Sarjakuva, jota ei tullut

[pertti jarla]

  Kertokaapa ihmiset rakkaista sarjakuvaprojekteista, jotka syystä tai toisesta kuolivat ennen julkaisua. Viimeksi tänään kuulin aikaa & vaivaa vaatineesta sarjakuvasta, jonka alta vedettiin matto viime metreillä.
  Itse aloin muutama vuosi takaperin piirtää toisen herran käsikirjoitukseen sellaista pitkää, realistista, Suomen historiaan sijoittuvaa vähän Corto Maltese-henkistä juttua. Vaivalla tehdystä käsikirjoituksesta sain parin kuva-arkistoreissun jälkeen tehtyä kai 4 sivua, jonka jälkeen hyydyin täysin. Saamattomuus siis tappoi projektin. Sitten kokeiltiin, josko saisin tehtyä saman päähenkilön vaiheista toista, lyhempää juttua. No enpä saanut. Sivu syntyi sitä. Aikaa tähän ämpyilyyni tuhraantui n. vuosi.
  Niin, ja vuosina 1998-99 tein yhteensä jotain 130 sivua luonnoksia johtajuus-aiheiseen sarjakuvakirjaan, jota ei kirjoittajan kiireisyydestä johtuen tullut. Asiassa lohduttaa se, että kyllä nämä luonnokset olivat aika paskoja.

[Tero Mäntylä]

Aloitin Destination Unknown nimisen mecha sarjan teon joskus 1999 tai 2000. Tavoite oli tehdä mecha sarjakuva joka ilmestyisi lehtinä suhteellisen säännöllisin väliajoin. Sain piirrettyä kyseistä sarjakuvaa noin 10 sivua. Yhteen sivuun olen jopa melkein tyytyväinen (http://www.saunalahti.fi/tepema/cgi-bin/comicreader.cgi?du001&8). Kuten jotkut tietävät en oppinut ettei kannata tehdä lehtimuotoista jatkuvajuonista sarjakuvaa. Ai niin Destination Unknown oli myös larppi jossa mecha osuuden hoidettiin tietokonepelillä ja kaikkea muuta mullistavaa.

Alainia lehden alkuperäinen kolmosnumero jäi tekemättä. Sairaalassa ollessani hyläksin koko alkuperäisen käsikirjoituksen koska se olisi edistänyt tarinaa ja siinä olisi vain esitelty hahmo jolle ei ehkä olisikaan ollut käyttyä jatkossa.

Tiistaina (1.2) olin niin vihainen spammaajille että aloin tehdä vihan vallassa supersankaritarinan jossa maailma pelastetaan spammaajilta. Jos olisin nopeampi piirtäjä olisi tämäkin sarjakuva saattanut nähdä päivänvalon. Nyt en jaksanut vaivautua. Viha ehti laantua ja piirtämisessä olisi liikaa vaivaa.

Tein joskus albumin mittaisen tarinan josta sain piirrettyä noin 10 sivua. Tarkoitus oli lähettää se albumi sarjakuva kilpailuun jonka järjesti joku oikea taho (kustantaja). Sarjakuva ei kai koskaan päässyt niin pitkälle kun kilpailussa vaadittiin valmista tavaraa. Ainakaan en saanut sitä koskaan lähetettyä. Se oli keskiaikaiseen Englantiin sijoittuva tarina jossa seikkaili joku mytologiasta muovattu olento. Etsittiin erästä toista mytologista olentoa luostarista. Myöhemmin olen hyvin tyytyväinen ennen saanut tätä lähetettyä koska historian ja myyttien tutkiminen ko. sarjakuvaa varten oli aika heikkoa ja moni keltti mytologiaan paremmin perehtynyt olisi polttanut minut roviolla.

