Arvostelu Aku Ankan taskukirjasta 380 Jättiyllätys:
Ennen varsinaista arvostelua täytyy kertoa pieni suru-uutinen. Vakiokioskiketjuni menetti asiakkaan. Minut. En voinut hyväksyä tapaa, jonka kohtasin uudessa lähikioskissani. Kaikkiin Ankka-julkaisuihin on lätkäisty varashälyttimenä toimiva tarra! En halua tällaisen tarran olevan kiinnitettynä Ankkaani. En myöskään halua Ankkaani ikuista jälkeä tarrasta, joka jää, jos sen irrottaa. Vien rahani tästä lähtien muualle.
Sitten arvosteluun! Inducks ei ole vielä antanut vastausta kokonaisen kuukauden ajan muhineeseen arvoitukseen siitä, kuka oikein on viime kuun Taskarin kannen takana. Onneksi tässä kuussa asia on täysin selvä. Sekä minä että kirja olemme yhtä mieltä siitä, että tämän kannen on taiteillut Giorgio Cavazzano.
Cavazzanon käsialaa on myös johtosarja, joka liittyy tiiviisti kanteen. Kyseessä on jatko-osa viime kuussa julkaistulle McGrealien tusinatavaralle Pilviä hipovat hirviöt. Nyt kirjoitusvuoroon ovat päässeet Mark & Laura Shaw. Tarina on Lomaunohdus. Valitettavasti Shawit pettävät odotukset täysin. Kyseessä on ällöttävä tusinatarina. Cavazzanokaan ei tunnu olevan Egmontille piirtämissään tarinoissa oikein terässä. Huono aloitus, huonot pisteet.
Carlo Panaro ja Massimo De Vita ovat miehet perinteikkään Mikki-mysteerin Taksi sumuisessa yössä takana. Muuten hyvä, mutta tarina on liiankin perinteinen. Se äityy tylsäksi ja kaavamaiseksi. Lyhyeksikin se lössähtää. De Vitankin piirroksissa on havaittavissa jonkinasteinen tusinamaisuus.
Ei! McGrealin tusinapari on kaapannut mukaansa Taikaviitan ja Andrea Frecceron! Kaameaa! Annan tarinalle, nimeltänsä Uniloukku, demokraattisesti mahdollisuuden. Saan kuitenkin sitä, mitä odotinkin. McGrealit ovat jälleen löytäneet loistavan idean, mutta eivät saa kasattua kunnollista tarinaa, eivät sitten millään. Tyypilliseen mcgrealimaiseen tapaan loistava juoni romutetaan pikavauhdilla. Missä on vika? Joku muu kirjoittaja olisi voinut kasata näistä aineksista jopa mestariteoksen. Jos Taikaviitta luovutetaan tällaisiin käsiin, otan esille mädät tomaatit. Yksi valopilkku tarinasta löytyy. Frecceron piirrokset ovat, kansikitinöistäni huolimatta, nautinnollisia.
Myös Tuplanolla on päätynyt vääriin piireihin. Teresa Radicen ja Stefano Turconin Taidokas taidevaras on hirveää luettavaa. Juuri näin romutetaan hieno hahmo ja hieno tarinasarja. Radice on yrittänyt punoa klassisista Tuplanollista tuttua yllätyksellistä ja monimutkaista juonikuviota, mutta hän ei vain onnistu siinä. Myös Turconi on pyrkinyt taiteilemaan tyypillisen Tuplanolla-miljöön, mutta on saanut aikaan vain ärsyttävän kopion.
Väärän velhon päivä on muistaakseni ensimmäinen näkemäni tarina, jonka nimihahmona on Korri. Tekijöinä ovat Antonella Pandini ja Luciano Gatto. Lupaavaa, mutta ei loistavaa.
Karkuri kotona on Helunan nimitarina. Muutenkin sarjassa esiintyy vain aiemmin sivuhahmoina tutuiksi tulleita henkilöitä. Lupaavan, mutta epäonnistuvan tarinan ovat tehneet Marco Bosco ja Alessandro Perina.
Fausto Vitaliano on selvästi hyvä kirjoittaja. Unelmia, unelmia -tarinassa hän luovii taitavasti uhkaavien ongelmien läpi ja selviytyy loppuun asti mestarillisesti. Tämä se vasta on taidetta! Giuseppe Dalla Santan hienot piirrokset tukevat juonta mainiosti.
Takaisin arkeen päästään Carlo Panaron ja Sandro Del Conten tarinalla Makea mysteeri. Ei tässä voi kuin voivotella. Mainittakoon, että Mummon maatila sijaitsee Del Conten tulkinnan mukaan aika erikoisella paikalla.
Maria Muzzolini osuu napakymppiin tarinallaan Setä Euroopasta. Näin tekee myös piirtäjä Maurizio Amendola. Tarina yltää jopa Vitalianon paukun tasolle.
Yhteenveto: Buu! Surkeaa! Sisältää vain kaksi tarinaa, jotka eivät ole huonoja. Kyllä on Taskari taantunut järkyttävän alhaiselle tasolle.
Kuukauden käsikirjoitus: Setä Euroopasta - Maria Muzzolini
Kuukauden piirrokset: Unelmia, unelmia - Giuseppe Dalla Santa
Erikoista: Taskarin sankarit -mainokselle on sattunut jotain ikävää.
Ensi kuussa: Kolmoiselämää! Kansikuvapoikana Aku, merimiesnutussa, Taikaviittana sekä Tuplanollan asusteissa. 768 sivua! Kannen on piirtänyt Giorgio Cavazzano (milloin näemme jälleen kannen, jonka takana ei ole Cavazzano tai Freccero?)!