Pitkästä aikaa henkilökohtaista mielenkiintoa herättävä aihe, kannan siis pikaisesti vaatimattoman korteni kekoon ja kiitän J. Holopaista tästä keskustelusta.
Timon kommentti kirjallisuuden/sarjakuvan kehityskausista vingutti myötäilyn kieliä mielessäni. Samaan aiheeseen liittyen voisin kommentoida sitä, että Jackin kaipaamaa suuri sarjakuvarakennelma saattaa olla jo syntynyt, mutta sitä ei ole vielä löydetty. Oman ajan tutkiminen ja arvioiminen on aina hankalaa, käytännössä objektiivinen arviointi (jota ei todellisuudessa ole olemassa) on mahdollista vasta sukupolvien jälkeen. On vaikeaa arvioida, mikä nykysarjakuvista saa sarjakuvahistoriassa oman kappaleensa ja mikä jää samaisessa teoksessa sivumaininnaksi. Aika muuttaa arvomaailmoja; tällä hetkellä kehuttu messias saattaa olla kolmetoista tusinassa -profeetta vuosikymmenen perästä, kun samaan aikaan jokin aikaansa edellä oleva tämän hetken marginaalijulkaisu julistetaan edelläkävijäksi ja raja-aitojen rikkojaksi. Kuka tietää, ken nykyisistä sarjakuvantekijöistä on sarjakuvan Herman Melville tai Aleksis Kivi?
Toinen syy siihen visionistien puutteeseen on mielestäni se, että sarjakuva ei ole murtanut emä- ja sisartaiteenlajiensa, kirjallisuuden (henkilökohtaisesti pidän sarjakuvaa kirjallisuuden alalajina, mutta ei siitä tässä sen enempää) ja kuvataiteen asettamista raja-aidoista. Kuten Timo aiemmin totesi, muilla taiteenlajeilla on merkittävä etumatka ja tähän asti sarjakuva on lähinnä seurannut kirjallisuuden kehitystä, tosin hieman mukaillen ja kiihdytetysti. Sarjakuva (samoin kuin elokuva) on tähän asti omaksunut lähes kaikki genrensä kirjallisuudesta, mutta on toki ottanut merkittäviä askeleita itsenäisyyden suuntaan kehittämällä erään genren, jota kirjallisuudesta ei sellaisenaan löydy, nimittäin supersankarisarjakuvat. Teräsmies onkin lunastanut paikkansa sarjakuvahistoriassa samoilla kriteereillä kuin Poe kirjallisuudessa. Tässä kohdassa esittäisin eriävän mielipiteen Timon esittämästä kommentista "oikea kirjallisuushan hylkii moisia ajattelumalleja - genret kuuluvat kioskikirjallisuuteen", kirjallisuus on tähän asti jaettu aikakausiin ja arvelen, että seuraava vuosisata tulee näkemään oman vuosisatamme genrejen aikaukautena. Lukutaito on levinnyt niin laajalle ja maailma on pienentynyt niin paljon, että marginaalisillekin genreille löytyy niin paljon kuluttajia, että sen julkaiseminen kannattaa.
No nyt loppui aika urheiluaktiviteetin kutsuessa, jonkin verran jäi vielä sanottavaa, ainakin seuraavista:
- Kannattavuus, taloudelliset tekijät
- Kaikki jo löydetty, uuden keksiminen hankalaa, nykyään hiotaan jo keksittyä täydellisemmäksi
Palaan mahdollisesti asiaan, tai sitten en.
