Jotakuinkin numeroon 130 asti jaksoin niitä kerätä, sitten väsyin. Numerosta kahdeksan alkaen ovat ykköspainosta, ja mitä tasoon tulee, kuluneisuudesta kyllä huomaa mitä on tullut luettua ahkerammin. Numeron 50 jälkeen tuli paha notkaus juttujen tasossa, vaikka olihan niitä puolivillaisia starinoita ollut aiemmissakin vaikka miten.
Koska Mikki on Italiassa suositumpi, Hiiri sai osakseen paremmat käsikirjoittajat ja piirtäjätkin, osin. Scarpa nyt oli yleispätevä, vaikka aika salamimakkaraa hänkin välillä suolsi.
Nykyisin jotenkin viehättää vanhojen taskarien kökömpikin grafiikka, varsinkin ne jutut joissa ei kerma kaikkiaan ole mitään tolkkua.
Esinäytösten teennäisyys kyllä vihlaisee - toisinaan on jostakin syystä pistetty pakka sekaisin ja miksattu kahden alkujaan eri taskarin tarinat sekaisin. Pätkivistä esinäytösvälikkeistä tulee näin entistä uskomattomampia aasinsiltarakenteita. Kunniaa Mary A. Wuoriolle, joka suomensi aivan kaikkea sarjakuvaa yli 40 vuotta - Mic Vaillanteista lähtien.
Mutta kyllä se vaan ikäkin vaikuttaa. Yritin lukea useamman pokkarin putkeen, mutta kolme peräkkäistä oli enemmän kuin kylliksi.
