Vaikuttavatko sarjakuvat tapaamme havainnoida maailmaa?

[Ninjuki]

Sarjakuvien yhteiskunnallisen roolin pohdintaa: http://www.elitisti.net/populisti/artikkeli/2014/06/022401/apinamiehen_vuosisata_1900_luvun_populaarikulttuurin_jalkipyykki.html Millaista kulttuurin rakennetta sarjakuvat llmentävät? Entä miten todellista?

[Reima Mäkinen]

Vastaus ketjun otsikon kysymykseen. Ei. Sarjakuvat eivät enää ole niin suosittuja että ne mitään mihinkään vaikuttaisivat. Tai no, joku Fingerporin kaltainen poikkeus vahvistaa tuon säännön. Eikä silloin kyse ole ei siitä että sarjakuvat vaikuttaisivat kun Fingerpori vaikuttaa.

Kirjoitustasi vaivaa mielestäni hieman se että teet satunnaisesti valitsemistasi yksittäistapauksista kovin suurisuuntaisia yleistyksiä. Sinulla on siinä 5 sarjakuvaa, joista kaksi on Lee Falkin keksimiä. Ei kovin edustava otos. Tunnut myös unohtavan seikan jota itse teroitat:

Toki on hyvä muistaa sekin, ettei populaarikulttuuri edes sinällään luo mitään uutta, vaan jo lähtökohtaisestikin pyrkii vain tyydyttämään maailmaa hallitsevan ihmiskunnan osan primitiivisimmät ja kollektiivisimmat tarpeet. 

Toisin sanoen sarjakuvat (ja elokuvat) kuvaavat ilmestymisaikakautensa yleisiä arvoja. Eivätkä useinkaan ole ollet luomassa megatrendejä. Ajassa myyväksi ja lukijoiden maailmankuvaa myötäileväksi uskotun sisältönsä perusteella niitä on sitten ostettu tekijöiltä lehdissä julkaistavaksi.

Jos vielä hieman valittaisin, niin tunnut kirjoituksessasi tarkoituksella(?) unohtavan sekä Tarzanin että Rambon kirjalliset juuret, ja sen miten ne olivat kytköksissä syntyaikansa yhteiskunnalliseen muutokseen. Ne ovat siis alun perin "enemmän" ja edustavat laajempaa maailmankuvaa, kuin mihin ne on populaarimmissa sarjakuva- ja elokuvaversioissaan myöhemmin typistetty.
Samaan hengenvetoon Mustanaamion voisi tässä katsannossa kuitata yhtenä lukuisista halvoista Tarzan/Mowgli -kopioista (joka sattui jäämään henkiin).

[haplo]

Tuohon kysymykseen on erittäin hankalaa löytää kunnollista vastausta, sillä ainakaan minä en ole vielä keksinyt kunnollista lähdeaineistoa kysymykseen, vaikuttaako sarjakuva johonkin. Kai siitä pitäisi tehdä ison otannan kyselytutkimus ja siltikin jää vielä iso sija epäilyille sarjakuvan todellisesta vaikuttavuudesta, vaikka vastaukset olisivat mitä vain.

Yksittäisiä tapauksia voi olla,  mutta olen tässä Reiman linjalla. Se minkä tarkasteluun sarjakuvaa voi käyttää, on juuri oman aikansa kuvauksen tarkastelu. Hyvin perustelluissa tapauksissa voi sitten niiden poikkeustapausten kohdalla pohtia, millä tavalla sarjakuva on välittänyt maailmankuvaansa, mutta silloinkaan ei oikein voi saada tietoonsa sitä, onko todellista vaikutusta ollut.

[Reima Mäkinen]

Niin, tuolla hieman outoon paikkaan sijoitetussa propagandaketjussa muistellaan yrityksiä vaikuttaa sarjakuvalla.

[Rami Rautkorpi]

Kirjoitustasi

Et kai nyt Reima vain oleta, että ainoastaan tuon tekstin kirjoittaja itse voisi pitää sitä niin vaikuttavana tuotoksena, että se kannattaa linkittää tänne?

No, joka tapauksessa on hienoa, ettei kirjoittaja ole vain ottanut itsestäänselvyytenä, että yritys summata kokonaisen vuosisadan populaarikulttuurin syvin olemus tuhannella sanalla voi johtaa vain pinnalliseen, katkonaiseen ja puutteelliseen lopputulokseen, vaan on myös pyrkinyt osoittamaan sen.

