Monta Taskaria on jäänyt kommentoimatta, joten aletaanpa purkamaan huhtikuulta asti. Varoitan: viestistä tulee pitkä.
----------------------------------------------------------------------------------------------------
Huhtikuun Taskarin (
388: Kultakypärä) iki-ihana Suomi-aiheinen kansi ei sitten enteillytkään aiheeseen liittyvää tarinaa. Hirmuinen yllätys (not). Jos tuosta jotain hyvää pitää hakea, niin mikäli kansi nyt edesauttoi Taskarin myyntiä, on tuo kirja Castyn mestariteoksineen ylimääräisen huomionsa ansainnut. Tarkempaa arviota sisällöstä seuraavassa:
Tunnelin salaisuus (M.&L.Shaw—Cavazzano) — Positiivinen yllätys. Ei mitään nerokasta, mutta hyvätunnelmainen ja sujuva tarina on ehdottomasti käsikirjoittajiensa parhaimmistoa. Toki onnistumisesta suuri kiitos kuuluu Cavazzanolle, joka "nyky-Ankka-kunnossaankin" (Mikin kanssahan Giorgio on nykyään parempi) on tulkinnut kertomuksen erittäin kauniisti. Jo avaussivun maisemaruutu pysäyttää ihailemaan mestarin työtä.
Huomisen maailma (Casty) — Jos edellinen tarina oli monin tavoin mainio muttei erityisen nerokas, tässä ei tuota ongelmaa ole. Nerouden takana on italo-Disneyn ystäville viime vuosina kovin tutuksi käynyt nimi. Vaikka pidänkin italialaisen hiiri- ja ankkasarjakuvan nykytasoa varsin hyvänä eikä upeista tekijöistä ole ollut koskaan pulaa, Casty on ollut uskomattoman tervetullut lisä Topolino-taitelijoiden hienoon joukkoon. Eikä pelkästään siksi, että hän tekee mielikuvituksellisia tarinoita, jotka ovat saaneet kenties monet uudetkin lukijat innostumaan Mikistä, vaan Castyn tyyli saa myös tällaisen paatuneen pallokorvafanaatikon hyppimään riemusta. Hän ei ole vain poikkeuksellisen hyvä kirjoittaja, hän on
erilainen.
Castyn kaltaista käsikirjoittajaa ei ole ollut pitkiin aikoihin. Hän vie lukijat takaisin Scarpan ja Gottfredsonin aikoihin, suurten ja arvoituksellisten seikkailujen maailmaan. Casty on kunnianhimoinen, ja hänellä on riittävästi kykyjä siihen. On kyseessä sitten suuri, monipuolinen seikkailu tai hieman tavanomaisempi Mikki-dekkari, Castyn tarinoissa on aina hyvä
idea, joka kiehtoo lukijaa ja vangitsee tämän mielenkiinnon tavalla, johon vain harvojen kirjoittajien sarjat toistuvasti pystyvät. Hän kuljettaa juonta taitavasti, saa tarvittaessa sivuhahmoihin syvyyttä ja on ensiluokkainen humoristi.
Tämä tarina esittelee 72 sivun verran Castyn parhaita puolia. Juoni on mielenkiintoinen alusta alkaen menettämättä otettaan missään vaiheessa. Sivuhahmot ovat onnistuneita, huumori loisteliasta ja tunnelma paikoin erittäin
Gottfredson-esque (tosin sen verran omaleimainen, että voidaan hyvällä syyllä puhua "castymaisesta fiiliksestä"). Jälleen kerran täytyy myös kehua miehen piirroksia ja ennen kaikkea sitä "hillittyä eläväisyyttä", jonka hän saa hahmoihinsa. Ilmeikästä ja energistä jälkeä, joka moderniudestaan huolimatta nojaa nostalgisen vahvasti Gottfredsonin ja Scarpan perintöön.
Kulukuria kotitalouteen (Salvagnini—Chierchini) — Epäkiitollinen tehtävä seurata yhtä viime vuosien parhaista taskaritarinoista, mutta onhan tämä täysin yhdentekevä, heikko vitsi muutenkin.
