60-luvulla Batman tuli mustavalkoisena kun kaikilla täällä oli vain mustavalkotelkkarit. 
Voihan se olla kyynisyyden tuomaa viehätystä "esihistoriaan", mutta aina voi toivoa että "veto itseävanhempiin juttuihin" liittyy jotenkin yleiseen tolkun ja järjen kehitymiseen. Historian tunteminen kun on edellytys nykyisyyden syvemmälle ymmärtämiselle.
Minua on jo ihan alustavasti aina kiehtonut se värimaailma. Se on aina tuntunut oikealta. Kun ajattelen tai katson oman lapsuuteni tv:tä, en löydä sarjoista sitä juttua, koska ne näkyvät mielessäni semmoisena harmaana suttuna. Mainokset ja muut siinä välissä herättävät jotain.
Minä lienen varmaan ainoa joka käyttää vielä putki-tv:tä ja vaikka ihan käytännön syistä olen ajautunut tilanteeseen jossa hankkisin vhs leffojeni tilalle dvd:t niin kyllä minä ymmärrän sen viehätyksen minkä ne tuo, koska itsekin koen sen. Onko se sitten nostalgiaa siihen tv-kulttuuriin? Pidän niistä, koska ne antavat paremman "illuusion" tuosta ajasta?
Takaisin Batmaniin.Lee Meriwether , Michelle Pheiffer, nykyinen sarjakuvan Audrey Hepburniä muistuttava tulkinta ja Golden Age: Earth-Two ovat ne Kissanaiset jotka koen oikeaksi. Niissä on sitä salaperäsiyyttä. Kaikki muut ovat mielestäni väärin.
Nyt kun mietin, niin kaikissa noissa on jotain samaa kuin vanhoissa Hollywood elokuvien naisnäyttelijöissä jotka minua myös viehättää. Tietysti löydän Adam Westin melodramaattisen monologin yhtä viehättävänä kuin Näkymättömän miehen Claude Rainsin monologin. Suosikkikohtaukseni elokuvasta onkin juuri tuo kun Kissanaisen henkilöllisyys paljastuu, ja monologi alkaa.
Alfred näyttää mielestäni elokuvassa ja sarjassa juuri siltä kuin pitääkin, aivan kuten 80/90 Batmaneissä. Se olikin niissä ainoa elementti mikä toimi aina.
Adam West on minusta ikävä kyllä ulkoisesti väärä näytelty Batman. Minusta oikea on Val Kilmer. Kasvoissa tosin on jotain. Olenko muuten ainoa joka aina seuraa Adam Westin huulia, kun hän puhuu Batman:inä? Vai onko se vain oma omituinen juttuni?
Pommit, haisprayt ja delfiinitkin menee. Mutta minua ärsyttävää suuresti muut pahikset, jotka ovat jotenkin
liian värikkäitä jo muutenkin värikkäässä elokuvassa. Pingviinin kohtaus jossa hän esittää merikapteenia on minusta hauskempi ja viehättävämpi kuin muut pahisjoukon kohtaukset.
Seuraan niissä juuri tämän takia seuraan Kissanaista, ellei minua häiritse Pingviinin hattu. Minusta siinä jätetään kuitenkin hieman avoimeksi että oliko tuo Pingviini, vai joku hänen kätyreistä. Ja sekin on minua aina jotenkin viehättänyt.
Alkutunnari näyttää edeltään hienolta ja Batmanin ja Robin juoksukohtaus...
...on ehkä elokuvahistorian typerämpiä kohtauksia ikinä. Mutta hauskalla tavalla toteuetun dramaattisen "jännitteeseen" tähtäävän dialogin vuoksi senkin jaksaa.
Köysikohtaukset taas tuntuvat edelleen liian pöntöiltä, ja siitä en pääse yli enkä ympäri. Mutta Batman elokuvassa oli ainoana isona ongelmana taas jopa kohtuullisen pitkän ajan jälkeen, että onhan se nähty moneen kertaan.
