Preacher

[Sampsa Kuukasjärvi]

Tässä ketjussa on ollut hiljaista aivan liian pitkään, joten herätelläänpä se henkiin tuoreen Preacher-suomennoksen voimalla.

Oikein hyvä arvostelu. Minulle Preacher oli sarjana aiemmin tuttu pelkästään Egmontin suomalaisista kokoelmista. Jo ensimmäisessä uudessa kirjassa, jonka olen nyt lukenut, tulee paljon uutta matskua, jota en ollut nähnyt.

(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)

Jessen perheen tapaaminen järkytti, huh!

Arvostelussa hieman moitittu laulujen lokalisointi on minusta ok. Jos alkuperäiset kappaleet eivät ole kovin puhuttelevia suomenkielisille lukijoille, ne voi IMHO muuntaa suomalaisiksi. En kuitenkaan hyväksy samaa vapautta sellaisiin kohtiin, jotka voisi kääntää suoraan ilman pulmia. Valitettavasti tällaista omaa sooloilua esiintyy ekassa kokoelmassa paikka paikoin.

Jos esim. yhden luvun alkuperäinen otsikko on ”When The Story Began”, millä oikeudella kääntäjä laittaa otsikon muotoon ”Tulee kuin ohjus”? Ehkä alkuperäinen otsikko oli suomentajasta liian tylsä ja sen sai siksi muuttaa omin päin pahamaineiseen 60-luvun elokuvanimien suomentamisen tyyliin? Tuo suomalainen ilmaisu viitannee siihen kuinka Saarnamiehen äiti tapaa merijalkaväen sotilaan, tulevan rakastettunsa, yllättävästi.

Noissa otsikoissa on muutakin, joka nostattaa kulmakarvojani. Itse sarjakuvassa esim. englannin ”rules” käännetään ”tabuksi” ja ”tell the truth” ”komentamiseksi”. No, asiat tulee mainiosti selväksi noinkin, mutta tarkempi suomennos olisi minusta noissa parempi.

Vivahteita ja olennaisia sanoja tippuu välillä pois kun hieman oikaistaan. Esim. tuon merijalkaväen sotilaan kertomuksesta jää pois se, että hän itse myös teki ikäviä asioita Vietnamissa eikä vain nähnyt niitä. Puuttuvat sanat ”ja tekoja” olisivat mahtuneet kuplaan. Ja kun Jesse tapaa Muorinsa vuosien jälkeen, jätetään pois Muorin repliikki, että Jesse tapasi nyt Jumalan, jota hän etsi - sekin olisi mahtunut kuplaan, koska tilalle on keksitty suomeksi muuta.

Enimmäkseen kieli toki toimii tarkastikin. Se on koko ajan erittäin sujuvaa suomea ja jopa suvereenia suomalaista slangia ja kiroilua. En olisi itse ymmärtänyt kaikkia enkunkielisiä kohtia saatikka löytänyt suomenkielisiä ilmauksia niille. "Kyllä lähtee!" ja "Heti luuli, kumihuuli!" olivat hienoja oivalluksia.

Kannattaa tutustua tähän hätkähdyttävään sarjaan kunhan muistaa, että se on tarkoitettu aikuisille.

[Petteri Oja]

Jos esim. yhden luvun alkuperäinen otsikko on ”When The Story Began”, millä oikeudella kääntäjä laittaa otsikon muotoon ”Tulee kuin ohjus”? Ehkä alkuperäinen otsikko oli suomentajasta liian tylsä ja sen sai siksi muuttaa omin päin pahamaineiseen 60-luvun elokuvanimien suomentamisen tyyliin? Tuo suomalainen ilmaisu viitannee siihen kuinka Saarnamiehen äiti tapaa merijalkaväen sotilaan, tulevan rakastettunsa, yllättävästi.

Itse asiassa otsikon käännös noudattaa uskollisesti valittua linjaa, joka liittyy laulunsanojen lokalisointiin. Preacherin englanninkielinen versio alkaa Willie Nelsonin Time of the Preacherin sanoilla, suomenkieliseen on valittu Hassisen Koneen Jeesus tulee. "When the Story Began" viittaa samaan Nelsonin kappaleeseen, ja "Tulee kuin ohjus" viittaa samaan Hassisen Koneen kappaleeseen.

