Joe Kubert (1926-2012)

[koivumäki]

Mihinkäs se vastaukseni tästä ketjusta katosi?

[koivumäki]

Mihin ketjuun sen siis siirsit?

Kommentoin arvostelua puhtaasti kääntäjien näkökulmasta, en kustantamon edustajana.

[Lurker]

Kommentti siirtyi Ohjeita toimittajille -ketjuun.

[tertsi]

Sanoisin että on paljon parempi, lähestyy Eisneriä.

Opuksen idea ainakin on kiinnostava. Mä luulin, että tää on taas joku "syvällinen tositarina".

[Lurker]

Opuksen idea ainakin on kiinnostava. Mä luulin, että tää on taas joku "syvällinen tositarina".

Teoksen idea vaihtoehtoisesta omaelämäkerrasta, siis jos Kubert ei olisikaan lähtenyt Puolasta, on aivan loistava. Tarina on yhtäaikaisesti omakohtainen, "melkein totta", mutta silti vapaata fiktiota.

[Janne]

Yossel tuli luettua. Olipa huima. Joe Kubert -vainaan rakkaus piirtämiseen tuli käsin kosketeltavasti esille. Ja niin tuli myös ihmisten julmuus. En kyllä tiedä, voisiko tällaista asiaa tuon paremmin kertoa. Kumma juttu, että ei jäänyt jälkikäteen ahdistunut olo.

(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)

Ehkä siksi, kun tietää Kubertille kuitenkin käyneen hyvin.

[Petri Aarnio]

Kubert modernisoi Tarzanin. Hänen luonnosmainen viivansa ja upeasti tarinaa kuljettava ruutukerronta antoi Tarzanille mystisen sademetsän tunnun. Siinä missä Manning kuvasi apinamiehen alapuolelta valaistuna takatukkaisena ylimyksenä - Kubertin Tarzan oli sademetsän varjoissa kyyhöttävä kuvattu synkähkö vaanija.

En tunne sarjakuvan historiaa riittävästi että osaisin sanoa koska ns. sarjakuvaromaanista voi alkaa puhua. Mutta minulle viisiosainen 'Tarzanin paluu' edustaa ensimmäisten joukossa sellaista. Julkaistu alunperin DC Comic Tarzan #219, April 1973 - #223, September 1973.

[Gothicus]

Siinä missä Manning kuvasi apinamiehen alapuolelta valaistuna takatukkaisena ylimyksenä - Kubertin Tarzan oli sademetsän varjoissa kyyhöttävä kuvattu synkähkö vaanija.

Kubertin Tarzan on vähän samanlainen synkkäkulmainen ja vähäpuheinen jurottaja, kuin vaikkapa Busceman Conan barbaari.

[Timo Ronkainen]

En tunne sarjakuvan historiaa riittävästi että osaisin sanoa koska ns. sarjakuvaromaanista voi alkaa puhua.

Joillekin se on, tulkitsijasta riippuen, 1950 ilmestynyt "picture novel" It Rhymes with Lust tai jokin Frans Masereelin 1918-22 julkaisemista "wordless noveleista", tai sitten Rodolphe Töpfferin 1830-luvulla tekemät teokset, kuten Herra Koipeliini.
Mutta jotta emme liukuisi liiaksi aiheen ulkopuolelle otsikon mukaisen herra Kuupertin töistä Yossel ja Fax from Sarajevo ovat nyt ainakin ihan varmasti sarjakuvaromaaneja.

Timo