Tunnustan, että en aikoinaan ekaa Guardiansia rakastanut yhtä paljon kuin muut, saatika nostanut sitä henkoh. kärkikastiin MCU - leffoissa. Tykkäsin siitä kuitenkin mukavasti ja jonnekkin keskivaiheen paremmalle puolelle sijoittaisin. Isoimmat ongelmani olivat muistaakseni huumorin "heitetään kaikki seinään päin ja katotaan mikä jää kiinni" - mentaliteetti, mikä johti monien timanttisten läppien lisäksi muutamiin yhdentekeviin, ja varsin yksinkertainen juoni (en mitään super-omaperäistä tai monimutkaista odottanut, mutta hieman tuttuja latuja kuljettiin). Vol. 2 kärsii edelleen ensimmäisestä, mutta jälkimmäistä onkin sitten hiottu.
En nyt tarkoita ylimyydä leffan tarinaa, mutta se pitää hyvin otteessaan ja käsittelee mainiosti perhettä teemana. Hahmot ovat aivan yhtä viihdyttäviä ja ikimuistoisia kuin edellisessäkin leffassa ja näille annetaan mukavasti uusia syvyyksiä. Arvostan myös, että nämä ovat oikeasti kehittyneet leffojen välissä eikä esim. kierätetä vitsejä Draxin kirjallisesta mielestä (vaikka hahmo onkin edelleen voimakkaasti koominen kevennys). Leffa myös sisältää MCU:n surullisimman lopun, jonka aikana itsellä nousi vähän pala kurkkuun ja vieressä istuva nainen kyynelehti.
Leffan lopullinen pääpahis pelittää erittäin hyvin ja nousee sinne MCU:n parhaimpien joukkoon. Ei ehkä isoin mahdollinen kehu, mutta kyllä kyseinen joukko ihan kiitettävästi on pikkuhiljaa kasvanut Lokia isommaksi. Päähahmokatraan uusi lisäys, Mantis, tulee luultavasti aiheuttamaan joissain tietyissä ihmisssä narinaa, kun tämä ei ole odotetusti badass femme fatale saatika muutenkaan ota fyysisesti osaa mihinkään toimintakohtaukseen, mutta minusta hahmo oli oikein symppis ja toi omanlaisensa kemian hahmojen vuorovaikutukseen.
Isoa kiitosta ansaitsee leffan visuaalinen puoli. Viime vuonna Doctor Strange herätti eloon Steve Ditkon psykedeeliset kuvitukset ja nyt saman hoidon sai Jack Kirbyn kosmiset luomukset. Kaikki oli värikästä ja juuri sopivalla tavalla kahjon näköistä.
Pieni risu (heh) on kyllä annettava muutamasta kömpelöstä dialogin pätkästä. Turhan monta kertaa joku hahmoista alkaa randomisti selittämään ääneen omaa tai kansansa taustarinaa, mikä tuntui hieman väkinäiseltä tavalta antaa katsojalle kaikki tarpeellinen tieto. Myönnettävästi tälläisessä ensemble - leffassa tuskin olisi ollut aikaa esim. visuaalisesti asioita selittävään flashbackiin, joten tiedä sitten olisiko asiaa voinut hoitaa muutenkaan.
Eli joo, tämä tuskin yllättää ketään, mutta kyllä jälleen sain poistua salista tyytyväisenä MCU:n uusimpaan luomukseen ja optimistisena sen tulevaisuudesta. En leffaa omaan MCU:n TOP-5 pistäisi, mutta ehkä TOP-10:stä löytyisi paikka. Pitää asiaa miettiä tarkemmin, kunhan leffa ehtii vähän asettua päässä ja mielellään DVD:llä katsottu uusiksi.
Muutama random pointti:
- Eka leffa sai haluamaan Rocketille ja Grootille omaa spin-offia. Tämä leffa sai haluamaan
Sylvester Stallonen tähdittämää Ravagers spin-offia.
- Tämä leffa luultavasti pohjusti Thanoksen uhkaa paremmin kuin yksikään aiemmista. Tapa jolla muut hahmot puhuivat tästä tuntui paljon karmivammalta kuin muiden leffojen "täältä tullaan" - kohtaukset.
- Aina toisinaan tapa jolla jokin leffa käyttää jotain biisia pitää huolen siitä, että biisin yhdistää ikuisesti johonkin (esim. Eye of the Tiger ja treenimontaasit). Tämän leffan jälkeen Fleetwood Mac yhdistyy ainakin minun päässäni suuriin sankarillisiin hetkiin.
-
Eivätkös Seuraajat kuulu osaksi Ihmenelosten - lisenssiä? Olisiko näitten cameo merkki siitä, että Nelkut ovat palanneet kaikessa hiljaisuudessa kotiin Marvelille?