Eri asia sitten on, onko valinta onnistunut. Vaikka itse pidän Silaksen lokalisointeja enimmäkseen toimivina, niin tämä hieman ontuu, sillä tuo Nelsonin biisi jatkuu viittauksella miehen ja naisen väliseen rakkauteen, Alangon biisi ei.

Mutta on siinä joka tapauksessa ajatus takana.

[Sampsa Kuukasjärvi]

Kiitos valaistuksesta. On näemmä jokin idea takana.

Hassisen Koneen kappale ei tullut mieleeni, koska luvun otsikosta puuttuu lauseen alku ”Jeesus tulee”. Suomalainen kipale tosiaan ei liity alkuperäisen kappaleen aiheeseen, ja rakkauteenkin se liittyy vain kielteisessä mielessä: ”Rakkautta tänään halvalla myy”. Iso ero on myös siinä että Nelsonin laulu ei ole lainkaan ivaava.

Jos sarjakuva halutaan aloittaa jostakin suomalaisesta laulusta löytyvällä ”saarnaaja”-sanalla ja tuohon otsikkoon halutaan samasta kappaleesta jotakin ”aloittamiselle”, Juicen ”Ei elämästä selviä hengissä” –laulusta löytyisi ehkä vähän osuvammat säkeet: ”Sua saarnaajat ajaa satimeen” ja ” Enkä vielä kaikkea kertonut oo”. No, tosin tämäkään biisi ei liity miehen ja naisen rakkauteen. Lokalisoinnit eivät ole aina mahdollisia.

[Chemo]

Arvostelussa hieman moitittu laulujen lokalisointi on minusta ok. Jos alkuperäiset kappaleet eivät ole kovin puhuttelevia suomenkielisille lukijoille, ne voi IMHO muuntaa suomalaisiksi. En kuitenkaan hyväksy samaa vapautta sellaisiin kohtiin, jotka voisi kääntää suoraan ilman pulmia. Valitettavasti tällaista omaa sooloilua esiintyy ekassa kokoelmassa paikka paikoin.

Minä kyllä kritisoin lokalisointia kovastikin. Se aiheuttaa ikäviä rikkoja tarinan tapahtumapaikkoihin, aikakauteen ja tyyliinkin. Lisäksi huomauttaisin, että eivätpä ne kotimaisetkaan artistit todellakaan kaikkia puhuttele. Tuskinpa ne artistitkaan haluaisivat minään kunnianosoituksena tällaista, missä heidän taiteestaan on lähinnä haittaa kokonaisuudelle.

Okei, minua Froikkareiden juomalaulu hymähdytti, debyyttilevyn Teksasiin-biisi on hyvässä muistissa (juu ei se biisi tässä ollut, mutta kuitenkin). Ja kantrihan sopii toki kuvaan. Mutta siis, ehdottomasti antaisin alkuperäisten biisien olla.

Muilta osin käännös on mielestäni ihan toimivaa ja nokkelaakin, kuten parru-sanan käyttö tupakointiin liittyvässä homosanailussa (oletan, että alkuperäiskielellä sana on ollut fag). Kirjat ovat tietysti komeita, ja on muikeaa että nämä saadaan suomeksi. Kaikenkaikkiaan plussan puolella, ja reilusti.

[Sampsa Kuukasjärvi]

Ymmärrän mitä tarkoitat, mutta jos alkuperäinen enkunkielinen laulu ei soita suomalaisessa lukijassa mitään kelloja, se voi olla turhaa jättää sellaiseksi. Osittain tämä lienee makukysymys. Myös Man Made Lifestylen arvostelija piti suomalaisista lauluista.

Olen aloittanut RW:n toista kirjaa ja täytyy sanoa, että tarina paranee ekaan kirjaan nähden, vaikka ekakin on hyvä!

