Pahoin pelkään muuten että tuota world to come -sarjaa saadaan sittenkin odotella toukokuulle asti, koska tämän viikon akkarin perusteella tuo huhtikuun taskari tulee sisältämään (kannenkin perusteella) lätkätarinoita, eikä niitä mielestäni ollut tuossa Saksan huhtikuun taskarissa. Odottavan aika on pitkä...
Mistä tiedät, millaisia nuo tanskalaistarinat ovat? Minä en niitä ainakaan Inducksista löytänyt. Esim. tuon Halasin ja Andersenin tarinan nimi voisi mielestäni hyvinkin viitata jääkiekkoaiheiseen tarinaan. Saattaa toki olla noinkin, kuten pelkäät.
Käydäänpä sitten läpi alkuvuoden Taskarisatoa. Ensimmäisenä käsittelyyn tammikuun Tupla (385):
Talvinen taistelu (P.&C.McGreal—Cavazzano) — Vuoden ensimmäinen Taskukirjatarina oli ihan mukava, talvinen tarina McGrealeiltä. Ei säväyttänyt, muttei sen suuremmin ärsyttänytkään.
Loputon uudenvuodenaatto (Savini—Mastantuono) — Mainio tarina, joka todellakin toi aiheensa puolesta hieman mieleen Faracin
Päättymätön vuosi -tarinan. Yhtä hyvä tämä ei ollut, mutta hauska, viihdyttävä ja näyttävä kertomus yhtä kaikki.
Täydellinen poikaystävä (Brizzi&Secchi—D'Ippolito) — Kelvollinen tarina hienoin piirroksin. Mitään mullistavaa tämä ei tarjonnut, ja loppu on varsin huono.
Monien mahdollisuuksien maali (S.Enna—O.Panaro) — Varsin viehkeä pieni tarina ilman sen suurempia kommervenkkejä. Viihdyttävä, mutta helposti unohtuva.
Torniterapiaa (Cimino—Amendola) — Melko tylsä tarina Ciminolta, ja Amendolan luokaton kuvitus pilaa loput.
Hämärämiesten vartija (Petrucha—Joaquín) — Itse asiassa oikein hauskaa lukea Egmont-Mikkiä aina välillä. Harmi, että taskaripituisten tarinoiden tekeminen on ilmeisesti lopetettu. Hyvää viihdettä tämäkin tarina tarjosi.
Informaatiovyöry (Ambrosio—Meloni) — Ei vakuuttanut tämä lyhäri.
Viimeinen tehtävä (Venerus—Mazzarello) — Oikein mainio perus-ATP-tarina. Hauska.
Noitakonstit kiertoon (C.Panaro—Del Conte) — Haukotus. Tylsä käsikirjoitus, puuduttavan jähmeät piirrokset.
Laiskottelun loppu (Ambrosio—Soldati) Suomentajalle kenkää ja heti!!! On se nyt helvetti kumma, jos noihin töihin pääsee tuntematta Petteri Possua. Hieman rasittavaa, kun tuttua hahmoa kutsutaan väärällä nimellä läpi tarinan. Itse sarjahan on oikein mainio.
Alppihiihtoa antaumuksella (Gervasio) — Tykkään näistä kuusisivuisista, joiden kertomat tarinat eivät yritäkään olla mitään seikkailuja vaan esittelevät vain hauskasti jonkin aiheen. Mukavaa vaihtelua ja hyvää viihdettä.
Iines Ankka ajelulla (Erickson—Andersen) — Ihan nätisti rullaa tämä Byron Ericksonin tarina. Ei huono, vaan ei nerokaskaan.
Miq Qin ja mietteliään lohikäärmeen salaisuus (Salvagnini—Barbaro) — Kirjan ja koko alkuvuoden ylivoimaisesti paras tarina. Idea, juonen kehittely, hahmot, huumori, tunnelma, miljöö, upea kuvitus...kaikki toimii erittäin hyvin.
Hyväntekijä hyökkää (B.Enna—Mastantuono) — Idea on hieman kökkö, mutta hyvää huumoria siitä saadaan jonkin verran revittyä Mastantuonon loistaessa kuvituspuolella.
Kauhea Kiukku-viu (Cimino—O.Panaro) — Tämä on jo hieman parempaa Ciminoa. Miehen tyylille uskollinen tarina onnistuu viihdyttämään leppoisalla tunnelmallaan.
Musikaalista menoa (C.Panaro—O.Panaro) — Ei yhtä hyvä kuin kirjan ensimmäinen ATP-sarja, mutta mukavaa aivot narikkaan -meininkiä tässäkin on.
Prinssi Rahanen (Michelini—L.Pastrovicchio) — Mielenkiintoinen juoni ja tunnelmaan hyvin sopivat piirrokset luovat maukkaan kokonaisuuden.
Hyvän käytöksen viikko (Cabella) — Kerrassaan hölmö juoni.
Kadonnut Kaivanto (Figus&Gagnor—L.Pastrovicchio) — Osin ennalta-arvattava, mutta mukavasti eteenpäin soljuva ja tyylikkäästi piirretty tarina.
Putki ja pamaus (M.&L.Shaw—Gervasio) — Tarinassa on jollain tavalla outo tunnelma koko ajan, mutta se onnistuu viihdyttämään varsin mainiosti. Gervasion piirrokset antavat selvästi Shawien keskitasoiselle käsikirjoitukselle uutta eloa.
