Valiant-sarjat

[Jarkko Sikiö]

Harbinger Renegade -sarjan toinen kokoelma on ihan parhautta, pääosin koska:

Ryp ja erityisesti mm. The Boys -sarjasta mieleen jäänyt Darick Robertson yhdessä kirjoittajan, Rafer Robertsin, kanssa ovat saaneet sarjaan aivan uutta puhtia.

Sarja on jotenkin just täysin kiinni tässä nykypäivässä, sellaisessa painajaismaisessa NRA-Amerikassa. Lapset harjoittelemassa tarkka-ammuntaa kurpitseihin dum dum -luodeilla. Trump kiittää twiitissä republikaanisen puolueen suosikkitiimiä H.A.R.D. Corpsia. Hillitöntä.

Tätä lukisi mieluusti vielä lisää, mutta tämä päättyi Harbinger Wars 2 -tapahtuman alla. Luetaan nyt sitten sekin, mutta ensin tämän innoittamana väliin jättämäni, Curtin joskus tässä ketjussa kehuma Generation Zero.

[Jarkko Sikiö]

Generation Zero olisi pitänyt lukea ennen Harbinger Renegades -sarjaa, ainakin ennen sen toista kokoelmaa.

Fred Van Lente ja Francis Portela vetävät ykköskokoelman ihan kympin arvoisesti. Toisessa kokoelmassa Diego Bernard ei vaihtuvine tussaajineen pysy millään perässä. Toisessa kokoelmassa hieman jo kärsitään siitä, että sarja täytyy vetää päätökseen, mielestäni tämä ei olisi kaivannut mitään superpahistappelua loppuun muutenkaan.

Tässä eniten varmaan viehättää sama, kuin muutenkin Valiantin Harbinger-päädyssä ts. tämä on kiinni nykymaailmassa ja sen menossa myös niiltä rumilta osin.

Sääli, että Van Lenten kova työ taustoittamisessa ja maailman rakentamisessa meni lopulta siinä, että sarja päättyi lyhyeen.

[Jarkko Sikiö]

Kirjoitin etusivulle kattavan artikkelin Valiantista!

[Lurker]

Kirjoitin etusivulle kattavan artikkelin Valiantista!

"Kvaak esittelee alkuperäisen ja uuden Valiantin historian sankareineen ja roistoineen."

Hieno artikkeli, Jiksi! Itselle tuntematonta sarjakuvaa, saa kiinnostumaan. Tattis.

[Jarkko Sikiö]

Hieno artikkeli, Jiksi! Itselle tuntematonta sarjakuvaa, saa kiinnostumaan. Tattis.

Kiitos ja ole hyvä!

Uuden Valiantin huiput & helpot tutustua:
* Britannia I, II & III
* Divinity I & II
* Wrath of the Eternal Warrior
* Ivar, Timewalker
* X-O Manowar -sarjan alku vuodelta 2012
* Harbinger (kiskaisee syvemmälle universumiin, jos iskee toden teolla).

Valiantin isoin ongelma on, että moni sarjoista aloittaa todella hienosti, esim. Shadowman ja Archer & Armstrong kulkevat mojovasti sen yksi-kaksi kokelmaa, mutta väsyvät sitten pahasti ja nopeasti.

X-O Manowar ja Ninjak ovat vuoden 2017 uudelleenkäynnistyksen jälkeisin osin lukematta.

Valiant Masters -kokoelmat olisivat muutoin näppärä tapa tutustua vanhoihin, mutta Unity-crossover häiritsee. Lisäksi Valiantin kiinteä universumi kärsii kovasti, että Doctor Solar ei ole enää saatavilla.

Sanoisin, että vanhoista oikeastaan vain Harbinger (ja ehkä varovasti Archer & Armstrong ja Eternal Warrior) on enää tätä nykyä lukukelpoinen. Shadowman olisi ollut varmaan tosi kova sarja, jos Englehart olisi suostunut pelaamaan palloa, eikä hankkinut potkuja Shooterilta.

Omnibus-kokoelmissa ei ole tolkkua, kun parhaatkin sarjoista olivat hyviä vain hetken aikaa alussa. Jos ei jaksa lukea edes Valiant Mastersin kahdeksaa numeroa, niin väliäkö niillä parillakymmenellä muulla sitten enää on.