Ehkä pahiten niskat nyrjäyttävä kohta on tämä, missä siirrytään kahdessa peräkkäisessä virkkeessä arjalaisten ylivertaisuudesta juutalaisten ylivertaisuuteen, yrittämättä millään tavalla selitellä tai siloitella epäjatkuvuutta:

Samaa ei voi sanoa toisesta kestosuosikista, vaaleahiuksisesta Flash Gordonista, joka jykeväraamisena sankarihahmona on aina ilmentänyt niin kirkasta arjalaisuuden ihannetta, että on pelkkä ihme, etteivät itse natsit kehittäneet miestä.

ELOKUVIIN LÄNSIMAINEN KUNINKUUS siirtyi viimeistään 60-luvulla, kun lähes alaston juutalainen, Cornel Wilde, kukisti kilpajuoksussa kokonaisen afrikkalaisten heimon ohjaamassaan elokuvassa Alaston saalis (1966) roolinimellä The Man.

Jos nyt kuitenkin vain hyväksytään sellainen maailmanhistorian luenta, missä kuuden miljoonan juutalaisen joukkotuhonta oli vain osa kahden eri valkoisen heimon välistä taistelua herruudesta, eikä sen takia ole huomioimisen arvoinen tämän kolumnin näkövinkkelistä, niin sen jälkeen voidaan siirtyä ihmettelemään sitä, kuka tästä näkövinkkelistä katsottuna sitten olikaan elokuvissa kuningas ennen 60-lukua.

Saman vuosikymmenen alkupuolella myös lasten suosikki Tintti kävi Kongossa (Tintin au Congo, 1931), joka vierailu poikii tänä päivänä lähinnä kanteita rasismista ja eläinten lahtaamisesta. Hieman outoa, sillä Afrikassa Tintti voittaa puolelleen sekä apinat että alkuasukkaat, koska on niin paljon heitä älykkäämpi. Samankaltaiseen valkoisen ylemmyyden teemaan päätyi 40-luvulla myös Disney tuottaessaan moderniudestaan kehutun elokuvan Etelän laulu (Song of the South, 1946), jota yhä tänäkin päivänä pelätään näyttää sen sykkimien asenteiden takia.

Harhailtuaan ensin 30-luvun sarjakuviin (kera oudon non sequiturin, joka näyttää olettavan, että rasistinen asenne ei itse asiassa ole rasismin ilmentymä) teksti löytää tiensä takaisin elokuviin vuonna 1946, ja yllättäen sieltä löytyy edelleen sama vastaus (ainakin vaikuttaa siltä, että "länsimainen" ja "valkoinen" ovat tekstissä synonyymejä).

Vielä muutama edestakainen loikka, niin ehkä jossain vaiheessa olisi päädytty vuoden 1915 elokuvahittiin The Birth of a Nation, jossa valkoiset patriootit perustavat Ku Klux Klanin suojellakseen Yhdysvaltoja villiintyneiltä mustaihoisilta. Näin merkittävän puutteen paikkaaminen tekstin antamasssa kuvassa länsimaisen elokuvan historiasta olisi ilmeisesti kuitenkin ollut tekstin perimmäisten tavoitteiden vastaista.

[Reima Mäkinen]

Et kai nyt Reima vain oleta, että ainoastaan tuon tekstin kirjoittaja itse voisi pitää sitä niin vaikuttavana tuotoksena, että se kannattaa linkittää tänne?

Itse asiassa en uhrannut tuolle kysymykselle montaa ajatusta. Mutta selvyyden vuoksi, kunnes Ninjuki väittää muuta, oletan noin. Epätoivoinen tarkoitukseni oli oikeastaan vain saada Kvaakiin aikaan jotain keskustelua sarjakuvista.

[Rami Rautkorpi]

Epätoivoinen tarkoitukseni oli oikeastaan vain saada Kvaakiin aikaan jotain keskustelua sarjakuvista.

Tämä sinulle anteeksi annettakoon.

Oma vastaukseni otsikon kysymykseen olisi, että toivottavasti, koska ihmisen mielen sisältö vaikuttaa aina siihen, miten hän havainnoi maailmaa, ja jos sarjakuvalla ei ole mitään vaikutusta siihen, mitä lukijoiden mielissä on, niin kaikki sarjakuvantekijät voivat saman tien pistää pillit pussiin.