Konsteista parhain (Macchetto—Soldati) — Hohhoijaa. Ei tämä taas toimi, vaikka sitä miten päin tahansa tarkastelisi. Taikaviitta-tarinoiden määrää Taskareissa tulisi vähentää roimasti. Suurin osa Viitta-stooreista on yksinkertaisesti huonoja. Hahmo ei sinällään ole käyttökelvoton, mutta olen hyvin tarkka Taikis-tarinoiden laadun suhteen. Jos käsikirjoittaja ei onnistu erinomaisesti, tarinat toistavat itseään sekä toisiaan — ja ovat luvattoman unettavia. Hahmon perustaso on siis matala, ja vaaditaan poikkeuksellista käsikirjoitusta ja yleensä vielä hyviä piirroksia, jotta tarinasta tulisi nautittava. Tällaisiakin tarinoita on viime vuosina Taskukirjoissa nähty (enkä puhu Negrinistä ja Leonista, joista jotkut tuntuvat tykkäävän — ehkä paria melko hyvää juonta lukuun ottamatta nämä tyypit ovat tylsyyden multihuipentuma). Kovin harvassa onnistuneet Viitat siis kuitenkin ovat.
Kilpavarustelua (Faccini) — Faccini vetää överiksi. Toimii aina. Ei lähelläkään miehen parasta tasoa, mutta jo hahmojen ilmeet tarjoavat tuttuun tapaan monia hulvattomia hetkiä.
Kuohuntaa pinnan alla (Coppola) — Sinällään ihan näppärä idea Coppolalta, mutta ei tämä juuri innostumaan saa.
Kallisarvoinen kalansaalis (Scarpa) — Mainiota vanhaa Scarpaa. Ei suurta klassikkoainesta, mutta kaikin puolin sujuva ja hauska tarina.
Onnenkantamoinen (Halas—Andersen) — Oujee, lätkää... Ei sillä, ettenkö pitäisi jääkiekosta, onhan se kolmanneksi eniten seuraamani joukkuepalloilulaji baseballin ja jalkapallon jälkeen. En vain ole koskaan lukenut kovinkaan onnistunutta Disney-kiekkotarinaa. Tätäkään ei voi sellaiseksi kutsua, mutta ihan siedettäväksi luettavaksi juttu kuitenkin osoittautui. Muutamia viihdyttäviä kohtia tässä sinänsä yhdentekevässä ja tuttua kaavaa noudattavassa urheilutarinassa.
----------------------------------------------------------------------------------------------------
Toukokuun Tupla (
389: Vahtivuoro) antoi taas Taskari-toimitukselle mahdollisuuden vaikuttaa kirjan sisältöön, ja osoitti jälleen samaisen toimituksen kyvyttömyyden valita niin hyviä tarinoita kuin voisi toivoa. No, oli joukossa jokunen hieno onnistuminenkin, mutta osittainen pettymyshän tuo extratarinoiden osuus taas oli.
Prameudesta Asiamies Muistetaan (Pihl—Andersen) — En ymmärrä tämän mihinkään liittymättömän intron pointtia. Täysin merkityksetöntä sivujen haaskausta.
Pienten Agenttien Maailma (Jensen&Gerstein—Andersen) — PAM ja Ossian Ötökkä? No, tarina on ihan siedettävä. Andersen voisi tosin jäädä eläkkeelle, kun on kerran pilannut tyylinsä.
Nukkejen herra (Casty—De Vita) — Loppuratkaisultaan ei aivan parasta Castya, mutta eihän tämä kehno tarina ole missään nimessä. Jälleen kerran mielenkiinnon vangitseva alku Castylta.
Pelle Peloton ja Milla Magia tiedon valtatiellä (Faraci—Cavazzano) — Faracikin on kirjoittanut huomattavasti parempia tarinoita (tietenkin, onhan hän universumin paras Disney-kirjoittaja), mutta kyllä tämäkin tuttuun tapaan erinomaisen viihdyttävästi etenee ja tasaisesti naurattaa. Laatusarjakuvaa.
Pälätysenergia (C.Panaro—Mazzarello) — Leppoisa, sujuva tarina. Ja vielä opettavainenkin, jee!
Nuottiavain (Cimino—Chierchini) — Täysin absurdia settiä taas Ciminolta. Kokonaisuus ei tällä kertaa oikein toimi, mutta muutamat kohdat huvittavat kovasti. Kyllä näitä kummallisuuksia jää kaipaamaan.
Taikaviitta ja kaupunkikapinallinen (Muzzolini—Gottardo) — Nojoo, kyllähän tämän sietää. Tylsähköä luettavaa kuitenkin.
Kauniita unia! (Soldati) — Huono vitsi.
