Hyvinkään Koivu-näyttely käytynä ja voin suositella. Antaa hyvän kuvan tuotannon laajuudesta. Museon alakerrassa joulu- ja fantasia-aiheet, yläkerrassa sitten enemmän itseään toistavat lastenkirjojen ja lasten kuvat.
Lueskelin siellä myös Ervo Vesterisen kirjoittamaa Koivun Tuuloksessa viettämiä vuosia kuvaavaa kirjaa (ISBN10: 9519725008), joka edustaa muinaisen Raul Roineen muistokirjan ohella parasta Koivu-tietoutta. Siinä mainittiin muun muassa jossain muistokirjoituksessa olleesta väitteestä, että Koivu olisi ollut poikkeuksellisen nopea. Ilmeisesti nopeus oli kuitenkin vain jaksottaista. Esimerkkinä kerrotaan kuitenkin Roineen kirjoittaman Sadepisaroiden seikkailut -tarinan 60 kuvan valmistuminen 2 viikossa. Kuvittajalle ylivoimainen tahti, mutta 5 sivua (30) ruutua onnistuu viikossa sarjakuvantekijältä. Kuvat ovat kuitenkin voittopuolisesti aika simppeleitä, vaikka ovatkin tussilla ryyditettyjä maalauksia. Tästä originaalinäytteenä löytyi kuva jossa Ahti istuu, ja sepä olikin vasta hieno verrattuna painossa tyrittyyn versioon (joista myöhempi painatus on koottu). Eihän tuollaiset värilliset maalaukset mitenkään loistokkaasti kolmiväripainatuksella toistu, ei vaikka laatat osuisivat kohdilleen. :-P
Värityksen tai värimaailman osalta vaikuttajaksi kerrotaan Ivan Bilibin. Yllättävän hyvin värit olivatkin originaaleissa säilyneet. Ehkä jotkut paperit oli hieman tummuneet, mutta valokohdissa käytetyn valkoisen peitevärin kera tämä vain tehosti vaikutelmaa. Ilmeisestikin tuo tuon ajan tyyli oli osin painotekniikan sanelemaa, tuli mieleen. Viivapiirros piti häivyttää (silloin kun ei oltu julkaisemassa tussipiirrosta), selkeät isot pinnat kestävät kuitenkin suht hyvin niiden kahden tai kolmen laatan pientä heilahtelua ja kuvista tulee ihan mukiinmeneviä.
Sarjakuvista on näytteillä vain parin Säästäjän takakannet joissa näkyy Sadepisarat -tarinan alkuperäinen 6-ruudun sivutaitto. Koivun ystävien julkaisemassa kirjasen uusintaversiossa (v. 2003) tuo on harmittavasti rikottu muotoon 2 ruutua per sivu. Vitriineihin oli koottu julkaisuja, joista mielenkiintoisin taisi olla Kurre ja Kirre -lehti. Siitä oli muuten näkyvissä ainoastaan Fahleniuksen tekemä kansi.

Tuolla
Koivun ystävien sivulla on nyt näytilla aika hienot versiot Kurresta ja Kirrestä sekä Eskosta ja Oskusta (eikös se ole sama kuin Nisse ja Nasse?)
Vuonna 1938 Säästäjän takakantta koristivat Hopearahan vaiheet ja 1939 Eskon ja Oskun seikkailut; 1940-1945 seikkailivat Kurre ja Kirre. Muita Säästäjässä ilmestyneitä sarjakuvia olivat Nöpö ja Söpö, Kurre sekä viimeiseksi jäänyt Touhulan tontut 1946, jossa näkyi jo sairaan taiteilijan voimien ehtyminen.
Rudolf Koivun ensimmäinen kuvitustyö Valistuksen Joulupukki-lehteen oli sarjakuvan muotoon tehty ”Annikki ja hänen lehmänsä”, joka on signeerattu 1911, mutta ilmestyi 1912. Kuvien koot vaihtelevat, mutta teksti kulkee kuvien alla. Koivu teki Joulupukkiin monia hienoja, suorastaan avantgardistisia sarjakuvia 1910-luvulta lähtien, ja Raul Roineen sarjakuvia hän kuvitti kuolemaansa asti.
Joululehtien kansista ja kuvituksista pääsi myös zuumaamaan hieman alkuperäisempää joulupukkia. Koivun versio tästä oli melkoisen vakiintunut aina samanlainen. Punainen pipo+tumput, pitkä sarkanuttu (ruskea, vihreä, harmaa, sininen) kauniisti punottu vyö, tuohikontti ja pieksut.
Peiteväritekniikan ohella näyttelyssä voi ihailla muutamissa töissä Koivun tussiviivaa. Ihan viimeisiksi jääneissä, postuumisti ilmestyneissä kuvissa tekijän sairaus näkyy aika traagisen selvästi.
Ai, juu. Piti vielä mainita koulukuvista, joita Koivukin teki. Näistä satukuvituksista oli muutaman muun ohella esillä nelikuvainen Kettu ja kalastaja. Ja siitäpä tulikin mieleen japanilaisten kamishibai "paperiteatteri". Ideana kun molemmissa on että kertoja elävöittää tarinan samalla kun "kelaa" kuvia eteenpäin. (olisin kuvannut, mutta en viitsinyt rikkoa museon sääntöjä)