[koivumäki]

Ensimmäiset 1,5 kirjaa kääntänyt Petri Silas kotoutti myös biisit. Siitä eteenpäin jatkan minä, ja pääsääntöisesti olen jättänyt biisit ennalleen.

Nämä ovat makuasioita, mutta itsekin kallistun sille kannalle, että suomalaisen musiikin soiminen 90-luvun Amerikassa rikkoo tunnelmaa. Silaksen valinnat ovat kuitenkin olleet hyvin pohdittuja, joten sitä myöten puolustavat paikkaansa.

[koivumäki]

Tulip diggaa kantrista, (...)

Ei, hän diggaa gansta rap -genreä.

[Sampsa Kuukasjärvi]

No jaa... En RW-kustannuksen ensimmäisen Preacher kirjan lukeneena voi sanoa sen kritisoineen uskontoa tai yhteiskuntaa oikeastaan yhtään. Ainakaan millään vakavasti otettavalla, saati tuoreella tavalla. Varhaisteini lukija voi ehkä pitää ajatusta jos Jumala on hyvä, miksi maailmassa on niin paljon pahaa todella diippinä kamana, mutta hei oikeasti. Ihan höpöhöpö tarinointia tämä Preacher todellisuudessa on, mutta pirun viihdyttävää sellaista. Aion jatkaa lukemista.

Onko mielipiteesi uskonnon käsittelystä muuttunut toisen kirjan lukemisen jälkeen? Tokassa kirjassa esiintyy minusta aika rankkaa katolisen kirkon pilkkaamista ja hieman myös danbrownmaisia elementtejä (salainen veljeskunta, joka suojelee kirkon salaisuutta).

Jos muuten Preacher 1:stä otetaan joskus uusintapainos, toivottavasti siihen korjataan yksi pois lipsahtanut puhekuplan teksti sekä pari peilikuvakantta. Pois jääneessä puhekuplassa lukee englanniksi ”missing”.

[VesaK]

Jos haluaa pikakurssin Ennisin mietteisiin Katolisesta kirkosta (ja uskovaisista ylipäänsä), kannattaa lukea hänen varhaistöihinsä kuuluva True Faith.

[Curtvile]

Onko mielipiteesi uskonnon käsittelystä muuttunut toisen kirjan lukemisen jälkeen? Tokassa kirjassa esiintyy minusta aika rankkaa katolisen kirkon pilkkaamista ja hieman myös danbrownmaisia elementtejä (salainen veljeskunta, joka suojelee kirkon salaisuutta).

Ja tästä mennään vielä paljon paljon pidemmälle....

Jos haluaa pikakurssin Ennisin mietteisiin Katolisesta kirkosta (ja uskovaisista ylipäänsä), kannattaa lukea hänen varhaistöihinsä kuuluva True Faith.

Komppaan iloisesti, mainio teos.
Myös Garthin DClle vääntämiä The Demon ja Hellblazer kokoomia kannattaa lueskella aiheen parista. Teemaa sivutaan kyllä ihan kautta tuotantonsa.

Heinäkuulle lupaillaan ei yhtä vaan kahta Garthin sarjakuvaa Red Team : double tap minisarjassa Red Teamin jälkimainingit pistävät nikkeliä ihmisiin varmistushenkisesti ja Code Pru taas New yorkilais ensihoitajasta, jolle käy vähän huono nakki kun päätyy sille osastolle jonka tehtävä on paikata Nykin yliluonnollisia hirviöitä... Jotenkin jälkimmäisen kohdalla maininta mustasta huumorista enemmän sariolismi a la "Kolmihenkinen laulutrio".

[Curtvile]

Niin joo AMCn sarjan myötä uusintajulkaistaan ainakin Preacher #1 tuoreella Steve Dillonin kannella

[Gothicus]

Onko mielipiteesi uskonnon käsittelystä muuttunut toisen kirjan lukemisen jälkeen? Tokassa kirjassa esiintyy minusta aika rankkaa katolisen kirkon pilkkaamista ja hieman myös danbrownmaisia elementtejä (salainen veljeskunta, joka suojelee kirkon salaisuutta).

