Aika klassinen esimerkki piirtäjästä joka ammentaa lähinnä muista sarjiksista.
Noissa Deviantratin (hups, mutta enpä korjaa typoa) kuvissa pitäis olla joku käyttäjätili että ne näkis. En nää.
Yksi kuva kuitenkin aukesi, ja sen perusteella sanon, että mahdollisuus kehittyä sarjakuvapiirtäjäksi on hyvinkin olemassa. Reima on kuitenkin naulan kantaan oikeassa, mallia ei kannata ottaa muista jo olemassa olevista sarjakuvista, vaan siitä mitä itse näkee, ja kertomisen oppia siitä minkä itse haluaa sanoa.
Sellaisia "melkein Marvel-tasoisia" piirtäjiä kun on 13 tusinassa.
En dissaa Marvel-piirtäjiä, mutta parhailla piirtäjillä tyylistä riippumatta on takana se että oikeasti osaa piirtää, ja se tyyli on sitten valintakysymys. Kun opettelee piirtämään yhtä tyyliä, on tyylin vanki; kun opettelee piirtämään kaiken näkemänsä, saa valita, kun silloinhan osaa piirtää mitä vaan.
Mutta tuosta se on monella lähtenyt. Ikävän monella se on myös tuohon jäänyt, kannattaa ottaa neuvoista vaarin.
Lykkyä tykö,
Kivi