Voisin jatkaa tätä surullisen pitkää listaa monella kahdesta viiteen sivuun jatkuneella sarjakuvalla joiden oli tarkoitus olla suuria ja mahtavia tarinoita. 24 tunnin sarjakuvan tekeminen ja piirtämisurakan siirtäminen muille on auttanut nykyään töiden valmiiksi saamista.

(Lisäksi on monia sarjakuvia jotka ihan varmasti teen jotain päivän... kunhan ensin perin Osamu Tetsukan tuotteliaisuuden.

[Jyrki Vainio]

Kuta kuinkin kaikki vakavissaan tehdyt sarjakuvani ovat olleet nk. lyhyttä muotoa (max. 1 sivu), mutta joskus yläasteella ja lukion alussa oli semmoinen vaihe, että pitkät eepokset viehättivät strippejä enemmän. (80-90-luvun taitteen Marvel-sarjakuvabuumin seurausta, epäilemättä).
Suunnittelin muutamiakin villejä supersankari/seikkailujuttuja - niissähän ei koskaan pelkkä yksi seikkailu riittänyt, vaan piti aina luoda kokonainen oma maailma, jopa UNIVERSUMI - mutta näissäpä olikin sellainen paha vika, että mitään ei koskaan tullut valmiiksi. Yhden iltapäivän sitä jaksoi visioida ihan tohkeissaan, mutta sitten homma jäi kesken, eikä siihen koskaan tullut enää palattua. Kun inspiraatio seuraavan kerran iski, luotiin jo kovaa vauhtia seuraavia maailmoja.
Stripeissä yms. napakoissa lyhäreissä on se hyvä puoli, että kun saat yhden idean, niin sitten istut alas ja piirrät sen ja se on valmis. Yhden inspiraation hetken kantamana saat aikaiseksi yhden valmiin sarjakuvan.
Niinpä kun taas vaikka mielenkiinto menisikin muualle (niinkuin se tietysti menee), olet sentään saanut jotain valmista aikaan. Ja kun innoitus seuraavan kerran yllättää, voit puhtain mielin aloittaa tekemään jotain uutta, kun entiset hommat eivät jääneet keskeneräisinä painamaan mieltä!

[Jukka]

Viime lauantaina aloin inspiraation vallassa piirtämään kuusisivuista tarinaa. Piirsin koko päivän ja olin hirveän innoissani että tästähän tulee saakelin hyvä.
Sain valmiiksi kaksi sivua ennen nukkumaanmenoa.
Sunnuntaina sitten heräsin täynnä tarmoa jatkamaan siitä mihin olin jäänyt. Pettymys oli suuri kun otin esiin edellispäivän piirokseni. Millaista surkeaa räpellystä. Aivanko tosissani olin tehnyt niitä koko eilisen päivän ja ollut vielä innoissani.
Olin koko päivän täysin lukossa ja vittuuntunut.
Illalla tilanne jo nauratti. Jos olisi ollut rahaa olisin lähtenyt juomaan.
Ehkä palaan käsiksen pariin vielä joskus tai sitten annan sen jonkun toisen piirrettäväksi.

[kitani]

Onhan noita monia, yhtäläistä niillä on se että ne on aloitettu nuorina ilman minkäänlaista käsikirjoitusta, joten tarinan edetessä tyyli, henkilöt ja jopa juoni on kokenut radikaaleja muutoksia. En tiedä ovatko muut kokeneet tällaista, mutta minulla liittyi noihin mahtipontisiin juttuihin aina sellaisia asioita että  keksin koko ajan kaikkea hienoa mitä osassa XIV tapahtuu, vaikka osa I oli vielä aivan alkutekijöissään, ja väliosien tapahtumista ei ollut mitään hajua. Lopulta koko roska sitten kaatui omaan mahdottomuuteensa.

Minulla jäi tammikuussa kesken eräs projekti johon oli valmis käsikirjoitus (vieläpä aika hyvä sellainen, mielestäni) Se nyt jäi syrjään muista syistä, joita en viitsi sen tarkemmin mainita.