[Jarkko Sikiö]

Secret Weapons on neljäosainen minisarja, jossa tehdään pienimuotoisemmin sama kuin Generation Zero -sarjassa: esitellään siis uusi nuorten supersankarien joukko.

Tällä kertaa pääosassa on teinien joukko, jonka supervoimat olivat Valiant-universumin pahikselle, eli Haradalle, liian vaatimattomia. Toisin kuin Generation Zero, tämä joukko on vähemmän omituinen, ehkä vähän jo tasoitellun oloinen.

Livewire päätyy joukon äitihahmoksi.

Eric Heisserer kässää Raúl Allénin ja Patricia Martínin kuvittaessa. Tämä on viime vuosien Valiant-minisarjojen paremmasta päästä ihan kirkkaasti.

Silti yliyrittäminen tulee tästä toisinaan pahasti lävitse. Siitä johtuen mennään vähän kompastellen, eritoten huumori ei meinaa toimia ja hahmojen keskeinen dynamiikka on hakusessa.

Sama tiimi suoriutuu paljon, paljon paremmin Harbinger Wars 2 -tapahtuman toimintapainotteisesta prelude-numerosta.

Harbinger Wars 2 itse on mojova neliosainen rymistely. Matt Kindt kirjoittaa Valiantin version Marvelin Civil War -tapahtumasta, mikä toimii mahtavasti.

Kindt pitää suuren joukon hahmoja hanskassa ja tapahtumat kulkevat kiirettä vaikka minisarjassa tosiaan on vain se neljä jaksoa.

Toisaalta tämä on sen verran lyhyt, mainitsinko että siinä on vain neljä jaksoa, että Kindt on jättänyt perusasetelmaan ne matalimmat aidat, joista pääsee sitten helposti loppuun. Loppujen lopuksi ei sitten oikein tapahtunutkaan mitään.

Hauskasti Kindt kuitenkin kommentoi Trumpin hallintoa tavalla, jota Marvel ei uskalla tehdä. Hyvä, hyvä.

Tomás Giorello yhdistettynä Diego Rodriguezin väreihin näyttää hyvältä, vaikka kiire paistaa aavistuksen toisinaan lävitse.

Sanotaan, että silloin on hyvä meno päällä, kun luettavaan pystyy syventymään täysin vaikka muksut riehuisivat ihan vieressä.

Hyvä juttu sekin, että Valiant viimeinkin onnistuu – vaikka vähän vaatimattomammassa mittakaavassa – omassa eventissä, joista moni aiempi on ollut kustantajan kurjinta luettavaa.

Prelude ja Aftermath ovat juuri sitä miltä ne kuulostavat, eli niitä tarvitaan yhtä paljon kuin marenkia kermakakun päällä.

[Jarkko Sikiö]

Kuusiosainen The Life and Death of Toyo Harada on henkinen päätös Imperium-sarjalle. Jos Imperium on lukematta, ei siihen kannata tarttua. Imperiumiin ei puolestaan kannata koskea ilman Harbinger-pohjia.

Näine reunaehtoineen tämä on kyllä parasta Valiantia sieltä Harbinger-päädystä.

Joshua Dysart on täydessä iskussa, älykäs ja haastava kässäri on täysi kymppi.

Cafu kuvittaa hienosti, ja vaikka rotaatiolla vedettyjä apukuvittajia on täydentämässä menneisyyteen sijoittuvat osuudet, niin siltikin toimii hienosti.

Toyo Harada on jenkkisarjojen moniulotteisin superpahis, taakse jäävät mm. Dr. Doom ja Magneto. Vuorottain sitä joko hyväksyy tai tuomitsee hahmon teot, mutta motiivit ovat johdonmukaisia ja ymmärrettäviä.

Tässä viime aikoina on luettu paljon huonoa Valiantia, joten nyt on mukava että kaikki käsiin osunut on pelkkiä täysosumia.

[Jarkko Sikiö]

X-O Manowar -sarjan reboot alkaa hienosti, ensimmäinen kokoelma on 10/10, joskin kolme lehteä on jo kokoelmaksi ankean vähäinen määrä. Tämä taisi kuitenkin olla vähän sitä epätoivon aikaa perustajakaksikolle, tämän ainakin kuvittelen olleen juurisyy sille, että piti saada äkkiä kokoelma ulos.

