Yritin etsiskellä aihetta "O tempora, o mores" tai vastaavaa. Ei löytynyt, joten laitamma tänne. Aku Ankka ja vuosi 1959.
Huh! Ehkä tuon takia omia nurkkia tai vastaavia ei julkaista näköispainoksissa. Lapset voivat muuten ottaa vuosikymmeniä vanhoja vaikutteita. Toisaalta, näkyi tuo ennen tarinoissakin. Muistan, kuinka luin joskus 1970-luvun tarinan, jossa Mikki ja Minni kavereineen vaihtoivat sukupuolirooleja. Jutun vitsi oli siinä, etteivät naiset osanneet vaihtaa rengasta ja miehet laittaa ruokaa. Vielä 2000-luvulla saattoi myös olla täysin naishahmottomia numeroita. Sitten tilanne alkoi muuttua. Kun 2000-luvulla Iines juhli syntymäpäiväänsä sekoittumalla kaikkien kuolaamaan valokuvamalliin, niin kymmenen vuotta myöhemmin käsikirjoittaja laittoi päivänsankarin seikkailemaan supersankarittaren kanssa. Satunnaislukijana sanoisin, että nykyään ei taida juuri olla lehteä, jossa naishahmoja ei näkyisi edes sivuroolissa. Vaikka koko lehti olisi muuten täynnä Roopen ja Akun yhteistä erakkomökkeilyä, mukana olisi Iineksen tähdittämä yksisivuinen tarina.
Alkuperäisestä aiheesta: Siinä tuntee itsensä vanhaksi, kun oma lapsuus esitetään Aku Ankanssa aikamatkustuskohteena. Muutama kuukausi sittenhän lehdessä oli aikamatkasarja menneille vuosikymmenille. Tuossa sarjakuvassa eksoottisen historiallista vaikutti olevan mm. digikamera ja mankka. Siis Aku matkusti siihen todellisuuteen, josta hänet muistan. Toki ymmärrän, ettei nykypäivän lapsia kiinnosta lähihistoria sen vertaa, että he jaksaisivat lukea retroelämää elävien ankkojen seikkailuja. En minäkään lapsena pystynyt kuvittelemaan heitä 1950-luvulle. En silloin keksinyt, että Pelle Pelottoman keksintö on kaikkien huomaamatta pysäyttänyt koko maailman ikääntymisen joskus 1940-luvulla.