Vaihtelee. Ei siitä pääse mihinkään.
Joka päivä ei vain lähde samalla tavalla, mutta aika iso vaikutus on sillä, mitä muuta tekee. Jos ei tee mitään muuta kuin piirrä, jälki voi olla vähintään riittävän hyvää koko päivän, vaan soitapa muutama keikka bassoa niin menee toista viikkoa ennen kuin kynä taas taipuu kädessä. Eri motoriikan alueet pitää saada aktiivisiksi, ja ne eivät kaikki toimi samaan aikaan.
Reiman ajatus siitä että "huonona päivänä" voisi tussata on vähän pelottava, siinä kun on paha riski että piirtämisen sijaan päätyy konstruoimaan piirrosta, nysväämään hitaasti sen sijaan että tekisi kerralla parasta

Aikaa myöten oppii itselleen sopivimman rytmin, ja varioimaan sitä sen verran ettei kyllästy. Jos koko vuoden pitää saada säännöllistä sarjakuvaa lehtijulkaisuun, on ainakin mulle itselleni parempi piirtää viikossa kolme päivää kellon ympäri, tai kahdessa viikossa kuusi päivää, ja sitten tehdä muita juttuja (muuten ei ole sitä elämää mistä kertoo); ideoida toki kannattaa aina koska mitä enemmän ideoita keksii, sitä enemmän niitä myös on valmis keksimään lisää. Kun hana on auki, ideat eivät lopu ennen kuin hanan sulkee, ja ideoiden keksiminen voittaa esim facebookin ajanvietteenä koska vain...
Kivi