Valiantin tapauksessa ei oikein kehtaisi erillisiä lehtiä diginä lukea, niissä kun on valtava määrä näytesivuja. Tämän kyllä ymmärtää, ja pienen kustantajan tapauksessa sallii, pakkohan se on saada myydyksi sille ydinharrastajien porukalle, joka yrityksen julkaisuja ylipäänsä lukee.

Kuitenkin lukemisesta tulee vaivalloisen ankeaa, kun toimituksellisen materiaalin ja perusmainosten yli täytyy vielä hyppiä sivutolkulla näytteitä ylitse. Lisäksi hitaalla yhteydellä siinä tulee jo melkoisesti ylimääräistä siirrettävää.

Koska jäljellä ei enää ole Valiant-mytologiaa, johon voisi tukeutua, kurkottaa Matt Kindt kilpailijoiden puolelle. Eipä siinä mitään, hienosti tämä Planet Hulk -variaatio sujuu, ja ihan sujuvasti varastetaan välillä toisaaltakin. Sen sijaan nyt mennään liian kovaa, ja vaikka alku kulkee hienosti, on kokonaisen planeetan valloittaminen yhdeksään numeroon jo vähän liikaa.

Ensimmäinen kokoelma on parasta ikinä, toinen ihan kelpo tarinointia, kolmannessa nyppii jo toistamiseen vaihtuva kuvittaja ja sitten menee ihan ookoo.

Kaikkiaan 26 numeroa kestänyt juoksu vie toiselta planeetalta menneisyyteen, tämä on ihan vielä kelvollista, mutta ihan loppupuolella mennään jo Eternity-sarjan kuvioihin. Jos tuo Eternity oli huono, niin tämä menee vielä siitäkin ali.

Hassusti tuli mieleen, että tämä kokonaisuus on kuin Valiantin historia yhdessä sarjassa, ihan mahtava alku, välillä jotain ihan muuta ja loppu on lörinää.

[Jarkko Sikiö]

Gold Key -sankari Turok – Kiven poika muuttui Valiantin käsittelyssä muotoon Turok – Dinosaur Hunter, päätyi pelien sankariksi ja on nyt omilla teillään.

Savage on siis uuden Valiantin Turok-klooni, joka metsästää dinosauruksia.

Savagen vanhemmat matkustavat yksityiskoneella, putoavat autiolle saarelle ja pojasta kasvaa Tarzan, eikun Turok.

Jos Savage-kokoelma (neljän lehden mittainen sarja) jotain on, niin se ei ole omaperäinen. Ei sen tarvitse ollakaan.

Harvoin näin vähistä eväistä on jäänyt sellainen maku, että olisi lukenut vielä enemmän, mutta dinosaurukset ja Lost-vaikutteet riittävät yhden kokoelman verran ja olisi tätä voinut vielä venyttää.

Hujauksessa tätä lukee, kun B. Clay Moore kässää, Lewis LaRosa ja Clayton Henry vuorottelevat kuvittajina.

Tässä ei ole mitään yhteyksiä Valiant-universumiin, joten suositellaan dinosaurusten ja/tai Lostin ystäville. Viisi tähteä.

[Jarkko Sikiö]

Christos Gagen 14 jaksoa kirjoittama Ninja-k vuodelta 2017 on rautaa.

Gage kehittää Ninjakille menneisyyden vähän samaan tapaan kuin Bloodshotille on tehty. Tämä Ninja-k on siis aakkosjärjestyksessä 11. ninja. Edeltäneet ovat Ninja-a, Ninja-b, Ninja-c...

No joo, joo, on siis tosi vaikeaa uskotella jollain julkisella foorumilla, että tämä on hyvä kun jo lehden nimi munataan niin, että latva katkeaa.

Kindt ehti jo edellisen sarjan aikana karsia hahmosta aivan hölmöimmät osuudet, ja Gage vie hahmoa edelleen kohti uusia juttuja. Lisäksi aakkosninjat ovat aika hauskoja kaikki tyynni, joten ei haittaisi vaikka niitä vielä nähtäisiin tulevaisuudessakin.

