Suosituksia ja kommentteja suomentamattomista eurosarjoista

[amasofi]

Hyvänpä linkin löysit ... noi sivuotokset kuvaa hyvin millaisella visuaalisella tasolla The Waters of DarkMoon liikkuu.

[amasofi]

Vicente Segrellesin The Mercanary teokset kun saisi suomeksi, niin olisin kyllä enemmän kuin iloinen. Yksi niitä ehti ilmentyä suomeksi Jalavalta 1990 eli Palkkasoturi - Pyhän tulen kansa. Heavy Metal lehdessä on ollut Segrellesin tuotantoa ja ne  ja toi suomennettu albumi kyllä vakuuttaa ainakin mut, että huikeesti syvää yllättävää kerrontaa kauniisti visuaalisin linjoin.

http://www.segrelles.com/

[YokoTsuno]

Claude Auclair -vainajan Simon (Simon du Fleuve) -albumisarja ansaitsisi näin monien vuosien jälkeen herätyksen kuolleista suomen kielellä. Ohessa linkki norjalaiseen selostukseen tästä albumisarjasta, josta norjalaiset saivat iloita kokonaisuudessaan ja josta ruotsiksi saatiin viisi ensimmäistä albumia kerättynä kolmeen julkaisuun (albumeissa 1-2, 3 sekä 4-5.

http://no.wikipedia.org/wiki/Simon_fra_floden

[tertsi]

Yhtä Simon du Fleuve -jaksoa lueskelin joskus Spirousta. Vaikutti erinomaiselta sarjakuvalta. Mä luulin, että ruotsiksikin tuli kaikki albumit, mutta näköjään ei tullutkaan.

[tertsi]

Niin mullakin, mutta en ole vielä ehtinyt niitä lukea. Pitää miettiä kevätpuolella, oisko mulla rahaa oastaa nuo muutamat ranskalaisetkin.

[YokoTsuno]

Soleilin julkaisu Le crépuscule des dieux on omiaan niille jotka pitävät muinaisiin jumaltarustoihin perustuvista sarjakuvista.

Vähän aikaa tutkittuani internetiä huomasin, että Splitter Verlag on saksantanut albumit 0 ja 1-8 tästä Götterdämmerung -sarjasta. Sarja alkoi kiinnostaa tosi paljon. Olen tosin sitä mieltä, että Fafneriin, Niebelungenin lauluun ja niihin liittyviin asioihin on parasta tutustua saksan kielellä vaikka alkuperäissarjakuvat olisivatkin ilmestyneet Ranskan maalla. Tässä linkkiä julkaisuun Splitterin sivustolle.

http://www.splitter-verlag.eu/serien/serien-g/gotterdammerung.html?p=1

[Janne]

Dela Fuentelta kiinnostais luke Anges d'Acier- tai Gringos-sarja.Tai vaikka molemmat. 

Sain kahlattua noi neljä Anges d'Acier -albumia kehnolla ranskallani läpi. Onneksi De la Fuenten kuvakerronta on niin huimaa, että tyydyttävästi pysyin tapahtumien kulussa mukana. Ainakin enimmäkseen... Mutta sen voin sanoa, että kaksi ensimmäistä albumia ovat ehdottomasti parhaita, remakkaa ja hyväntuulista seikkailusarjakuvaa. Kolmas on jo sävyltään vakavampi. Neljännessä tekijäkaksikko oli hukannut uskonsa mielestäni hienosti toimivaan konseptiin (ilmeisesti myyntiluvut eivät ole tyydyttäneet, ja 'jotain' on yritetty keksiä...), ja siinä seurattiin käytännössä vain yhden sarjan päähenkilön edesottamuksia. Tämä viimeinen oli siis jonkinlainen pettymys. Mutta kaikki neljä ovat kuvitukseltaan ehdottomasti parasta A-luokkaa, ja toivoisin, että ne kaikki käännettäisiin.

Les Gringosista puolestaan olen neljä ekaa lukaissut italiaksi läpi ja se sarja on täyttä tykitystä alusta loppuun. Mahtava sarja! Kaksi viimeistä albumia, jotka minulla on ranskaksi, on vielä lukematta (koska olen lainannut albumi vitosen eräälle kustantantajalle siinä toivossa, että saisivat hyvän julkaisuidean...).

[tolppis]

No tuota miten ois se...To End All Wars?

[hdc]

Olen nyt lukenut kolme englannitettua osaa Gazzottin ja Vehlmannin Alone-sarjaa. Perusidea on eri variaationa tuttu sieltä täältä: toistaiseksi tuntemattomasta syystä suurin osa ihmisistä mystisesti katoaa yhtenä yönä, ja sekalainen joukko erilaisia lapsia kokoontuu yhteen selvitäkseen itse ja yrittäen selvittää mitä tässä nyt oikein tapahtuu.
Tässä on ollut joitain yksityiskohtia jotka ovat jo saaneet hieman kohottelemaan kulmiani ja saa nyt nähdä mihin tämä menee mutta toistaikseksi ollut ihan hauska, osittain johtuen siitä että päähenkilöt käytökseltään ihan oikeasti ovat usein aika rasittavia kakaroita eikä mitään survivalistineroja.

Tämä sarja toi taas mieleen ajatuksen jota pyörittelin jokin aika sitten eri maitten ja kulttuurien lapsikuvauksista: anglofoneilla tapaa löytyä suhteettoman plajon näitä ultrarationaalisia mystery-solving teenseja jotka ratkovat rikoksia, pelastavat maailman jne kun taas ranskankielisessä fiktiossa lapset tunnutaan usein kuvattavan aikamoisiksi pikkuidiooteiksi...