Kuka kähvelsi kiven? (C.Panaro—O.Panaro) — Viime aikoina Taskareissa on nähty ajoittain melkoisen heikkoja hiiriuniversumin sivuhahmoihin keskittyviä tarinoita (joissa ei siis lähtökohtaisesti yhtään mitään vikaa ole), mutta tässä on itse asiassa varsin onnistunut juoni. Ottavio Panaroa on nähty kyllä hiukan liikaakin viime aikoina. Kelvollinen piirtäjä, mutta johan tässä kyllästyy.
Epäviisasten kivet (M.&L.Shaw—Bancells) — Sitä tutumpaa Shaw-"laatua". Bancells vielä lisäämässä kuvotusta. Tästä ei oikein tarina taas voi huonommaksi mennä, aiheuttaa oikeasti fyysistä pahoinvointia tällainen roska.
Hyvää yötä! (Bosco—O.Panaro) — Olen sanonut lukemattomia kertoja pitäväni näistä Marco Boscon "tarkastellaan jotakin ilmiötä hauskasti" -kuusisivuisista. Pätee edelleen, kerrassaan mainiota luettavaa.
Vanhan Körmyn salaisuus (Badino—Soldati) — Ei klassikkoainesta, mutta varsin mainio italo-Mikki joka tapauksessa. Hyvä juoni, tunnelmallinen miljöö, kelpo piirrokset.
Rakkautta itkuraidan varjossa (Cimino—Cavazzano) — Tämä on toimitukselta huippuonnistuminen, kerrassaan loistava haku. Mummon leirinuotiotarinoita on todellakin odotettu sen yhden muinoin meillä nähdyn jatkoksi. Tätä tarinasarjaa on EHDOTTOMASTI saatava lisääkin Suomeen (ainakin muutama tarina Induckin perusteella kiinnostaa äärettömän paljon). Jos joku pitää Ciminoa vain kummallisten kulkuneuvojen ja ihmeellisten aarteiden ideoijana, olisi jo vihdoin syytä avata silmät ja nähdä, kuinka taitava kirjoittaja hän oikeasti oli. Reginella-tarinat ovat siitä tietenkin eräs unohtumaton todiste, mutta myös tämä mestariteos on malliesimerkki loistavasta kertomuksesta. Tyylipuhdas sydänjuuria kouraiseva romanssi, jossa ei ole mitään ylimääräistä. Yksinkertaista mutta niin kaunista ja herkkää. Harvoinpa Disney-sarjakuva onnistuu koskettamaan tällä tavalla.
Vaara verkossa (Venerus—Molinari) — Tylsä ATP-sekoilu.
Kupruilua eetterissä (Muzzolini—Intini) — Todella onnistunut tarina. Omaperäinen, mielenkiintoinen ja hauska.
Kokokotin munat (Sarda—Gervasio) — Indy-tarinaksi ei mitenkään erinomainen, mutta kelpo viihdettä joka tapauksessa.
Aku Ankka pitsapaakarina (Michelini—O.Panaro) — Hyvä idea ja mainio toteutus. Leppoisa tarina, jota lukiessa tuli sattuneesta syystä nälkä.
Hajoita ja hallitse (Cabella) — Zzzz...
Sataa ja paistaa (Concina—Tosolini) — Zzzzzzzzzz...Joku olisi voinut kertoa myös Ropsun toimitukselle, että "hei kaverit, me julkaistaan tää tarina".
Sankariainesta (Concina—Cavazzano) — Epäilin ensivaikutelman perusteella teeman kiinnostavuutta, mutta tämähän oli loppujen lopuksi yllättävänkin viihdyttävä tapaus. Piirrosjälki kaunista kasari-Cavazzanoa.
----------------------------------------------------------------------------------------------------
Kesäkuun Taskarissa (
390: Outo lintu) ei huippuhetkiä paljoa ollut. Oikeastaan yksi tarina pelasti koko pokkarin, joka ilman sitä olisi ollut kenties jopa kaikkien aikojen(!) vaisuin Taskari (eli vailla yhtäkään erittäin hyvää tarinaa). Jossittelu tuollaisella asialla on tietenkin turhaa, kun kerran kirjasta tuo yksi mainio onnistuminen löytyy, mutta mielenkiintoinen tapaus on kuitenkin kyseessä.
Pallo haltuun (P.&C.McGreal—Andersen) — Tylsähkö sekoilutarina.
Rajalaakson kohtalo (Vitaliano—O.Panaro) — Jossain vaiheessa tämä vaikutti ihan potentiaaliselta jutulta, mutta se tärkein — loppu — ei ole mieleeni.
