Väkivalta, seksi ja uskonto ovat aihepiirejä, joiden esittäminen Disney-sarjakuvissa on ollut monenlaisten rajoitusten kohteena. Aina niitä on kuitenkin jossain muodossa mukaan mahtunut, kuten esimerkiksi Kvaakin keskustelut ankkalinnalaisten tylyistä tempauksista sekä Disney-hahmojen suhteesta uskontoon osoittavat.
Yksi paljon populaarikulttuurissa kuvattu ilmiö, joka ei ankkamaailmaan oikein äkkiseltään sovi, on sota ja sotilaselämä laajemminkin. Sota on toki koskettanut monia ankkalinnalaisia tavalla tai toisella, mutta rintamalla asti ankat ja hiiret ovat tainneet olla harvemmin. Yksi poikkeus on Mikin visiitti muukalaislegioonaan 1930-luvulla - värväytymisen syynä on vakoojajahti, mutta pääseehän Mikki osallistumaan myös siirtomaasotaan arabeja vastaan.
1940-luvulla 2. maailmansota näkyi tietysti paljon tarinoissa, mutta suoranaisesti sotatoimiin eivät Aku ja Mikki taida osallistua.
Tässä jutussa Hessu koettaa värväytyä, mutta passitetaan Mikin seuraksi maaseudulle sadonkorjuuavuksi.
Tarinoista, joissa näytetään oikeaa sodankäyntiä, varmaan tunnetuimpia on Barksin "Marco Polon aarre", jonka tämä herkkä aihepiiri altisti sensuurille ankistien hyvin tuntemalla tavalla. Taskukirjoissa ankat ovat johtaneet banaanitasavallan asevoimia tarinassa "Kauniin Leokadian vanavedessä" (AATK 57) ja
tässä jutussa ilmenee, että Aku on suorittanut jonkinlaisen asevelvollisuuden, ainakin kääntäjä panee hänet osallistumaan kertausharjoituksiin. Eräässä
wanhassa italialaistarinassa Aku pääsee Petteri Possun kanssa sotakirjeenvaihtajaksi.
Tuleeko mieleenne muita esimerkkejä ja/tai kommentteja armeijameiningistä Ankkalinnassa? Jos aihe innostaa keskustelijoita, voivat valvojat ehkä lohkaista sen omaksi ketjukseen.