[Tero Mäntylä]

kokenut radikaaleja muutoksia. En tiedä ovatko muut kokeneet tällaista, mutta minulla liittyi noihin mahtipontisiin juttuihin aina sellaisia asioita että  keksin koko ajan kaikkea hienoa mitä osassa XIV tapahtuu, vaikka osa I oli vielä aivan alkutekijöissään, ja väliosien tapahtumista ei ollut mitään hajua. Lopulta koko roska sitten kaatui omaan mahdottomuuteensa.

Nykyään tuo ei ole ongelma. Tulee kyllä ideoita mitä tapahtuu osassa XIV (ja miten tarina loppuu ja...) mutta en pidä sitä ongelmana. Saan kuitenkin edistettyä samalla myös sitä tekeillä olevaa käsikirjoitusta (piirtämistyön "ulkoistamisesta" on apua. Pitää vain koota ne myöhemmät ideat ylös ja antaa tarinan kypsyä mielessä. Niitä myöhempiä osia voi sitten muokata myöhemmin mutta samalla se antaa mahdollisuuden lisätä edellisiin vihjeitä siitä mitä tuleman pitää.

En tiedä mikä tuohon auttaisi. Luulisi että ainakin hahmot tulevat tutummiksi kun miettiin heidän myöhempiä tapahtumia? PItää vaan jotenkin pakottaa itsensä kirjoittamaan se seuraava osa tarinaa?

Omaan mahdottomuuteen minulla kaatuvat useimmiten tarinat jossa huomaa maalavansa itsensä nurkkaan tai siis kirjoittavansa itsensä kohtaan johon ei enää keksi mitään järkevää tapaa miten tästä jatkaa... tai pääsee siihen missä pitäisi olla sen mukaan mitä on miettinyt tapahtuvaksi seuraavaksi.

Nykyään ongelmana on enemmän se että mitä kunnianhimoisempi sarjakuva (idea) on kyseessä sen enemmän siltä vaatii ja sitten kun vaatimukset kasautuvat niin ei pääse edes alkuun vaikka uskoisi miten että tämä voisi olla hyvä idea ja että siitä saisi aikaan sarjakuvan jonka joku jaksaisi lukea.

[JP]

Onhan noita.. voi veljet. Ehkä pisimpään jaksoin joskus yläaste-ikäisenä vääntää sellaista lähitulevaisuuteen sijoittuvaa toimintasarjista, jonka päähenkilöinä toimivat alligaattori ja pesukarhu. Hmm... heh. Pääsin jopa jonnekin 88-92 sivulle asti tms.
  Lukiossa totesin että hitto mitä paskaa se alku oli. Luonnollisesti aloitin uudestaan. Hahmot olivat ihan hyviä ja rakkaita jo siinä vaiheessa, olivathan ne ala-asteelta asti pyörineet kuvioissa. Ensin yksittäisinä piirroksina, sittemmin sarjakuvana. Lukion versio eteni jonnekin 20-30 sivun paikkeille, muutama sivu on edelleen hämmentäviä. Oikeasti, tuntuu siltä että kuvakulmien vaihtelu ja ns. kuvakerronta oli aika kokeellista ja villiä. Nyt sitä ihmettelee että miksi on näin kangistunut... Ehkä voisin etsiä muutaman ruudun käsiini, skannata ja laittaa näytillekin, jos jotakuta kiinnostaa.
  Se siitä. Toinen, hieman surullisempi yritelmä sijoittui myös jonnekin lukio-ikään, jolloin tavoitteena oli tehdä - jälleen kerran - toiminnallinen sarjakuva humanoideista, jotka syöksyvät avaruusaluksellaan keskelle suurkaupunkia. Ainoastaan kolme naista jää henkiin, ja he pakenevat aluksesta, ennenkuin ihmiset saavat heitä kiinni. Koska oliot olivat lähestulkoon samannäköisiä kuin ihmiset, tarina olisi kertonut heidän ongelmistaan sopeutua uuteen kulttuuriin, uuteen maailmaan ja uusiin tunteisiin. Luonnollisesti armeija ja muu virkavalta olisi ollut heidän kintereillä yms. lapsellista. Gah! Alku oli elokuvamainen ja jännästi kerrottu, mutta vauhti tyssäsi het kolmannen sivun jälkeen. Jessus...
  Alkuperäinen Älykääpiöt-sarjakuva lähti myös liikkeelle vitsinä. Pohjalta "keksin-sitä-mukaan-kun-piirrän". Homma eteni jonnekin 22-sivulle tms. Sittemmin otin projektista vähän etäisyyttä, ja sattumusten kautta huomasin päätyväni yhä uudelleen hahmojen pariin. (Välillä koitin keksiä uutta tarinaa myös alligaattori-pesukarhu-parivaljakolle, samaan maailmaan. Tosin olisin vaihtanut hahmot kissoiksi... what was I thinking... )
  Nyt Älykääpiöt-projekti tuntuu sekä mielenkiintoiselta ja hyvältä, että liian eeppiseltä, pelottavalta ja raskaalta. Silti... itsepäisyys vie mukanaan. Teen sitä niin kauan kun jaksan... toivottavasti loppuun saakka tällä kertaa, niin kunnianhimoinen kuin se onkin.

