Uusintojen tulo taskareihin on surullista. Toimitus on luopunut yhdestä hyvästä vanhasta perinteestä ja periaatteesta. 
Tämä on kyllä sikäli harmi, että meiltä on viime vuosina hävineet 100% uusia tarinoita sisältävät julkaisut nyt kokonaan. Aiemmin meillä julkaistut lehdet, kuten Roope-setä, DuckTales ja Aku Ankka sarjisekstra sisälsivät vain uusia tarinoita. Sarjiseskstran muuttuessa pelkäksi Ekstraksi, mukaan tulivat toki 4 teemallista tuplanumeroa, joihin oli poimittu mukaan satunnaisesti myös meillä jo nähtyjä tarinoita. Pääpaino oli kuitenkin aina uusissa tai ennen julkaisemattomissa tarinoissa. Sama juttu Roope-sedän kanssa. Vain Platina-numerot saattoivat sisältää joitain aiemmin nähtyjä klassikoita, mutta nekin oli harkiten valittu.
Aku Ankan taskukirja on viimeinen ankkajulkaisu, jonka tarinat ovat yhä 100% uusia (tai 99% jossain vaiheessa tuntui, että kaikki Zichen pilakuvat olivat jo kertaalleen nähtyjä, mutta onneksi nekin ovat viime aikoina olleet taas uusia). Tavallaan ne on sitä yhäkin.
Klassikkotarina ei vie sivuakaan varsinaiselta taskarilta, vaan on rehellisenä ekstrana mukana. Tavallaanhan tarinan olisi voinut julkaista erillisenä "liitteenä" taskarin mukana ja pistää se myyntiin vaikkapa muovitettuna varsinaisen taskarin kanssa. Ehkäpä se olisikin ollut parempi vaihtoehto! Voisi herättää kiinnostusta ostajissa. Tai sitten närää, kun ei pääse selailemaan taskaria lehtipisteellä.
Mikäköhän uusintoihin on syynä? Aiemmin suomentamatonta materiaalia sinänsä riittäisi julkaistavaksi Italiassa. Halutaanko säästää käännöskuluissa? Vai onkohan jo toimituskin sitä mieltä, että suurin osa uudesta aineistosta on umpisurkeaa eli ei kääntämisen arvoista?
Varmaan kyse on enimmäkseen siitä, että uudet julkaisut saattavat tuntua riskisijoitukselta tänä päivänä.
Yhtään säästöähän tuossa ei tule, koska käännettävää on yhä ne samat 250 sarjakuvasivua, niin kuin on tähänkin asti ollut.
Uutuuksia kokeillaan nyt osana hyvin pärjääviä julkaisuja. Samaan tapaan kuin Aku Ankka sai Paksu-Akut osaksi lehteä keväällä 2019 ja sittemmin KÄÄK!-lehdet (
viime vuonna sattumanvaraisesti ja tästä vuodesta alkaen kaikille tarjousjakson ylittäneille kestotilaajille) tai kun Ekstra muutettiin Klassikoksi. Lehdillä oli olemassa jo valmis lukijakuntansa, joten niiden ajatellaan kai pärjäävän pidempään kuin jos aloitettaisiin kokonaan uudet julkaisut.
Jonkilaista kikkailuahan suomen toimituksessa harrastetaan, koska uusimmassa taskarissa Superhessu ja Indiana Hopo tarinan tilalla nähtiin Corrado Mastantuonon Pelle Peloton tarina, mitä ei ole muissa taskarimaissa nähty. Superhessu-juttu siirrettiin toukokuun taskariin ja Egmontin sivuilla julkaistun
sisällysluettelon perusteella taskarista on poistettu muissa maissa julkaistava
Mummo Ankka tarina ja jäljelle jääville sivuille on valittu
Hessu-lyhäri mitä myöskään ei ole muissa taskarimaissa julkaistu. Ainakaan vielä!
Taskarithan siis painetaan yhteispainatuksena muiden maiden kanssa ja samojen tarinoiden julkaiseminen tekee kustannusprosessista myös kustannustehokasta. Muistelen päätoimittaja Aki Hyypän kertoneen jossakin Facebook-livessä tai Youtube-videossa, että hän osallistuu vuosittain muiden taskarimaiden päätoimittajien kanssa tapaamiseen, missä valitaan tulevien taskareiden tarinoita. Tästä huolimatta minusta tuntuu silti siltä, että Suomella taitaa olla lopulta aika vähän päätösvaltaa, mitä tarinoita taskareihin valitaan.
Esim. kaikki merkkipäiväjutut tuntuvat menevän sen mukaan, miten Saksalaisessa taskarissa juhlitaan ja sitten ne nähdään vain osana muiden maiden taskareita sellaisenaan. Hyvä esimerkki on taskarissa 458 julkaistu tarina
Perhosen kansa, mikä on jatkoa tälle Scarpan
Kolumbusperhon aarrekartta tarinalle.
Scarpan tarinahan julkaistiin avaustarinana saksalaisen taskukirjan ihka ensimmäisessä numerossa vuonna 1967. Tuo
Perhosen kansa oli selkeästi teetetty jatko-osaksi 50 vuotisjuhlataskariin, mikä julkaistiin saksassa lokakuussa 2017, koristeellisen kannen kera.
Suomessa ja muissa maissa kaikki viittaukset juhlaan oli luonnollisesti poistettu ja meillä tarina nähtiin vain hauskana nyökkäyksenä alkuperäiselle tarinalle.
Toki nähtiin meilläkin jonkilainen 50-v. juhlatarina taskarissa 488.
Kari Korhosen kirjoittama ja piirtämä
Messinginmakuinen ajojahti oli 10 sivun mittainen hassuttelu ja se julkaistiin vasta taskarin toisena tarinana. Itse taskari, missä tarina nähtiin ei edes osunut maaliskuulle, milloin olisi tullut täyteen tasan 50 vuotta ensimmäisen suomalaisen taskarin ilmestymisestä, vaan se julkaistiin vasta toukokuussa.
Sisällöllisesti sama taskari julkaistiin muissakin maissa, mutta Suomessa se erottui Paolo Motturan taiteileman
komean kantensa ansiosta.