[Timo Ronkainen]

jne kun taas ranskankielisessä fiktiossa lapset tunnutaan usein kuvattavan aikamoisiksi pikkuidiooteiksi...

Entäpä Veikko, Tette ja Jykke? (no yksi kolmesta on apina). Neljä Ässää?
Toisaalta tulee mieleen, että loppujen lopuksi aika realistinen on lapsuuden kuva Pikku Nikessä. Mutta totta; brittiläisessä populaarikerronan perinteessä on paljon noita pikkuvanhoja selviytyjiä, public school -tarinoita, yms, joissa ratkotaan ihmeellisiä mysteereitä. Toisaalta Pertsa ja Kilu...
Amerikkalaisilla on Buster Brown, Yellow Kid, Kissalan pojat (joka on tietenkin versio saksalaisesta W. Buschin Max und Moritzista) ja Little Orphan Annie mm.

Timo

[KaiketsuZ]

Kävin eilen hakemassa Titan Comicsin julkaiseman The 6 Voyages of Lone Sloanen postista. Varoituksen sana kaikille, jotka tämän hankkivat; avatkaa sivut ensimmäisellä lukukerralla todella varovasti. Erityisesti nämä koko aukeaman kosmos-kuvat ovat niin 'liimautuneet' yhteen, että ratina vain kuuluu sivuja käännellessä. Tasaisen mustille pinnoille voi varomattomalla/nopealla selailulla sanoa hyvästit. Toisella kerralla tätä ongelmaa ei enää ole.

Esipuheen on kirjoittanut Goscinny ja lisämateriaaleissa on Hergén (ranskankielinen) kirje Druilletille, molemmat vuodelta 1972. Valitettavasti linkki Hergén kirjeen englanniksi käännettyyn versioon ei ainakaan tällä hetkellä johda mihinkään.

[Clavia Z]

Minulla on tuo Lone Sloane -albumi ranskaksi. Niin on psykedeelistä tykitystä joka sivu täynnä, että happo melkein tihkuu sivuista. Triviana kerrottakoon, että tuon albumin toisen tarinan "Les îles du vent sauvage" avaussivua käytettiin tämän brittiläisen progelevyn etukannessa:

http://www.discogs.com/Grail-Grail/release/4285218

Takakansi on puolestaan tarinasta "Terre". Sitä en tiedä, kysyttiinkö Druillet'ltä lupaa moiseen.

Hergé kehuu kirjeessään vuolaasti tuota "Les 6 voyages de Lone Sloane" -albumia, jonka hän kirjeen päiväyksestä päätellen on hankkinut heti sen ilmestyttyä. Kaikkea en ymmärrä, mutta ainakin Druillet on Hergén mielestä vienyt sarjakuvataiteen uuteen ulottuvuuteen.

[J Lehto]

Lisää Druillet'n levynkansia on täällä
http://www.johncoulthart.com/feuilleton/2012/03/12/philippe-druillet-album-covers/

[hdc]

Entäpä Veikko, Tette ja Jykke? (no yksi kolmesta on apina). Neljä Ässää?
Toisaalta tulee mieleen, että loppujen lopuksi aika realistinen on lapsuuden kuva Pikku Nikessä. Mutta totta; brittiläisessä populaarikerronan perinteessä on paljon noita pikkuvanhoja selviytyjiä, public school -tarinoita, yms, joissa ratkotaan ihmeellisiä mysteereitä. Toisaalta Pertsa ja Kilu...
Amerikkalaisilla on Buster Brown, Yellow Kid, Kissalan pojat (joka on tietenkin versio saksalaisesta W. Buschin Max und Moritzista) ja Little Orphan Annie mm.

Aa, Veikon ja Teten unohdinkin (Neljää ässää en ole tainnut koskaan edes lukea), ja onhan näitä poikkeuksia molemmissa suunnissa.
Muttajoo, muistelin aikoinaan amerikkalaisilla sarjakuvafoorumeilla nähtyä suurta hämmennystä kun tutustuivat Titeufiin, myönsivät että käytöksessä on realismia mutta samalla olivat sitä mieltä että ei voisi menestyä Amerikassa...

[KaiketsuZ]

Ranskalainen näkemys Moorcockin Elric of Melnibonésta on todella hieno. Glénat on julkaissut tätä kaksi osaa vuosina 2013 & 2014, eli Titan Comics on lähtenyt kääntämään sarjaa tuoreeltaan. The Ruby Throne ja Stormbringer muodostavat ensimmäisen tarinan.

Moorcock vakuuttaa esipuheessaan olevansa kovin tyytyväinen siihen, että tarinaa ei tällä kertaa olla siloiteltu. Alastomuutta, julmuuksia ja kaikenlaista dekadenssiä kieltämättä riittää, onneksi ei kuitenkaan itsetarkoituksellisesti. The Ruby Thronesta en keksi oikeastaan mitään kritisoitavaa, kaikin puolin aivan mahtava teos. Stormbringer ei ole aivan ensimmäisen osan veroinen; tarinaa on ahdettu samaan sivumäärään enemmän ja välillä mennään eteenpäin turhan hätäisesti. Julien Telo ei myöskään ole ensimmäisestä osasta vastanneen Didier Polin veroinen taiteilija, vaikka erittäin hyvin hommansa hoitaakin.

Kolmatta osaa ei ole vielä saatavana edes Ranskassa, en löytänyt siitä edes mitään ennakkotietoja. Toivottavasti adaptaatioita kuitenkin jatketaan.

Didier Polin nimi täytyy painaa mieleen. Alla muutama sivu The Ruby Thronesta. Poli on kuvittanut myös suurimman osan Humanoidsin muutama kuukausi sitten julkaisemasta The Child of Stormista, joka on taiteeltaan huomattavasti pelkistetympi.