Suunnittelin muutamiakin villejä supersankari/seikkailujuttuja - niissähän ei koskaan pelkkä yksi seikkailu riittänyt, vaan piti aina luoda kokonainen oma maailma, jopa UNIVERSUMI - mutta näissäpä olikin sellainen paha vika, että mitään ei koskaan tullut valmiiksi. Yhden iltapäivän sitä jaksoi visioida ihan tohkeissaan, mutta sitten homma jäi kesken, eikä siihen koskaan tullut enää palattua. Kun inspiraatio seuraavan kerran iski, luotiin jo kovaa vauhtia seuraavia maailmoja.

ps. Jyrki, tiedän hyvin mitä tarkoitat.

[Markku Myllymäki]

Pettymys oli suuri kun otin esiin edellispäivän piirokseni. Millaista surkeaa räpellystä. Aivanko tosissani olin tehnyt niitä koko eilisen päivän ja ollut vielä innoissani.

Tämmöisiin fiiliksiin suurin osa minun töistänkikin on jäänyt. Ja sitten roskikseen.

[pertti jarla]

Kannattaa laittaa yllättäen paskalta näyttävät sivut syrjään myöhempää uudelleenevaluointia varten, ei roskiin!

[Kivik]

Tällaista strippiä aloin viime vuonna väkästää suurella innolla: Paikkana autiomaa, jossa karhu?-koira?-ihmishahmoinen tyhmä, mutta mielestään ovela ja sherlokholmssi "sheriffi" Shareef toimii kotikutoisena lainvalvojana. Valitettavasti koko autiomaassa ei ole muita kuin kivenmurikka, joka saa toimia Shareefin psyykkisesti heilahtaneen etsiväntoiminnan, epäilyjen, kuulustelujen, pidättämisten ym. kohteena. Shareef on kuitenkin sympaattinen rassukka, jolle ei viitsi sanoa että mene kotiin, et sinä mikään sheriffi ole. Onneksi kivi kestää kaiken vankkumattoman rauhallisena.
Ei ole ollut aikaa tehdä kuin n. 20 strippiä vaikka havaitsin ettei homma ainakaan mielikuvituksen puutteeseen tyrehdy. Hahmossa ja tilanteessa olisi mielestäni ammennettavaa, mutta kun on noita lapsia, niin aikaa moiselle ei oikein löydy. Ehkä kuitenkin vielä joskus...

[dogmulder]

Huh.... onneksi on muitakin joilla on jääny hommat joskus kesken.