Olihan tässä välillä kaiken maailman Punk Mamboja, mutta jos ei ihan joka jutusta rutkuteta, niin olisin lukenut enemmänkin.

Sen sijaan lisää ei ole, joten sarjaan millään tavoin liittymätön Ninjak vs. the Valiant Universe (2018) tuli luettua siihen putkeen ja sekös pilasi koko päivän. Tämä kokoelma on varsinainen kakaelma. Perustuu johonkin epätoivoiseen webisode-sarjaan. Jos tämä olisi Twitter, lisäisin tähän loppuun viisi hymyilevää kakkakikkaretta.

[Curtvile]

Punk Mambo
Tämän yksittäisnumeroiden tilaus meni ns reisille tukusta johtuen mutta kokooma paikkasi yksittäislehtien lievästi "rikottua kerrontaa" kun numeroita jäi välistä


ne teistä jotka katsovat ylläolevaa kantta ja kysyvät "ööö, curt onkos tämä nyt ihan siis Hellblazer väännettynä Tank Girliin ja sarjanumerot pois viilattuna?" niin vastaus on kyllä joo muttei kuitenkaan ihan noin dissaten.
Punk Mambon DNA on johdettavissa suoraan John Constantinesta ja tämän sarkasmistaan

mutta tässä on minisarjan edetessä enemmän ja enemmän omaa juttua.
Ei että Tank Girl Hellblazer väännössä olisi mitään vikaa niinkään.
Räväkät punknaiset on yksi monista fetisseistäni ja siihen osuu ihan kympillä. Mutta vaikka juoni tässä onkin peruskauraa modernista fantasiasta, enemmän sen kauhupäästä, on se kerrottu hyvin.
Henkilöhahmoissakin on syvyyttä verrattuna moneen muuhun, ns vakavat draamat mukaanluettuna ja piirrostyö on yhtä pätevää kuin Cullen Bunnin käsikirjoituksessa.
On viimeisen jotakuinkin kymmenen vuoden aikana siirtynyt seurattavaksi tekijäksi varsinkin kauhun osalta.

Alku on hidas mutta tämä hiljalleen kääntää puolelleen, heittäen teräviä piikkejä myös juurikin Hellblazerinkin suuntaan saati omaan perusasetelmaansa jonka herkästä tulkinnasta lisäpisteitä:


Asennetta ja ajatusta. Punk Mambossa on hyvä kombo.

Tällaista sarjakuvaa lukee mielis enemmänkin.

[Veli Loponen]

Valiantilla oli mahtavat Black Friday -tarjoukset Comixologyssa, niin piti vihdoin käyttää tilaisuus hyväksi ja tutustua. Nyt olen lueskellut X/O Manowaria ja Harbingeria. Muutama kokoelma on myös odottamassa muita sarjoja.
Kumpainenkin sarja on toiminut hyvin. Tosin hieman kitkaa alkoi muodostua etenkin X/On kohdalla, kun päästiin crossovereihin. Tietenkään kokoelmissa ei ole niitä toisen sarjan juttuja eli pääsin lukemaan vain joka toisen jakson (Unityä kun ei ollut edes tarjouskampanjassa vaihtoehtona). Onneksi aika hyvin selitettiin väliin jäänyt numeron alussa. Harbinger Warsissa oli sama juttu, mutta ei niin selkeänä, ainakaan vielä.
Manowarissa olen tykännyt, kun päähenkilö on ainakin vielä ollut aika johdonmukainen. Toki asiat ovat tapahtuneet epärealistisen nopeassa tahdissa (eikä oikein ole annettu vastausta sille, miksi päähenkilöllä meni siellä aluksella se muutama vuosi, kun muualla maailmankaikkeudessa vierähti 1600 vuotta). Siitä huolimatta mennään kivasti eteenpäin.
Toistaiseksi Valiant-universumi vaikuttaa ihan toimivalta. Sopivasti ollaan omissa lokeroissa, mutta samaan aikaan selkeästi yhtä maailmaa. Tapahtumien nopeus ehkä aiheuttaa sen, että tuntuu paikoin siltä, että jotkut asiat jätetään vähän liiankin heppoisesti ilmaan keikkumaan.