Hauska tilanne, että tämä tuli puheeksi juuri nyt, sillä sattumoisin toinen kirja on minulla menossa viimeisillä sivuillaan. Mielipiteeni uskonnon tai yhteiskunnan oletetusta kritiikistä ei ole muuttunut, sillä niitä kirjoista ei juuri löydy. Mainitsemasi pilkka on harvoin vakavastiotettavana kritiikkinä kovin hedelmällistä, tai keskustelua herättävää. Toisaalta en koe Ennisin tarinointia edes katolisen kirkon tai uskon pilkkana, vaan ihan puhtaana viihteenä.

Merkillepantavaa Preacherissa on siitä huokuva periamerikkalainen asenneilmasto, kainous ja häveliäisyys. Näitä tietysti määrittävät paitsi kustannustalon asettamat rajat julkaisulleen, mutta varmasti myös taiteilijoiden kulttuurinen tausta. Vaikka tietynlainen shokeeraaminen on teosten keskiössä, niin silti mennään käsijarru päällä. Ollaan mukarankkoja. Jos halutaan hätkähdyttää, niin miksi ei vedettäisi aidosti roisilla asenteella?

Edelleen Preacher on jaksanut minua viihdyttää ja se on osoittanut olevansa hyvää sarjakuvaa. Preacher on erittäin mukaansa tempaavaa hupsuttelua, jota ei pidä ottaa liian vakavasti. Kirjan lukemisen aloitettuaan ei sitä halua jättää kesken. Preacher on sarjakuvaa, jolle on aikansa ja paikkansa ja josta nauttiminen vaatii tietynlaisen mielentilan. Näiden perusteella Preacher vertautuu kohdallani luontevasti vaikkapa Aku Ankan taskukirjoihin.

[Petteri Oja]

Joo, kyllä se silloin hätkähdytti. Ei kyllä nyt uudelleenlukemiskerrallakaan tullut mieleen, että sarja olisi jonkun mielestä liian kesy...

Vaan eipä se rankistelu Preacherin sydän edes ole, yksi palanen sitä vain.

[Gothicus]

En väittänytkään Preacherin olevan liian kesy tai liian rankka. Se on hyvä ihan sellaisenaan. Preacherin ns. rankistelusta kuitenkin huokuu varovaisuus, johon ei voi olla kiinnittämättä huomiota. Vähän kuin pieni lapsi, joka sanoo epävarmana ensimmäisen varovaisen kirosanansa; hiljaisella äänellä, ympärilleen pälyillen ja sanktiota peläten.

Rankistelu ei ole Preacherin sydän, mutta se on yksi sitä selkeästi määrittelevistä osatekijöistä. Keskustelun aiheenakaan se ei ole kovin mielenkiintoinen.  Amerikkalaisittain ongelmatonta ja hyväksyttävää populaarikulttuurin kuvastoa ovat mm. aivojen ampuminen pellolle, jatkuva kiroilu ja peitellyt kaksimieliset seksuaaliviittakset (joo puiseva ikuisuusaihe, tiedän). Enkelin velton pippelin näyttäminen ei puolestaan tule kysymykseen ja sellaiseen verrattavat asiat kierretään joillakin kömpelöillä ja konservatiivisilla ratkaisuilla. Mutta kuten sanoin, se on täysin ymmärrettävää, enkä sellaisesta Preacheria moiti. Se on pelkästään merkillepantavaa ja tälle sarjakuvalle ominaista.

[Sampsa Kuukasjärvi]

Taidan, Gothicus, olla kanssasi samaa mieltä. Sarjan "uskonto- ja yhteiskuntakritiikki" on oikeastaan enemmän hätkähdyttämisyritystä, sensaatiota kuin oikeaa kritiikkiä. Mutta mielestäni kakkoskirjassa edettiin kiroilusta ja uudelleen kirjoitetusta teologiasta syvemmälle, nimittäin instituution herjaamiseen. Kiintoisaa, jos jatkossa on edelleen lisää kyseenalaistamista luvassa.

Sarjan rankkuus riittää minulle hyvin. Erittäin hyvä havainto kuitenkin tuo tietty kesyys tietyissä aiheissa!