Vetinen uhka (Macchetto—Dalla Santa) — Dalla Santan viimeinen tarina on tietysti kiva saada Suomeen. Valitettavasti Macchetton käsikirjoitus ei oikein toimi. Kummallinen kokonaisuus. Joitakin mielenkiintoisia kohtia, mutta juoni on hölmö ja jännitys jotenkin näennäistä. Myös Mustakaavun käytös on paikoin hämmentävää. Pettymys.
Varjovarkaan paluu (Panini—Del Conte) — Ei ehkä ihan niin hirveää roskaa kuin pelkäsin, mutta eipä tässä suurta kehuttavaakaan ole.
Superselviytyjä (Figus—Gottardo) — Ihan näppärä lyhyehkö Pelle-juttu. Sillä irtoaa tällä kertaa kirjan toiseksi parhaan sarjan titteli.
Sankari ja pelkuri (M.Gilbert—Fecchi) — Roskaa, niin valitettavan tuttua Michael T. Gilbert -roskaa.
Hansu junamatkailee (Salvagnini—O.Panaro) — Ymmärrän, että Hansun uneliaisuus aiheuttaa hahmolle ongelmia, mutta hänhän on tässä tarinassa täysi idiootti. Myös osin aika kulunut idea, joka tällä toteutuksella ei oikein jaksanut viihdyttää.
Lainaonnea (C.Panaro—Molinari) — Ihan kelpo kesälukemisestahan tämä käy, vaan eipä tämäkään stoori mitään ihmeitä tarjonnut.
Luovuus hukassa (Venerus—Asteriti) — Mitähän tästäkin nyt sanoisi? Suoraan sanottuna tämä tarina on ihan perseestä kaikin puolin.
Ratkaiseva rangaistuspotku (Berti—Vian) — Tällaista tällä kertaa. Ei erityisen hauska yksisivuinen, mutta huonompiakin on toki nähty.
Lumoava EM-turnaus (C.Panaro—Perina) — Lopultakin! Yhdestoista kerta toden sanoi, eli viimeinen tarina oli tämän kirjan pelastaja. Eikä tämänkään kohdalla vahvuus ole varsinaisesti juonessa, joka on korkeintaan keskitasoa. Ei, tästä tarinasta erinomaisen tekee Panaron ja Perinan loistava Italian maajoukkue. Hienoudet ymmärtääkseen lukijan on tiedettävä jotakin jalkapallosta. Onneksi tiedän aika paljonkin.
Näin sivuhuomatuksena, italialainen
calcio on juuri se, joka on sydäntäni lähellä, ja näin ollen rakkaan Azzurrini (joka muuten pelasi kuin pelasikin kelpo EM-kisat yhteen katkeraan tappioon saakka) esiintyminen tarinassa vaikuttaa varmasti arviooni siitä. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että tarinassa nähtävät versiot oikeista pelaajista ovat aivan hillittömiä. En muista, milloin olen viimeksi nauranut niin paljon Disney-sarjakuvan äärellä kuin sivuja 228 ja 229 lukiessani. Vitsien täydellinen avautuminen vaatii toki tuota mainittua jalkapallotuntemusta — on esimerkiksi tiedettävä, millainen kaveri on Sebastian Giovinco. Kaikille futiksen ystäville suosittelen lämpimästi tätä tarinaa, joka onneksi saatiin tännekin heti tuoreeltaan.
Ja ai niin, Forza Azzurri!
----------------------------------------------------------------------------------------------------
Uusin Taskari
Kaikki kannelle (391) sisälsi sentään useamman erittäin onnistuneen tarinan. Toki vastapainoksi pokkariin mahtui melkoisen surkeitakin yritelmiä. Keskitason sarjat oikeastaan loistivat poissaolollaan. Nyt saatiin Ciminon poismenokin mainittua, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Tässä arviota kirjasta tarina kerrallaan:
Vieraana omalla maallaan (M.&L.Shaw—Cavazzano) — Alku lupaili jotain ihan mielenkiintoista, mutta melkoisen typeräksihän tuo muuttui.
Mikki Hiiri ja Cromin koura (Bosco—De Vita) — Mainio tarina. Idea on toimiva ja juoni kantaa loppuun saakka. De Vitan piirrokset ovat totutun tyylikästä katseltavaa.
Kiero kilpailija (Pesce—Usai) — Läpinäkyvä, tylsä juoni. Haukotteluosastoa.
Luonnonmukaista elämää (O.Panaro) — Ei naurattanut.
Tuplayllätys kaikilla mausteilla (Vitaliano—Andersen) — Ajoittain varsin hämmentävää sekoilua. Ei kuitenkaan kovinkaan kiinnostava tarina.
