Rubiini

[Lurker]

Zoom Teufel alkaa julkaista suomeksi Rubiinia. Aikaisemminhan sitä saatiin suomeksi muutama osa Egmontilta.

Kvaakissakin taisi joku verrata sitä poliisisarjaan. Ja niinpäs vain on, että se on saanut inspiraationsa jenkkiläisestä dekkarisarjasta Lady Blue. Sarja oli jotensakin suosittu Ranskassa.

Suomessa sarjaa ei esitetty, ja USA:ssakin se lopetettiin yhteen kauteen väkivaltaisuutensa takia.

https://en.wikipedia.org/wiki/Lady_Blue_(TV_series)

Rubiinin asennemaailma on selvästi 90-lukulainen, mikä kyllä on osin plussaakin - tuntuu sillain niinku nostalgiselta.

[Lurker]

Arvostelu: Rubiini on hauska puolituntinen, viihdyttävä toiminnantäyteinen sarjakuva.



Olen nähnyt Rubiini-neidin kylvyssä, ihanaa, voi melkein nähdä, kuinka pohje siellä vilahtaa...

[STD]

Walthéryn rooli oli sangen pieni luotaessa Rubiinin seikkailuja lukuunottamatta sitä että hän antoi hahmolle ulkonäön.

Mythicillä ja Thierry Martensilla oli idea Chicagolaisnaispoliisista ja Charleroin sarjisfestareilla Waltheryn kanssa kuppia ottaessaan he keskustelivat projektistaan ja W. sitten hahmotteli Rubiinin ulkoasun. Hän kertoo tehneensä Rubiinista punatukkaisen siksi että tämä ei vain mitenkään sekoittuisi Natashaan. Mutta kieltämättä tuo TV-sarjan nainen on kovin samanoloinen kuin Rubiini, joten voi oll että käsikirjoittajilla oli naisen ulkonäön suhteen toiveita esitettynä piirtäjälle. Tai ehkä Walthery teki Rubiinin tv-sarjan innoittamana. Mene ja tiedä.

Walthéryn ohjaava rooli rajoittui siihen, että hän neuvoi De Lazarea, jos tällä oli jotain kysyttävää. De Lazaren muutettua takaisin isiensä maille, Jugoslaviaan, sota toi omat vaikeutensa herrojen yhteydenpitoon ja kommuikointiin.

Käsittääkseni Walthéryn panos oli isompi kakkkos- kuin ykkösalbumissa.

Edit
En ole tähän mennessä tullut lukeneeksi yhtään Rubiinin seikkailua. Pitääpä poiketa kirjastossa.

[Petteri Oja]

Rubiini on punatukkainen amerikkalainen naisetsivä, joka selvittää rikoksia kaahailemalla Chicagon kaduilla ja ammuskelemalla konnia ketoon kovin paljoa kyselemättä. Hän rentoutuu ottamalla suihkuja ja kylpyjä, jotka ikävä kyllä keskeytyvät aina puhelinsoittoon.

Hyvin tiivistetty!

[Lurker]

Walthéryn rooli oli sangen pieni luotaessa Rubiinin seikkailuja lukuunottamatta sitä että hän loi hahmolle ulkonäön.
--

Taso vaihtelee tässä ekassakin Rubiinissa sen verran sivuittain, että voisi kuvitella Walthéryn jeesanneen välillä enemmän, välillä vähemmän. Varsinkin kasvoista eron  huomaa. Muutama eka sivu on hyvin waltherymaista, kuten tuo suihkukohtaus. De Lazare näyttää piirtävän naishahmoille sellaiset kummasti pulleat posket ja töröhuulet.

--Tai ehkä Walthery teki Rubiinin tv-sarjan innoittamana. Mene ja tiedä. --

Walthéryn rooli itse hahmon luonnissa oli perin vähäinen. Kirjasta Pourquoi Sherlock s'appelle Sherlock löytyy Rubiinin syntytarina.

Mythicin piti alunperin luoda Hélyode-kustantamolle kyttäkaksikosta kertova sarja, mutta se jäi lopulta tekemättä. Jatkuvana vitsinä siinä oli, ettei toinen poliiseista, koskaan uskaltanut kertoa äidilleen oikeaa ammattiaan. Tätä samaa ideaa on käytetty myös Rubiinissa. Kun naispoliisista kertovaa sarjaa alettiin sitten kolmikon kesken väsästä, nimeksi piti tulla Alex Flashdancen päähahmolta (Alex Owen), jota näytteli Jennifer Beals.

Eniten mallia varsinkin ulkonäön ja tapahtumapaikan suhteen otettiin lopulta Lady Blue -sarjan Jamie Rosielta, joka oli punapäinen naispoliisi Chicagossa. Alex-niminen sarjakuvahahmo oli kuitenkin jo olemassa, joten uusi nimi piti keksiä. Punapäälle Mythic ajatteli ensin nimeä Rubin tai Rubina, mutta lopulta valittiin englantilainen kieliasu Rubine, rubiininpunainen, "Ameriikan tyyliin".

[STD]

Walthéryn rooli itse hahmon luonnissa oli perin vähäinen. Kirjasta Pourquoi Sherlock s'appelle Sherlock löytyy Rubiinin syntytarina.

