011 klo 13:35:18 »
Tähän mennessä olen katsonut kaikki  telkasta tulleet jaksot, mutta luultavasti tähän jää. Aivan kamala sarja! Mistä tämän ylitsevuotava suosio oikein tulee?
Samoin, yksi jakso tuli täydellisen epätoivon vallassa sinnillä katsottua ja siihen jäi. Luulin, että X-Men -aihepiiristä pystyisin sulattamaan minkälaista tauhkaa tahansa ja jopa pitämään siitä. Olin niin väärässä. Luokatonta energiajuomanmakuista teinisöpöilyä.
"Ihminen on ihmiselle kettu."

X-men

  • Jäsen
  • Viestejä: 15 088
  • Comics costs too much, damned!!!
Vs: X-Men: Evolution
« Vastaus #32 : 16.03.2011 klo 22:55:43 »
X-Men Evo tuntuu olevan nuoremmalle yleisölle tehty eikä sen jälkeen tuleva Battis ole sen parempi.
There Are Too Many Comics Which Don't Get Published Here.

VNaomi

  • Jäsen
  • Viestejä: 282
  • Aarresaari
Vs: X-Men: Evolution
« Vastaus #33 : 06.04.2011 klo 11:44:44 »
En tunnu löytävän tätä tietoa mistään, joten voisiko joku sanoa, onko noissa Suomessa julkaistuissa 90-luvun alun X-Men-sarjan bokseissa äänet suomeksi vai englanniksi? Tuli yllättävä hinku päästä katsomaan tätä sarjaa, vaikken koskaan ole X-Meneistä missään muotoa välittänyt.

Vincent

  • Jäsen
  • Viestejä: 1 188
Vs: X-Men: Evolution
« Vastaus #34 : 06.04.2011 klo 17:08:53 »
En tunnu löytävän tätä tietoa mistään, joten voisiko joku sanoa, onko noissa Suomessa julkaistuissa 90-luvun alun X-Men-sarjan bokseissa äänet suomeksi vai englanniksi? Tuli yllättävä hinku päästä katsomaan tätä sarjaa, vaikken koskaan ole X-Meneistä missään muotoa välittänyt.

Enkuksi, tosin voit halutessasi katsoa myös saksankielisenä (olisikohan ollut myös ruotsi/norja). Lieneeköhän sarjaa koskaan dubattu jaksoakaan suomeksi?

X-men

  • Jäsen
  • Viestejä: 15 088
  • Comics costs too much, damned!!!
Vs: X-Men: Evolution
« Vastaus #35 : 06.04.2011 klo 21:52:40 »
Enkuksi, tosin voit halutessasi katsoa myös saksankielisenä (olisikohan ollut myös ruotsi/norja). Lieneeköhän sarjaa koskaan dubattu jaksoakaan suomeksi?

Dischopia mukaillen puhuttuna löytyy Tanska, Ruotsi, Norja, Saksa ja Englanti.

Canalilta taisi tulla aikoinaan ruotsi-dubilla ja suomi-teksteillä.
There Are Too Many Comics Which Don't Get Published Here.

X-men

  • Jäsen
  • Viestejä: 15 088
  • Comics costs too much, damned!!!
Vs: X-Men: Evolution
« Vastaus #36 : 21.05.2011 klo 01:38:09 »
Ilmeisesti maikkari ei aio koskaan näyttää X-Men Evoa pääkanavalla kokonaan.
There Are Too Many Comics Which Don't Get Published Here.