Lomakammo (Macchetto—Uggetti) — Täyttä roskaa.
Agentti N-Olla (Artibani—Mazzarello,Freccero&Gervasio) — Jos Tuplanolla-tarinat jotain kaipaisivat, se olisi oikea romanssi "Tupliksen" ja Kia K:n välillä. Vetävä neito kyseessä, ja jotenkin agenttitarinat kaipaavat tuonkinlaista jännitystä siihen sivujuoneksi. Onhan tuossa pientä flirttiä välillä ollut, mutta pidemmälle se pitäisi viedä. Harmi, että Iines on kuvioissa. Toisaalta joka riidan jälkeen toisen miehen — milloin Hannun, milloin jonkun tusinahurmurin — kainaloon tiensä löytävä hutsu-Iines ansaitsisi tulla petetyksi oikein kunnolla. Vaan turhapa tuollaisesta on haaveilla, sillä olisihan salasuhde paljon pahempi juttu kuin Akun jatkuva väkivaltaisuus ja muu rikollinen toiminta, toistuva perheen laiminlyönti ja kaikenlainen muu edesvastuuttomuus.
Itse tarina? No, tämähän oli kenties paras Tuplanolla-seikkailu aina siihen asti, kunnes Iines alkoi ottaa roolia. Kokonaisuutenakin huonosta lopusta huolimatta mainio. Artibani onkin toki nero. Upeaa jälkeä myös kaikilta kolmelta piirtäjältä.
Talonvaihto (Secchi—Barbaro) — Aivan loistava tarina. Kerrankin pystyn erinomaisesti samastumaan Akun ihanan neuroottisen epäilevään ajatusmaailmaan. Kauhukuvat ovat mahtavia, ja tarinan loppu tietenkin hillitön. Graziano Barbaron huikea taide kruunaa fantastisen kokonaisuuden.
Loman tarpeessa (Pihl—Andersen) — Taas ollaan turhuuden ytimessä...
----------------------------------------------------------------------------------------------------
Elokuussa on luvassa mm. mielenkiintoiselta vaikuttava Mikki-tarina Sardalta ja De Vitalta, Touhoa ilman sanoja Faccinilta sekä pitkä olympia-aiheinen Tuplanolla-seikkailu, jossa yhtenä piirtäjänä on itse Paolo Mottura. Syyskuun Triplan jo selvillä olevista tarinoista on nostettava esille Motturan piirtämä ja Stefano Petruccellin kirjoittama pari vuotta sitten Suomessa julkaistun loistavan tarinan jatko-osa, erittäin kiinnostavan näköinen Sistin ja Cavazzanon Mikki-juttu, Roberto Vianin taidetta sekä aiemmin julkaisematta jäänyt Tuplanolla-tarina, niin ikään Sistiltä ja Cavazzanolta. Edelleen kaipaan ja vaadin lisää
Francesco Guerriniä, mutta onhan tuossa onneksi muita herkkuja tulossa.
Sanotaanpa loppuun vielä sananen vuoden toisesta Teemataskarista, jalkapalloaiheisesta
Kymppipaikasta. Riccardo Secchin
Jalkapalloseikkailu 2010 oli varsin mukava kokonaisuus, vaikkei mestarillisen nerokkaaksi tarinaksi osoittautunutkaan. Muutoinkin Teemanumero
29 sisälsi paljon mukavan leppoisaa futistarinointia todellisten huippuhetkien ollessa kuitenkin aika vähissä. Marconin ja De Vitan klassinen
Eläköön jalkapallo! on tietenkin loistava tarina edelleen — tosin suomentaja olisi saanut jättää vuosiluvut rauhaan. Taskarista ei jäänyt huonoa fiilistä, mutta ei kahden tänä vuonna ilmestyneen Teeman taso missään nimessä päätä huimannut. Joulutaskari tuonee tähän selvän parannuksen, mutta se onkin erinomainen vuodesta toiseen. Muiden Teemataskarien osalta 2012 ei ollut huippuvuosi, vaikka kelpo kirjoja kummatkin olivat. Muutamat vanhat Teemataskarit ovat asettaneet riman varsin korkealle.
Niin, ja hankinpa minäkin
Il Dottor Paperuksen napatessani kaupasta muutaman KAP Specialin mukaan. Ovat pian lukuvuorossa, eli kommentteja luvassa myöhemmin.
E: Koitetaanpas vähän ilmavampaa ulkoasua...