Ah. Mielenkiintoista! Jospa ton saisin jostain joskus luettavakseni.
Mun lähdeteos on Sur Les Hauteurs du Hazard.

[Petteri Oja]

Mythicin piti alunperin luoda Hélyode-kustantamolle kyttäkaksikosta kertova sarja, mutta se jäi lopulta tekemättä. Jatkuvana vitsinä siinä oli, ettei toinen poliiseista, koskaan uskaltanut kertoa äidilleen oikeaa ammattiaan.

Jäiköhän se tekemättä siksi, että sama idea oli jo Soda-sarjassa...?

[Secos-Bill]

^^ Eli tässä.

Yksi suomennettu löytyy Parhaat Sarjat-albumista n:o 30.

[Korsto-Mikko]

Luettu. Itse pidin kyllä kovemmin kuin osasin ennen lukemista uskoakaan. Silloin 2000-luvun alussa, kun aiemmat suomennokset luin, muistelen pitäneeni näitä sellaisina ihan kivoina, ok:ina sarjiksina. Liekö aika muuttanut muistojani tai nostalgia vallannut minut, mutta tämä jotenkin kolahti. Toivottavasti vielä joskus saamme nähdä lisää Rubiinia, ainakin sen suomentamattoman kakkosalbumin verran, jos ei muuta 
Eli ostakeepa sankoin joukoin muutkin tätä, että lisää saataisiin

[Lurker]

-- Toivottavasti vielä joskus saamme nähdä lisää Rubiinia, ainakin sen suomentamattoman kakkosalbumin verran, jos ei muuta  
Eli ostakeepa sankoin joukoin muutkin tätä, että lisää saataisiin

Toivottavasti! Eurocomicsin sivuilta löytyy alkuperäinen ilmestymisjärjestys ja suomalaiset julkaisut.

http://sarjakuvat.eurocomics.info/rubiini.html

Kadotettujen halloween on paras Rubiini.
--

Tässä albumissa vilahtaa myös tuttu lentoemäntä.

[STD]

Vaaralliset muistit luettu keskipäivän ratoksi. Illalla vuorossa Kadotettujen Halloween. Nyt pitäis vähän kirjootella.

[STD]

Dodiin!
Vaaralliset muistit oli aika kamala. Lähinnä paikoitellen avuttonan kuvakerronnan ja kömpelöiden piirrosten takia. Myötähäpäeän vallassa piti lukea.

Kadotettujen Halloween oli oikeastaan aika kiva. Juoni rullasi sujuvastii ja lopussa oli jopa yllätyskäänne. De Lazare oli kehittynyt ekan albumin ajoista huomattavasti, oikeastaan hämmästyttävästi. Mukana oli  komeita ruutuja ja napakoita siirtymiä. Ei mitään suurta sarjakuvataidetta tai -elämystä, mutta mukava reilu puolituntinen. Oikeastaan Kadotettujen Halloweenin voisi ehkä lukea muutaman päivän kuluttua  uudelleen.

[Lurker]

Dodiin!
Vaaralliset muistit oli aika kamala. Lähinnä paikoitellen avuttonan kuvakerronnan ja kömpelöiden piirrosten takia. Myötähäpäeän vallassa piti lukea.

Kadotettujen Halloween oli oikeastaan aika kiva. Juoni rullasi sujuvastii ja lopussa oli jopa yllätyskäänne. De Lazare oli kehittynyt ekan albumin ajoista huomattavasti, oikeastaan hämmästyttävästi. Mukana oli  komeita ruutuja ja napakoita siirtymiä. Ei mitään suurta sarjakuvataidetta tai -elämystä, mutta mukava reilu puolituntinen. Oikeastaan Kadotettujen Halloweenin voisi ehkä lukea muutaman päivän kuluttua  uudelleen.

Kadotettujen Halloweenissa käsikirjoitus on kyllä ihan ykkösluokkaa; tosin muutama "mahdoton" sattuma on mukana, mutta sallittakoon se.

Kuten Kvaakin arvostelussakin todettiin, ensimmäisen albumin piirrostyyli vaihtelee.

Uskaltaisi melkein veikata, että taidokkaasti taiteiltu kylpyhuoneessa liukastelu, josta on edellä pari tirkistelyruutua näytteeksi, on ennemmin Walthéryn viimeistelemä kuin De Lazaren.

[STD]

Aloinpa oikein tässä pohtia, että miksi Kadotettujen halloween huolellisesta käsikirjoituksestaan huolimatta ei tehnyt minuun sen suurempaa vaikutusta. Luulen, että vika on henkilöissä. Pahiksetkaan eivät ole muuta kuin pahiksia, heissä ei ole persoonaa. Tarinassa on niin paljon tapahtumia, että henkilöiden syventämiselle ei ole jäänyt tilaa. Ja kun De Lazare ei ole kuitenkaan mikään huippupiirtäjä, joka pelkillä piirroksillaan saisi hahmoihin syvyyttä ja luonnetta, lopputulos on nähdynlainen.

Mutta kuten tuolla aiemmin totesin, ihan kelpo albumi viihdekäyttöön.

Hetken luulin että alussa esiintynyt lääkäri ja jalkakipsimies olisivat sama henkilö. Se hiukan hämäsi lukemista. Oma vika.

[Lurker]

Rubiinin suihkussa vilauttelut eivät sitten tainneet saada jatkoa.