Tuo Curtin mainitsema ysärityyli tuli kovasti lävitse, mutta koska se oli selvästi haettua ei se häirinnyt niin paljon kuin isommalla rahalla tehdyistä elokuvista tuttu hioutuneisuuden puute, mikä näkyi lavastuksessa, puvustuksessa ja valaistuksessa.
Tämän puuttuminen antaa elokuvalle paljon halpatuotannon makua, mutta erityisesti rahan puute näkyy kuvauksessa, mikä tietysti yleisemminkin erottaa ison rahan elokuvia perustoimintaleffoista, jollainen Bloodshot on vaikka koettaisi kuinka sovitella Valiant-laseja nenän päälle.
Hissikuilukohtauksessa oli hetki nykyisten supersankarielokuvien meininkiä, mikä loi oudon kontrastin kaiken ysärin keskellä, vähän kuin muistuttaen että tänne ne rahat menivät ja muuhun ei sitten enää paljoa jäänytkään.
Käsikirjoituksessa oli hyviäkin elementtejä, mutta ehkä viisi kertaa olisi pitänyt uudelleenkirjoittaa, että oltaisiin niiden ympärille saatu nykytasoa vastaava revisio. Lasken dialogin puutteet näyttelijöiden sijaan käsikirjoituksen viaksi, mutta yleinen ponnettomuus paistoi lävitse monesta sivuhahmosta.
Bloodshot ei hahmona juuri karismaa vaadi, mutta Vin Diesel ei sitäkään purista. Jos Pitch Black on edelleen uran paras elokuva, kertoo se nykyään jo muustakin, kuin että kysessä oli aikansa parhaimpia genre-elokuvia.
En oikein tiedä mitä odotin, mutta jos tähän olisi ideapöydässä puristettu edes hieman persoonallista otetta, aavistuksen persoonallisempi pääosan esittäjä ja monta miljoonaa lisää pauketta ja jälkikäsittelyä, olisi tästä varmaan tullut ihan kelpo pätkä.
