Jos oikein ymmärsin, niin samat kulttuurisivut monistetaan eri maakuntalehtiin. Turha siinä on sitten toivoa näkyvyyttä paikallisille sarjakuvan tekijöille, jos kohta muillekaan artisteille.
Kulttuuria, ja siinä sivussa jonkin verran myös sarjakuvaa, kulutetaan valtavasti, mutta silti kulttuurisivuja supistetaan.
Tässä on nyt joku ristiriita... tai toimituksellinen tendenssi, kulttuuria ei haluta nostaa enää esiin. Ennenhän sillä rakennettiin sivistystä ja identiteettiä tähän takapajulaan, enää sitä funktiota ei ilmeisesti ole.
Vai onko tosiaankin niin, että vapaaehtoinen nettikritiikki syö ammattilaiskritiikin.
Siis mitä enemmän esimerkiksi Kvaak tai muut sivustot julkaisevat sarjakuva-arvosteluja, sitä vähemmänkö niitä ilmestyy sanomalehdissä?
Olen kyllä kovasti pyrkinyt välttämään postimerkkeilevää fanipoikailutyyliä Pamauksessa ja pyrkinyt tekemään ihan normaalia kulttuurikirjoittelua. Unmasking -kirja
Barks-haastattelukirja
Eikä kai länkkäriväen Ruudinsavukaan ihan kaikkein heppoisinta tasoa kritiikeissään edusta.
Täytyykin muistaa uusia tuo Pamauksen tilaus. Fanzinet ovat parhautta. Sauhuaminen oli tarkoitettu positiivisessa mielessä.
Noita hienoja ja asiantuntevia juttuja voisi silti olla varsin vaikea saada läpi aikakaus- ja sanomalehdistössämme, vaikka ne laadultaan ja kieliasultaan ja kulttuurituntemuksellaan kaikki korkeat kriteerit täyttävätkin.