Huh joo, kiitoksia -- lähinnä tarkoitin sitä, että miten voi olla
mahdollistakaan, että kilpailevan selaimen mainos änkeää päälle vakituisesti ja katkaisee aina omalle koneelle valitun selaimen? Ilmeisesti asiantuntijatkaan eivät täällä tiedä?
No, Pystynen kuitenkin jatkaa:
Seuraavassa kerron, kuinka vaikeasta lapsuudesta johtuvat sarjakuvat ideoidaan, ja miksi asia on niin kuin se on.
Ensin otetaan vaikea lapsuus, sieltä kaivetaan esille ns. omatunto, joka yleensä löytyy ihmisen päästä äänitetyn nauhan muodossa. Nauhalta löytyy kaikki se, mikä on oikein ja mikä on väärin. Varsinkin se mikä on väärin. Nauha pyörii ihmisen päässä siten, että se on teipattu päistään yhteen, joten se toistaa lakkaamatta samoja asioita.
Nauha kaivetaan joka kerta esiin, kun ideoidaan sarjakuvia. Sitten otetaan kaapista videofilmi. Se on dokumentti siitä todellisuudesta, missä sarjakuvapiirtäjä sillä hetkellä elää. Sitten vain aletaan vertailla omatuntonauhaa ja maailmannauhaa toisiinsa. Aina kun havaitaan kohta, missä nauhat eivät ole yhtenevät, otetaan molemmilta nauhoilta kyseinen kohta ja tehdään siitä sarjakuva. Tarkemmin sanottuna se tehdään näin:
Kyseinen kohta on omatuntonauhalle se, missä sanotaan kuinka on oikein. Dokumenttinauhalla on sama asia eri tavalla, joten silloin se on väärin. Sarjakuvassa ei esitetä sitä, mikä on oikein, vaan se mikä on väärin. Kun asia esitetään komiikan keinoin, syntyy laji, jota kutsutraan ironiaksi.
Ironiaa harrastavat tavallisesti kyynikot. Kyynikko tarkoittaa ihmisen vilpittömyyttä epäilevää henkilöä. Hurskaat ihmiset paheksuvat kyynikkoa. He paheksuvat häntä siksi, että hurskaan mielestä kyynisyys on hajoittavaa pessimismiä, ja siis hurskailun vastakohta, sillä hurskaus on rakentavaa optimismia. Hurskas ihminen ei koskaan harrasta esimerkiksi satiiria, joka tarkoittaa ihmisen heikkouksien pilkkaamista, sillä pilkkaaminen on syntiä. Sarjakuvissani pohdin siis sitä, mikä on oikein ja mikä on väärin.
Se mikä on niin sanotusti oikein, löytyy tekijän omasta päästä, eikä esimerkiksi lakikirjasta. Se mikä taas on väärin, löytyy ulkopuolisesta maailmasta. Mutta sitten tulemme asian ytimeen. Minä itse, se kenen päästä löytyy oikeus ja kohtuus, kuulun kehoni kautta ulkopuoliseen maailmaan, siihen josta löytyy se mikä on väärin. (Huomatkaa että puhun sarjakuvan ideoimisesta.)
Edustan samalla sekä oikeutta että vääryyttä, eli hyvää ja pahaa. Minussa itsessäni on yhteen kysymykseen kaksi vastausta tai useampia, jotka ovat ristiriidassa keskenöään. Tuollaiselle ilmiölle on keksitty nimikin: se on paradoksi. Sarjakuvissani pyrinkin siihen, että jokainen piirtämäni juttu sisältää jonkinlaisen paradoksin, mielettömyyden, jota ei rationaalinen järki voi tavoittaa.
Tietämisen ja olettamisen rajalla törmätään käsiteköyhyyteen. Siellä missä järjen välineet päättyvät, eteneminen katsotaan järjettömäksi. Kuitenkin tietämisen ja luulemisen raja on myös tieteessä erittäin liukuva. Tiede nimittäin kutsuu omaa uskomisen aluettaan hypoteesiksi tai teoriaksi ja täyttää sen omilla mielikuvillaan.
Mitä itseasiassa on tieto? Joku väittää, että se on rationaalisuutta, mutta rationaalisuuskin on vain eräs uskomisen laji, joka tosin on osoittautunut hyödylliseksi, sillä kun haluamme kuvailla jotain, tarvitsemme rationaalisia käsitteitä. Nämä käsitteet joutuvat kuitenkin romukoppaan silloin, kun halutaan kuvailla tuntemattomia alueita. Silloin on otettava välineeksi taide. Sarjakuva.
Tässä välissä kannattanee myös mainita, että esseen kuvituksena on Pystysen piirros, jossa Pystysen näköinen mies on siivet selässä taivaassa tiuskimassa känniselle Jumalalle (jolla on alaston pimu kainalossa) tähän tyyliin:
- Jaaha - siinähän se on ite pääkettu! Mitäs helvettiä sä jätkä menit niin pimeen maailman luomaan, häh?!
Jumala sokeltaa vastaukseksi (pullo toisessa kädessä):
- Häh? Minkä ihmeen maailman? (HIK) Onksh jossain joku maailma?
(Muuten, olisikohan tämä WSOY:n tuotos vaadittu sensuroitavaksi sarjisfestareilla?
)
Seuravassa osassa Pystynen kertoo ihmisestä sosiaalisena eläimenä sekä lisää totuudesta ja oikeudenmukaisuudesta. Lopuksi luvassa myös järisyttävät loppupäätelmät (ottaen huomioon, että esitelmä oli ilmeisesti kirjoitettu vain vähän ennen itsemurhaa).
