Peräkammarin poika - Andersson & Kettu

[Miqz]

Otavalta juuri tullut tällainen kirja:

https://www.facebook.com/KulkukatinPoika/posts/850821945033600:0

En löytänyt keskustelua aiheesta, voisitteko ohjata minut sinne tai kertoa mistä kirjassa on kyse? Myöskään tekijät eivät suoraan soittaneet kelloja. Tuossa päivityksessään Juha kehuu opusta siten että kiinnostus heräsi.

[Lurker]

ESS kehui arvostelussaan.

Tässäpä sarjakuva, jolla luulisi olevan kaikupohjaa rakennetyöttömyyden kyllästämässä yhteiskunnassamme. Eiköhän jokaisen lähipiiristä löydy ainakin yksi kaveri, joka syystä tai toisesta lymyilee lapsuudenkotinsa nurkissa. Se antaa myös Jan Anderssonin (s. 1973) ja Katja Ketun (s. 1978) albumille oivallisen lähtöasetelman.

Jalmari elelee hissukseen rähjäisessä kartanossa, värkkäilee pahkakelloja ja unelmoi Annista, ainoasta kosketuksestaan naissukupuoleen. Jallun riesana on kodin kalustoksi muuttunut äitimuori, jonka omaishoitajaksi poikaparka on juuttunut.
...

[Reima Mäkinen]

Römpötti kirjoitti muistaakseni arvostelun festarien aikaan Hesariin. Hieman ehkä nuivasti suhtautui, jos tulkitsin oikein.

Tekijät ovat tunnettuja ammattilaisia, eivät tosin sarjakuvapiireissä. Andersson animaattori ja Kettu romaanikirjailija.

[Timo Ronkainen]

Katja Kettu on romaanikirjailija, jolla on animaatio-ohjaajan koulutus.
En oo tosin nähnykään tätä kirjaa vielä, mitä ny muutaman ruutunäytteen, joten en osaa sen kummemmin enempätä vielä sanoa.

Timo

[Reima Mäkinen]

Olihan se Helsingin Sarjisfestareilla tyrkyllä. Itselle syntyi selauksen perusteella hieman synkkä ensivaikutelma. Saas nähdä onko Hgin Kirjamessuilla sitten vähän isommalla rummutuksella?

[Toni]

Ihan komean näköinen opus, eli taidepuoli kyllä toimii. Sisältö oli puolestaan  mielikuvitusmetaforien vatkaamista rasittavuuteen asti - eikä käteen jäänyt mitään erityistä.

Ihan samaa aihetta käsitteli huomattavasti tenhoavammin Ahosten loistava Pikku Närhi -albumi.

[Miqz]

Ihan komean näköinen opus, eli taidepuoli kyllä toimii. Sisältö oli puolestaan  mielikuvitusmetaforien vatkaamista rasittavuuteen asti - eikä käteen jäänyt mitään erityistä.

Joo, tuli nyt sitten ainakin tuettua kotimaisia sarjakuvan tekijöitä. Mutta samat fiilikset jäi kuin Tonilla, ja todellakin sitä vatkattiin rasittavuuteen asti. Oikeasti oli jo vaikea tunnistaa mikä tapahtui todella ja mikä ei (suurin osa ei). Kirja on siis oikeasti houkuttelevan näköinen ja taide toimii ainakin ensimmäisen neljänneksen, sitten ne samat manööverit myös taiteen vatkauksessa alkavat rasittaa. Lopulta käteen jäi tekotaiteellinen sekasotku (sekä kuvituksen että tarinan ja dialogin osalta), josta ei oikein löydy kuitenkaan sitä taiteellista vinkkeliä. Ikävä todeta mutta en kyllä suosittele tätä opusta.

[Reima Mäkinen]

Huomio on kiinnittynyt Ketun esiintuloihin siinä että sarjakuvakirjastaan hän ei ole vielä maininnut julkisuudessa halaistua sanaa. Ei ainakaan ole sattunut silmiin tai korviin. Haastatteluja on kuitenkin ollut mediassa tasaiseen tahtiin, tänäänkin taas HS:ssa. Ilmeisesti tässä kävi niin että kun samaan aikaan ilmestyi tämä Yöperhonen, niin hän haluaa keskittyä sen promoamiseen.