Mulla on kanssa universumit pystytetty, mutta on ollu se 11 sivua kesken jo 2 vuotta. Ja sen piti olla trilogian 1. osa. Joka olis alku saagalle.

Pitää opetella nopeampi piirtämistekniikka ni ei mee aina hermot joka välissä. Tai hommata joku piirtämään. En ole nyt ajatellut asiaa taas vähään aikaan, pitäis työtilaaki raivata.

Hahmo on esitelty lyhyesti toisessa topicissa jos jotakuta kiinnostaa.

[Anssi Rauhala]

Tämä tapahtui ihan tuossa taannoin, vuonna 2004:

Olin mielestäni saanut nokkelan keskipitkän tarinan rungon valmiiksi. "Saariston Lentotaksin" päähenkilön piti ohjastaa Republic Seabee -amfibiokonetta jossain hiton Korppoossa ja sotkeutua palkkatappajien ja muiden konnien juoniin. Idea oli hiljaa hautunut jo pari vuotta.

Sitten luin Francis Bergèsen bibliografiasta, että mieheltä oli tullut jo ajat sitten ulos albumi "Taxi pour les îles", missä päähenkilöt kansikuvasta päätellen lensivät Grumman Widgeon -amfibiokoneella. En jäänyt katsomaan tarkemmin. Luovuin ajatuksesta piirtää juttu puhtaaksi.

Ehkä pitäisi etsiä se albumi käsiinsä ja katsoa, millainen se Bergèsen tarina oikeastaan olikaan... jos vaikka pääsisi kumminkin piirtämään sen tarinan, vaihtaen vain tittelin.

[jokela]

.. Olin mielestäni saanut nokkelan keskipitkän tarinan rungon valmiiksi. "Saariston Lentotaksin" päähenkilön piti ohjastaa Republic Seabee -amfibiokonetta jossain hiton Korppoossa ..

Noin hätäseen näkemällä, vaikuttaa aikas jäykähköä tuo Francis Bergèsen´in tyyli, en ole kyllä luultavasti aikaisemmin nähnyt. Mutta ei kai mies mikään tunari voi olla jos parisenkymmentä Biggles-alppua on harsinut kasaan ja runsaasti muutakin sarjakuvaa julkaissut.

Sijoitappa omasi vaikka aikaan juuri ennen (talvi- ja jatko) sotia. Hämäräperäisiä hiipijöitä liikkuu rajojen yli sinne sun tänne salaisilla lennolla. Jopa Kollontaikin voisi olla mukana ..

Tää  on yksi hieno kanssa, en mitään muuta oo löytänyt ja luulen tään olevan omakustanteesta.

Lentoaiheiset sarjakuvat viehättää mua kanssa, omaakin oon kehitellyt. Saas nähdä mitä tulee.

-- j --

[Timo Ronkainen]

Tää  on yksi hieno kanssa, en mitään muuta oo löytänyt ja luulen tään olevan omakustanteesta.

Ainakin alusta lukien tuli vahvasti mieleen Punainen sika. 

Timo

[Tuukka]

Näitähän riittää
-Viime kemin kisaan tein kolmisivuisen, josta kerkesin tussata reilun sivun - jäi kesken.
-Aikoinaan aloin tekemään A3- kokoon 4- sivuista demonisarjista - jäi kesken.
-Päädyin jatkamaan erään toisen piirtäjän aloittamaa sci-fi  mammuttia. Sivuja syntyi jotain 13, mutta viimeinenkin motivaation hippu hukkui sysimustaan vitutukseen tajutessani, että sivut joita tussasin olivat järkyttävää jööttiä (ei sinänsä ihme: olin luonnostellut ne vuotta aikaisemmin!) - jäi kesken.
-Tuhersin väkisin loppuun samaan saagaan liittyvän A4- kokoisen demoniräpellyksen, mutta viimeisen viivan vedettyäni totesin sen olevan hervotonta paskaa ja hautasin sen arkistoihin ikuisiksi ajoiksi. V****taa yhä.