Lorenzo Pastrovicchion kansi oli todella komea helmikuun Taskarissa (386). Tässä arviota sisällöstä:
Tuplanolla ja pelin säännöt (Vitaliano&Bosco—L.Pastrovicchio) — Nyt saatiin Suomeenkin vihdoin tämä Tuplanollan ensimmäistä tehtävää valottava sarja, eikä siihen tarvinnut pettyä. Erittäin sujuva ja mielenkiintoinen tarina, parasta Tuplanollaa pitkään aikaan.
Pyöröviljelin (Michelini—O.Panaro) — Ei surkea, muttei kovin kiinnostavakaan tarina.
Epäilyttävä vieras (Bosco—Soldati) — Tämäkään ei ole italo-Mikiksi mikään mestariteos, mutta juoni on kuitenkin onnistunut ja loppu sangen mainio. Viihdyttävää.
Lupa ryöstää (Vessella—Lucci) — Suunnatonta typeryyttä.
Musiikkia korville (Cimino—Panarese) — Kelpo juoni, erinomaiset piirrokset. Oikein mallikelpoista Ciminoa.
Kuumaa kamaa (Bosco—Cabella) — Ei naurattanut. Melko heikkoa.
Sopimus (M.Gilbert—Fecchi) — Itketti. Todella heikkoa.
Tuorein Taskukirja eli nro 387 sisältää siis seuraavaa:
Perin Arvoituksellinen Mellastaja (Jensen&Gerstein—Andersen) — Loppu on hieman vaisu, mutta muuten tarina on ihan kelvollista PAM-sekoilua.
Serkunpäivä (Sarda&Bosco—Gorlero) — Paikoin hauska tarina, mutta idea ei vain ole kovin kiinnostava. Tämänkään lopusta en oikein välittänyt.
Seikkailun parantava voima (Nigro—O.Panaro) — Mukava ja toimiva Mikki&Indy -tarina, joka ei ole kuitenkaan riittävän omaperäinen noustakseen klassikoiden joukkoon.
Pahan puolella (C.Panaro—Barozzi) — Eipä juuri ilonaiheita tarjoa. Tylsä juttu.
Kelmitutkinto (Secchi—Vian) — Karhukopla päähenkilöinä on lähtökohta, joka aniharvoin toimii erinomaisesti. Ei tälläkään kertaa, mutta tämä on ihan siedettävä sarja kuitenkin. Paikoin hyvää huumoria, ja Vianilta kaunista taidetta.
Taavi Ankka palaa kouluun (De Mojana—Gervasio) — Idea on vähän...noh, hassu, mutta tarinassa riittää ihan hyvin potkua ja hauskuutta kuitenkin.
Viimeinen koitos (Vitaliano—Asteriti) — Tyhmää...Mustakaapu käyttäytyy hahmon luonteen vastaisesti.
Finanssinerojen sukua (Gagnor—Held) — Tylsä tarina puisevin piirroksin. Onneton loppuratkaisu.
Säkenöivä kulta (Cimino—Cavazzano) — Kirjan paras tarina. Cavazzanon tyyli on kuin luotu Ciminon käsikirjoituksille. Vanha kunnon Rodolfo on onnistunut taas mainiosti kirjoittamaan mielenkiintoisen, tuoreen tarinan unohtamatta omia perinteisiä ciminomaisuuksiaan.
Kaiken kaikkiaan vuoden alku on ollut Taskareiden suhteen hieman hapuileva. Hyviä tarinoita on ollut, mutta mestariteoksia toistaiseksi aika vähän, ja kirjojen keskimääräinen taso ei ole ollut niin korkea kuin voisi toivoa. Saksan ennakkotiedoista voi kuitenkin nähdä, että tulossa on erinomaisia Taskareita ja Castyn, Faracin ja Scarpan kaltaisia mestareita. Castyn
Il mondo che verrà on tietysti se odotetuin juttu tällä hetkellä.
Sanotaanpa loppuun jotain myös vuoden 2012 ensimmäisestä Teemataskarista (28), jonka aiheena ovat siis ankkain autot ja vähän muutkin menopelit. Pettymys oli, että mukana on vain ankkatarinoita, mutta onhan kirjassa paljon hyvääkin. Stefano Ambrosion tuoreet, perättäisissä Topolinoissa ilmestyneet autoilutarinat ovat pääosin varsin viihdyttäviä, ja vanha Scarpa toimii myös mukavasti. Aiemmin Suomessa julkaisemattomista Vincenzo Laurian (jota ei ole jostain syystä kirjassa mainittu), Alberto Savinin ja Silvia Zichen
Kuva-automaatin armoilla taitaa hauskuudessaan olla kuitenkin jopa paras. Uusintajulkaisuissakin on paljon erittäin hyviä tarinoita, joista kirkkaimpana helmenä esiin nousee Pezzinin ja Cavazzanon formulaklassikko
Vauhdin hurmaa. Pokkarin taso on siis ihan kelvollinen, vaikkei huikeaksi nousekaan, eikä muhkeassa koossakaan vikaa ole. Ei Teemojen aatelia, mutta en nyt hirveästi jaksa valittaakaan.