Maailman vanhin sarjakuvalehti

[Darth Mika]

No tämä aihe ei paljon herättänyt keskustelua. Sarjisteeveen ketjussa vain Timo kommentoi.
Tuli mieleen, että sen aikuinen (ja 1800-luvun)  painotekniikka saneli aika pitkälle mitä voitiin tehdä. Eikös Koipeliinikin saatu Suomeen vasta kun joku (siis muu kuin Töpfer) oli kaivertanut sen laatoille? Peilikuvaksi tietenkin. Soldan-Brofeldtilla/kustantajalla tuskin oli paljon muuta realistista vaihtoehtoa kuin laittaa tekstit ladottuna kuvien oheen?

Piirroksia ja tekstiä niissä mukana oli näkynyt meillä tuohon aikaan pilalehdissä, jotka olivat paitsi poliittisia, myös suunnattu aikuisille. Ja painettu yhdellä värillä!
Silloin ei varmaan tullut kyseeseen tarjota lapsille (jotka siis olivat ainakin Vennyn sarjakuvan yleisö) tuotetta, joka näyttäisi epäilyttävän paljon aikuisten jutulta.

Mistä taas johduin pohtimaan, että mahtoiko Itikaisen seikkailut -kirja olla aikuisten sarjakuvaa?

Kyl mää meinaan tän katsastaa Yliopiston Fennica-kokoelmista. Sanon sitten mielipiteeni, että onko sarjakuvaa vai värityskirja.
Mut hei onko tämä eka lasten värityskirja Suomessa vai oliko jo ennen sitä jotain.

[Lurker]

Kyl mää meinaan tän katsastaa Yliopiston Fennica-kokoelmista. Sanon sitten mielipiteeni, että onko sarjakuvaa vai värityskirja.
Mut hei onko tämä eka lasten värityskirja Suomessa vai oliko jo ennen sitä jotain.

Värityskirja se on. Kuvat etenevät kyllä jonkinlaisessa sekvenssissä.

Siis Matti ja Liisa lähtevät maalle.

[Timo Ronkainen]

Pitäis vähän katsella omista kirjoista, mistä lähtien on paperille piirretty kuva pystytty fotokemiallisin keinoin syövyttämään painolaatalle. Mutta noin kutakuinkin kuitenkin vähintäänkin niiltä ajoilta lähtien, kun valokuvaus on keksitty, ja se milloin on keksitty se miten joku metallilevy on saatu valoherkäksi. Joka tapauksessa on aikaisempina vuosina ollut yksinkertaisempaa kaivertaa kuva jollekin painolaatalle. Silloin on myös helpointa ollut latoa tekstit kuvan alle.
Sanoisin kuitenkin, että paperille piirrettyjen kuvien saattaminen painolevylle ihan sellaisenaan, ilman erillistä kaiverrustyötä, on Vennyn aikaan ollut mahdollista (jolloinka myös käsintekstatut puhekuplatkin olisivat mahdollisia).

Timo

[Markku Jalava]

Pitäis vähän katsella omista kirjoista, mistä lähtien on paperille piirretty kuva pystytty fotokemiallisin keinoin syövyttämään painolaatalle. Mutta noin kutakuinkin kuitenkin vähintäänkin niiltä ajoilta lähtien, kun valokuvaus on keksitty, ja se milloin on keksitty se miten joku metallilevy on saatu valoherkäksi. Joka tapauksessa on aikaisempina vuosina ollut yksinkertaisempaa kaivertaa kuva jollekin painolaatalle. Silloin on myös helpointa ollut latoa tekstit kuvan alle.
Sanoisin kuitenkin, että paperille piirrettyjen kuvien saattaminen painolevylle ihan sellaisenaan, ilman erillistä kaiverrustyötä, on Vennyn aikaan ollut mahdollista (jolloinka myös käsintekstatut puhekuplatkin olisivat mahdollisia).

Timo

Turmiolan Tommi v, 1886 painettiin vielä kaiverretuin puulaatoin. Seuraavalla vuosikymmenellä perustettiin Tigmannin kirjapainoon kemigrafinen osasto ja metallisten (sinkki) kuvalaattojen käyttö alkoi Suomessa. Suurin osa puupiirrosten kaivertajista siirtyi kemigrafeiksi.

Offset alkoi syrjäyttää metallisia kuvalaattoja 1970-luvulla ja nyt voi olla vaikeata löytää kuvalaattojen tekijöitä. 2000-luvulla on Suomessa ollut ilmeisesti vain yksi alan toimija.

[Reima Mäkinen]

Pitäis vähän katsella omista kirjoista, mistä lähtien on paperille piirretty kuva pystytty fotokemiallisin keinoin syövyttämään painolaatalle.

Tuo ja tekemisen hinta riippui varmaan monesta asiasta, kuten käytettävästä kirjapainosta. Eka rasteroitu valokuvahan esimerkiksi julkaistiin Hesarissa 1904, mutta enpäs osaa lonkalta heittää, että näkyikö pilalehdissäkään vielä ihan tuohon aikaan kotimaista kuvitusta. Jotkut taas, kuten Töpfer, kaiversivat/syövyttivät itse painolaattoja tai piirsivät kivelle, jolla sitten painettiin (litografia).

Tuossa Vennyn värityskirjassa on ruutujen välillä siirtymiä hetkestä hetkeen, kohtauksesta kohtaukseen, mutta myös näkökulmavaihdoksia ja erikoislähikuvia. Viimeksimainitut mielestäni erottavat sen tavan kuvakirjasta/kuvakertomuksesta. Sarjakuvalle tyypilliset vauhtiviivat, kuplat ja muut tehosteet sen sijaan puuttuvat. Turmiolan Tommissa kuvat selvästi vain värittävät, eli kuvittavat sitä mitä kirjoittaja on jo kirjoittanut auki. Soldan-Brofeldt sen sijaan kertoo kuvilla osin eri asioita kuin tekstissä.
Kyse on siis sarjakuvan määrittelystä. Siitä että onko Soldan-Brofeldtin montaasi-kerronta lähempänä sarjakuvaa kuin Itikaisen puhekuplilla ja vauhtiviivoilla(?) ryydietty kuvakirjamaisuus?

Lasketaankos muuten Koipeliinit jo sarjakuvaksi vai ovatko nekin edelleen protosarjakuvaa?