Kiitos kommenteista!
Mitä tulee tutkimuskeskuksen enempää näyttämiseen, se Possun pov-luku oli alunperin kirjoitettu niin, ettei hommaa katsottu Possun silmien läpi ja sitten siinä olisi nähty enemmänkin sitä paikkaa. Kuvaukset oli kuitenkin niin hankalat ja olin siinä vaiheessa niin väsynyt, että muutin sen tuollaiseen budjettiversioon, mikä siinä nyt on. Näin ei tarvinnut etsiä uutta mieletöntä kuvauspaikkaa ja koko se luku pystyttiin siten tekemään vain Osmoa näyttelevän Samin kanssa kahdestaan. (Yksi konnan naama mikä siinä näkyy on photaroitu mukaan jälkikäteen, Sami esitti kuvauksissa sitä roistoa ja ruumista mitä sitten kiskon nurkan taakse.) Kontturin Katja tosin kävi hetkisen jeesaamassa ja esittämässä myöskin ruhoa, mitä siinä ei juuri edes näy. Hups, sori Katja.
Mutta mielestäni luku kyllä parani tämän jutun myötä huomattavasti, vähän niin kuin alkuperäisen Jawsin kanssa kävi, että kun mekaaninen eväkäs ei ollut tarpeeksi hyvä, niin piti Spiilberin keksiä se "hain pov" -kamera.
Tästä tutkimuskeskuksen ulkonäöstä siinä sitten vähän heitetäänkin herjaa, että onpas aika rustiikkisen näköinen näin tech firmaksi. Heh. Oikeasti se on kuvattu Jyväskylän yliopiston päärakennuksella ja seuraava pahiksen tapaamiskohtaus Yliopiston vanhassa juhlasalissa. (Minkä vuokraaminen normaalisti maksaisi jotain 100-200e tunti, eli ei todellakaan olisi sellaiseen budjettia, mutta kesäaikaan vahtimestarit pohtivat, että ei ketään kiinnosta, menkää vain koko päiväksi sinne värkkäilemään.)
Noin ylipäätään en kuitenkaan ollut tässä tai yleensä muutenkaan kiinnostunut nostamaan näkökulmaa yleisemmälle ja laajemmalle tasolle. Itseäni on aina kiinnostanut nähdä suuria tapahtumia mahdollisimman pienestä näkökulmasta. Siis sellaisia tarinoita kuten Buffyn Zeppo-jakso, jossa muut pelastaa maailman järkyttävän eeppiseltä lonkerohirviöltä samalla kun Xander mittelee typerien ryyppäävien zombien kanssa; tai vaikka Pixarin lyhytelokuva Burn-E, joka näyttää Wall-E -leffassa yhden silmänräpäyksen ajan näkyneen sivuosarobotin tarinan tuolta elokuvan esittämältä ajalta; tai vähän sinne päin vois katsoa olevan myös Spider-Man: Homecoming, jossa Avengers-elokuvassa aiheutettujen tuhojen aikaasaamista roskakasoista nousee omia pieniä ongelmia. Kaikki tällaiset saa mulle sen fiktiivisen maailman tuntumaan suuremmalta, sekä myös realistisemmalta. Harva meistä on käynyt koskaan Valkoisessa talossa, mutta silti jokainen lukee Trumpin sekoiluista melkein joka päivä ja ne vaikuttavatkin meidän elämään enemmän tai vähemmän.
Luulisin, että tämä tendenssi juontaa juurensa rakkaudestani The X-Files -sarjaa kohtaan. Mulder ja Scully eivät siinäkään juuri ikinä vaikuttaneet maailmaa uhkaavaan avaruusolentojen invaasioon, vaan he pystyivät siellä ruohonjuuritasolla juuri ja juuri vain tutkimaan, että mitä edes oli tapahtumassa. Yksilötasolla he onnistuivat sitten kuitenkin pelastamaan välillä ihmisen tai pari. Tähän suuntaan tietysti kumarsin nimeämällä sen kessuttelevan hautausmaalle ilmestyvän tietovuotajan Deep Throatiksi.
Tästä pienestä näkökulmasta tulee toki tuo ongelma, että on sitten vaarana että asioita selitetään liikaa niiden näyttämisen sijaan. Ja se on oikeastaan itselleni kirjan suurin ongelma. Siinä on ainakin yksi sellainen kohta liikaa. Hautausmaajutustelu, pahiksen tapaaminen ja kynäkuulustelu on kaikki tosi infopainotteisia kohtauksia (vaikka minulle kahdessa jälkimmäisessä on kuitenkin myös ihan hyvää henkilökohtaista sisältöä ja huumoria, siinä missä hautausmaajuttu on ihan puhdas infodumppi). Pomokohtaus ja kynäkuulustelu olivat alunperin vain yksi kohtaus, jossa Pomo olisi jaaritellut pitempäänkin, mutta sen sentään älysin ja kerkesin laittaa kahtia ja se vähän lievensi sitä jarrua mitä kirja noissa kohdissa polkee. Niihin kuvattiin myös paljon enemmän niitä takaumia Pomon pojasta ja Mintusta, mutta koska painon kanssa oli jo lyöty lukkoon tietty sivumäärä, niin ne kohtaukset ovat sitten yksi merkittävimmistä jutuista mitä piti karsia ja leikata. Piti sitten kertoa enemmän kuin näyttää. Oh well.
Huvitti tuo sinun sanavalintasi, että ratkaisu oli halpa. Koska sitähän se ihan kirjaimellisesti myös oli. Vähän pakostakin. Tässä tulee näitä valokuvasarjakuvan rajoitteita esiin. Kunnon tutkimuslaitos vermeineen ja henkilökuntineen olisi jotain, mikä olisi hyvin vaikea lavastaa. Vähän kaikessa tässä mentiin halvimman kautta. Näyttelijät ja lavasteet ja kaikki mahdollinen oli vain minun sukulaisia/tuttuja ja omia tai kavereiden romuja (jotain harvoja poikkeuksia on, kuten Lappalainen ja hänen autonsa, mistä oli Kamala luonto -ketjussa vähän jo puhetta). Koko Possun hahmo tuli mukaan käsikseen kun yritin miettiä, että millä oikein saan kuvauksista helpommat. Niin, että vain minä ja kuvaaja voitaisiin tehdä kohtauksia (jokainen lisäihminen kuvauksissa on aina vaikeustason nostamista), jossa kuitenkin hahmo voisi käydä keskusteluja eikä vain myyrytä yksin. Pehmolelulla ei koskaan ollut aikatauluongelmia eikä muutakaan nokan koputtamista.
Tulipas lätinää. Toivottavasti tämä ei vaikuttanut siltä, että lyttäisin mielipidettäsi mistään tai liikoja puolustelisin! Se ei tietenkään ollut tarkoitus. Tykkään vain käyttää näitä aurinkoisia kesäsunnuntaipäiviä sisätiloissa itsestäni kirjoitellen. Ja minusta kaikki behind the scenes -jutut on aina hyvin mielenkiintoisia. Ehkä joku muukin ajattelee samoin.
