Otto Kokko taisi olla Ynjevi Koffin jälkeen seuraava sarja jota Ari yritti myydä lehdille. Aamulehtihän julkaisi (kesällä -80), jossain ihme häiriötilassaan nuorten- tai kulttuurisivulla Ynjeviä 3-4 strippiä. Ensimmäinen hieman pidempään jatkunut julkaisu oli V-P Alaren Nuhjun uudelleenlämmitys. Mutta siis näitä kaksirivisiä Kokkoja Arilla oli valmiina kourallinen, tuolloin keväällä -83 koulunsa päättymisen aikaan. Niistä valittiin yksi, aiheensa puolesta sopiva Kankaanpään Taidekoulun oppilaskunnan lehteen. Sarja ei tietääkseni mennyt kaupaksi.
Toinen näyte, samasta lähteestä, edustaa sitten nimimerkin suojissa tehtyjä huumorijuttuja.
Zipissä julkaistuja sivuja Ari signeerasi myös nimimerkeillä Luis Tonesto ja Nadja Zybiaski. Undergroundia edustivat nämä. Varmaan mielessä oli jo tuolloin mahdollisuus alkaa tarjota jotakin miestenlehtiin (vrt. Jykän ja Riken Iso Kalle ja Jopen sarjat).
Kutvohan oli tuohon aikaan kahdessakin mielessä poikkeuksellinen tekijä. Ensinnäkin hän hallitsi lennokkaan sivellintussauksen ja teki sillä tyylillä realismia. Esikuvana tässä oli lähinnä Burne Hogarth ja Eisner. Ari myös käytti hienon rohkeasti rasteria (joka maksoi maltaita). Yksi noir-puoleen vaikuttanut esikuva pitää vielä mainita: Franquin (Mustat sivut). Elokuviakin katsottiin mm. elokuvakerhossa. Huumoripuolella ilmeinen oli myös Crumbin ja Nitkan vaikutus. Ari itse mainitsi esikuvakseen myös Cliff Sterrettin.
Toisekseen Ari tuntui pitävän alusta asti sarjakuvantekijän tietä ainoana mahdollisena valintana, aikana jolloin semmoista ammattia ei Suomessa oikeastaan ollut (ainoat jotka siitä suurimman osan leipäänsä repivät olivat Joonas, Tape, Timppa ja Jope). Ehkä juuri tästä syystä Kutvo ei ollut kovin kiinnostunut ajan ”megatrendistä” omakustanteista ja pienlehdistä. Hän suuntasi suoraan ammattiin. (Zip lienee ainoa zine jossa hänen töitään julkaistiin ja siitäkin on nyt tasan 30 vuotta). En muista että Ari olisi mitään tarjonnut edes Kannukseen.
Sarjarin päätoimittajaksi hänet muilutettiin (-80) puoli väkisin, kun siihenkin tehtävään tarvittiin täysi-ikäistä. Sarjarin pääkirjoitusten sisältö syntyi komiteatyönä ja Arin tehtäväksi jäi lähinnä piirtää ja kirjoittaa sivu puhtaaksi. Minä sihteerinä ja Kimmo puheenjohtajana vastasimme seuran kirjeenvaihdosta ja lehden materiaalin haalinnasta. Kahden ensimmäisen numeron jälkeen Arin into touhuun loppui kokonaan ja onneksi viidenteen numeroon saatiin jo Pekka päätoimittamaan.
En muista mistä olimme saaneet vihiä, että Videokanava voisi ostaa sarjiksen. Ari vietti kesäloman (-82) Pispalassa. Niinpä sitten menin käymään hänen luonaan. Siellä kämpillä meidän oli määrä ideoida tätä uutta sarjakuvaa. Sen aikaisen käsityksemme mukaan ideointi sujuisi parhaiten oluen voimalla. Kai meillä sentään oli jo perusidea, ”elävän video-televisio yhdistelmän seikkailut” selvillä(?!). Juopoteltiin ja kirjattiin ylös ajatuksia kuvakässäreiksi sitä mukaa kuin niitä syntyi. Illan satona oli ehkä tusinan verran ideoita, jotka eivät yllättäen aamulla tuntuneetkaan enää niin hyviltä.
Joka tapauksessa minä sitten työstin ideoita ja venytin niitä stripistä kahteen riviin. Asioista saatettiin keskustella puhelimessa. Lopulta luonnostelin sarjat (A4 arkille) ja Ari tussasi ne valopöydällä. Työnjako oli sikäli selvä että hän, toisin kuin minä, pystyi tekemään ammattimaista jälkeä. Palkkio pantiin puoliksi.
Hän piirsi myös sarjan logon niin että se oli paremmin linjassa lehden muun grafiikan kanssa. Näistä esimerkeistä työprosessi näkyy aika hyvin. Eka viiden satsi syntyi syksyn -82 aikana ja viimeisin, julkaisematon näkyy olevan tussattu -83. Toista ideointisessiota ei ehditty pitää ennen kuin lehti meni nurin. Kävimme yhdessä jopa Videokanavan toimituksessa Vantaalla haastateltavana. Siellä tuo potrettikin on otettu.
Sarjarissa (ja Ruututarhassa) julkaistut sarjat syntyivät kouluaikaan. Realistisissa jutuissa näkyy sekä Kankaanpään että Tampereen maisemia (sekä henkisiä että fyysisiä). Sellainen juttu pitää vielä kertoa, että hienojen Neekeri/Valkku -sarjojen ideointiin vaikutti tiemmä paljon muuan Jussi Nuolivaara, joka valmistui Kankaanpään koulusta jo -81. Puhuimme tietenkin paljon sarjakuvista ja niiden tekemisestä. Muistan käyneeni myös keskusteluita huumorin ja satiirin luonteesta, siitä mikä on sallittua. Taisimme yhteistuumin todeta suurin piirtein niin että sairaudet, kuten syöpä ovat aika hankalia huumorin lähteinä.
Hassu oli myös ilta jona mun piti haastatella Aria siihen Zipin 4. numeroon. Mulla oli mankka nauhoittamassa. Alussa Ari löi lekkeriksi kaikki asialliset kysymykseni ja lopulta väsyin yrittämään. Tähänkin tilanteeseen liittyi tietysti väkijuomien nauttimista, eikä kestänyt kauaakaan kun ns. syvällinen turina muuttui ördäykseksi.
Koulun jälkeen Ari muutti Tampereelle ja pääsi kesäksi töihin mainostoimistoon. Aika pian sitten tuli (ja meni) Sakkaväki-lehti, jossa Ari toimi yleisgraafikkona.
