ja uunituore Kettujumala palelee.
Samaa mieltä arvostelijan kanssa. Katselin tätä kirjastossa ja piti lainata, mutta sitten olinkin jo lukenut sen läpi. Taitavasti piirretty kyllä.
Tyylistä ja miljööstä on aistittavissa aasialaisia vaikutteita mutta Kankare ei sorru kopioimaan muita vaan tekee omaa persoonallista jälkeään.
Tolpan nokassa istuskelua on nähty mangassa (jopa suomennetussa) paljon, eli se alku ei niin hirveän persoonallinen ollut.
Tietysti, jos lukija on itse painiskellut oman identiteettinsä kanssa, tarina aukeaa aivan eri tavalla ja antaa varmasti paljon.
Jaa a. Kettujumala palelee on myös hyvä esimerkki nykysarjakuvasta, jossa tekijän persoona nousee ehkä tärkeämmäksi kuin itse teos, tai se että tekijän persoona ikään kuin selittää teosta. En ole aiempaa tekijän albumia Miska Pähkinää lukenut, mutta siinä sukupuoli-identiteettikriisiä tulee ilmeisesti hieman enemmän käsiteltyä.
Kettujumala palelee kertoo nuoresta, joka pitää kasvoillaan japanilaista kettunaamiota ja joka koettaa löytää paikkaansa maailmassa. Ulkopuolisille ei ole selvää esittääkö naamio henkilön todellista minää vai onko sen tarkoitus piilottaa se. Tämä luonnollisesti vaikeuttaa kanssakäymistä muiden kanssa.
Suurin piirtein tuo kerrottiin takakannessakin ja mielestäni on ehkä pieni ongelma, kun tämä kuvaus jo käytännössä tyhjentää albumin sisällön. Kuvia lukuunottamatta tietenkin. Kuvat ovat kuitenkin selkeitä eikä niitä tarvitse yksityiskohtien vuoksi sen enempää tutkia. Eri asia on jos haluaa viipyillä viivaa tai sommittelua ihailemassa.
Tavallaan on hyvä että teos on avoin monille tulkinnoille, mutta toisaalta myös houkutus ylitulkintaan tai turhaan tulkinnoilla leikkimiseen voi kasvaa.
