Pakanat 2 on mitä parhain teos! Jyllhiä, kylmiä, sulia, sammaleisia, suomalaisia maisemia, napakkoja vuorosanoja, dynaamisia toimintakohtauksia, hyvin sommiteltuja kuvia yms.
Itsensä pystyy melkein kuvittelemaan mukaan kohtauksiin: lähtemään sotaan revontulisena yönä, partioimassa muurilla lumipyryssä, istumassa simasuin juhlasalissa, saunomassa sotapäällikön kanssa.
Dialogi taiteilee infolastauksen ja autenttisen ajankuvauksen välillä onnistuen kertomaan lukijalle kaiken tarpeellisen monimutkaisesta valtatilanteesta jättämättä kuitenkaan hahmoja taka-alalle. Henkilöt ovat eläväisiä ja aikaansaavia, ja jo Rhenuksen reipasotteiset letkautukset sopivat kunkin suuhun. Lukijan on helppo nähdä tarina jokaisesta näkökulmasta ja kannattaa kaikkia hahmoja yhtä aikaa (vaikka päähenkilö on tietenkin äijämäisyydessään suunniteltu lukijan suosikiksi kylmäkiskoisuudestaan huolimatta).
Jokaiselle hahmolle on keksitty tehokas luonnehdinta, joka antaa heille sopivasti väriä. Kuvaukset tuntuvat kumpuavan suoraan miljööstä itsestään ja elävöittävät tarinaa kummasti. Esimerkiksi kun Ivarr Korppi tanskalaisineen esitellään, osataan kertoa huhua halkaistusta kallosta ja Odinin korpeista. Se jos mikä maalaa lukijalle kiehtovan kuvan hahmosta! Kikka on vanha mutta mikäs siinä, varsinkin taitavissa käsissä.
Ilmarinen toimii hyvin sivistyneenä kontrastina, joka tuo esille suomalaisten raakalaismaisia tapoja, mutta joissain kohtaa Väinämöisen kommentit Pohjolan selviytymismentaliteetista suhteessa etelän leppoisaan eloon tuntuivat tulevan suoraan käsikirjoittajan kynästä eivätkä hahmon itsensä suusta. Monologeja voisi ehkä hieman keskeyttää toisten hahmojen vuorosanoilla.
Rhenuksessa oli jo kunnon valtaistuinpelijuoni salamurhineen ja legioonien sijoitteluineen. Hyvä että Pakanoissakin on päästy kunnolla vauhtiin ja viikinkinen maailmakin saa osansa kunnon tarinankehityksestä.