Tarinat, joita kerromme toisillemme, ovat Ian Stewartin ja Jack Cohenin termiä käyttäen osa "ihmisen rakennussarjaamme". Ne kertovat meille, miten maailma toimii, ja miten ihmiset toimivat sen osana. Jotkut meistä saavat merkittävän osan tarinoistamme sarjakuvan muodossa, erityisesti siinä iässä, kun merkittävä osa rakennustyöstämme on vielä kesken.

Suomessa tämä pitää pitkälti paikkansa, koska Aku Ankka, mutta muualla maailmassa ei ehkä yhtä paljon, mikä selittänee Reiman skeptisyyttä. Samanlaisen ihmisen saa rakennettua myös vähän erilaisilla työkaluilla. Ne osat, joita ei rakenneta sarjakuvilla, voidaan rakentaa elokuvilla, kirjoilla ja sunnuntaisaarnoilla. Mutta se ei tarkoita, että käytetyillä välineillä ei olisi mitään vaikutusta lopputulokseen.

[Reima Mäkinen]

Suomessa tämä pitää pitkälti paikkansa, koska Aku Ankka,

Kiehtova ajatus. Että jotain vaikusta olisi. Muualla talouden pyörät pyörivät ja Suomi on lamassa, koska Aku Ankka. 

[haplo]

Tarinat, joita kerromme toisillemme, ovat Ian Stewartin ja Jack Cohenin termiä käyttäen osa "ihmisen rakennussarjaamme". Ne kertovat meille, miten maailma toimii, ja miten ihmiset toimivat sen osana. Jotkut meistä saavat merkittävän osan tarinoistamme sarjakuvan muodossa, erityisesti siinä iässä, kun merkittävä osa rakennustyöstämme on vielä kesken.

Tämän takia sarjakuvien välittämää kuvaa onkin syytä tarkastella. Voisi vielä lisätä, että kun rakennustyö on valmis, vaatii valmiin pohjan muuttaminen paljon, eikä se silloinkaan muutu (ainakaan yleensä) totaalisesti. Muutos on toki mahdollinen, yleensä pitkäkestoisen toiston tai yksittäisen voimakkaan kokemuksen kautta.

Mutta edelleen. Vaikka näin onkin, vaikutusta on vaikea todistaa.

[VesaK]

http://www.voicesofeastanglia.com/2012/02/joes-dope-sheet-comic-book-art-by-will-eisner.html

Kuva on enemmän kuin tuhat sanaa, ja sarjakuvalla kerrottu tarina jää paremmin mieleen kuin pelkkä teksti-informaatio. Niinpä sarjakuvaa ja sarjakuvamaisia hahmoja on käytetty Suomessakin oppikirjoissa jo hyvin kauan, muualla maailmassa vielä enemmän.
Siksi Will Eisnerkin teki vuosikymmeniä sarjakuvitettuja opaskirjoja ja lehtiä U.S. Armylle. Siksi elokuvista ja varsinkin mainoksista tehdään aluksi storyboard, jotta nähdään, miten kohtaukset saa mahdollisimman tehokkaiksi mahdollisimman vähillä kuvilla.

[Reima Mäkinen]

Tarinat, joita kerromme toisillemme, ovat Ian Stewartin ja Jack Cohenin termiä käyttäen osa "ihmisen rakennussarjaamme". Ne kertovat meille, miten maailma toimii, ja miten ihmiset toimivat sen osana. Jotkut meistä saavat merkittävän osan tarinoistamme sarjakuvan muodossa, erityisesti siinä iässä, kun merkittävä osa rakennustyöstämme on vielä kesken.

Lainaan nyt tuon saman kohdan kuin haplo. En muista vielä tavanneeni ketään jolle sarjakuvat olisivat olleet se ilmeisin ja tärkein rakennuspuu, ainakaan mitä tulee kerrontaan. Asenteista tai jostain pienemmistä osasista en osaa sanoa.

Televisio dominoi aika montaa sukupolvea. Sarjakuva oli niin alisteinen telkkarille, että siitä ei kannata edes puhua. Ainakin tämä kuva on syntynyt lasten sarjakuvakursseja vetäessä. Nyt kun kersat, jotka räpläävät toisella kädellä tissiä, hiplaavat toisella taulutietokonetta, en tiedä mitä siitä syntyy. Mutta sen tiedän, että tuskin sieltä iPadistakaan pahemmin sarjakuvia luetaan.