Kirjoittaja Aihe: Sarjakuva ja Kickstarter.com  (Luettu 47063 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Riekko

  • SURFIN' BIRD
  • Jäsen
  • Viestejä: 1 129
  • Right, remove the supports!
Sarjakuva ja Kickstarter.com
« : 27.02.2012 klo 13:51:11 »
Nostetaanpa tännekin esille yksi viime vuosien kiinnostavia netti-ilmiöitä. Kyseessä on Kickstarter.com niminen palvelu, jossa hyville ideoille yritetään saada rahoitusta. Rahoituksen hakija kertoo lyhyesti videolla mistä on kyse ja kertoo mitä summaa on keräämässä. Rahoittajat voivat saada hyvän mielen lisäksi myös konkreettista hyötyä rahoituksesta. Mikäli hakija ei saa kerättyä tarvittavaa summaa kokoon, raukeaa kuvio ja lahjoittajat saavat rahansa takaisin (idea ei siis tuolloin ollut tarpeeksi hyvä).

No nyt sitten sarjakuviin. Palvelussa on nimittäin oma sarjakuvaosionsa, jossa tekijät hakevat rahoitusta projekteihinsa. Esimerkkinä vaikkapa Kvaakissakin nähty Robot 13 (http://www.kickstarter.com/projects/blackliststudios/robot-13-trade-paperback?ref=live).

Olisiko tässä mahdollisuus myös suomalaiselle sarjakuvalle saada rahoitusta omakustanteeseen tai kenties johonkin suurempaakiin julkaisuun? Milloin nähdään ensimmäinen suomalainen Kickstarter-sarjis?

- Edit: Kriittinen ei-sana näemmä puuttui kirjoituksesta
« Viimeksi muokattu: 27.02.2012 klo 15:17:49 kirjoittanut Riekko »
Millainen maa on tämä, jossa niitä harvoja, joilla on vielä toivoa jäljellä kutsutaan epätoivoisiksi? - Stefano Benni, Elianto

Timo Ronkainen

  • professionaali amatööri, sarjakuvaneuvos
  • Toimittaja
  • **
  • Viestejä: 18 734
  • "Ja rangaistus on greippi!"
Vs: Sarjakuva ja Kickstarter.com
« Vastaus #1 : 27.02.2012 klo 14:11:36 »
Ongelmahan on tämä:
"Mikäli hakija saa kerättyä tarvittavaa summaa kokoon, raukeaa kuvio ja lahjoittajat saavat rahansa takaisin"

Mutta homma kusee kun suomalainen sarjakuvantekijä on jo ryypännyt nämä rahat.  ;D

Mutta ilman lekkerileikkiä: mihin nuo rahat oikeasti kerääntyvät ja menevät odottamaan projektin valmistumista? Jollekin tilille? PayPaliin? Rahoittajat saavat, mitä?

Timo

Holle

  • Avustava toimittaja
  • *
  • Viestejä: 1 322
Vs: Sarjakuva ja Kickstarter.com
« Vastaus #2 : 27.02.2012 klo 14:31:10 »
Ideahan on mainio. Maksu tapahtuu Amazon-tilillä ja vaatii luottokortin, rahaa ei mene tililtä ennenkuin vaadittava summa on saatu kasaan. Projektin aloitus ei kuitenkaan ihan supisuomalaiselle onnistu jos oikein olen käsittänyt.

Olisiko mahdollista kehittää vastaava kotimainen palvelu?
Sarjakuvat ja kuvitus
http://www.verikoirat.com

Riekko

  • SURFIN' BIRD
  • Jäsen
  • Viestejä: 1 129
  • Right, remove the supports!
Vs: Sarjakuva ja Kickstarter.com
« Vastaus #3 : 27.02.2012 klo 14:40:42 »
Homma perustuu uskomiseen/luottamiseen/sosiaaliseen paineeseen eli on mahdollista, että renttu sarjakuvantekijä tosiaan ryyppää rahat. Toki sellaiset henkilöt lienevät harvassa, jotka pystyvät ensin uskottavasti esittelemään ideansa sekä keräämään rahat ja sen jälkeen ryyppäämään kaiken napaansa.

Käsittääkseni Kickstarter ei rajaudu pelkästään jenkkeihin, vaan myös suomalaiset voivat sitä hyödyntää. Palvelu väittää mahdolistaneensa ainakin muutamia projekteja Suomessa http://www.kickstarter.com/discover/cities/helsinki-fin
Millainen maa on tämä, jossa niitä harvoja, joilla on vielä toivoa jäljellä kutsutaan epätoivoisiksi? - Stefano Benni, Elianto

J Lehto

  • Ulvova molopää
  • Jäsen
  • Viestejä: 1 735
Vs: Sarjakuva ja Kickstarter.com
« Vastaus #4 : 27.02.2012 klo 15:35:38 »
Indiegogo on toinen, ehkä kansainvälisempi vaihtoehto. Ja siellähän jo onkin suomalainen sarjakuvantekijä:
The Fugitive Below the Surface

Emppu

  • Känisijä
  • Jäsen
  • Viestejä: 512
  • "I don't even believe in Jebus!"
Vs: Sarjakuva ja Kickstarter.com
« Vastaus #5 : 27.02.2012 klo 15:42:32 »
Ongelma IndieGoGolla on valitettavasti kuratoimaton sisältö. Harvat projektit nousevat samaan tapaan esille kuin Kickstarterissa ja vastaavasti "Give a dollar for a though"-asennetta ko. paikassa on vaikea löytää, koska no, ne on niin tajuttoman huonoja ideoita. Toki Kickstarterissakin toi touhu on lähtenyt välillä lapasesta, mutta kuluttajilla on helpompi luottaa Kickstarterin rahojen hallinan kannalta; IndieGoGolla rahaa menee helpommin suoraan tekijälle, tuli projektia tai ei, mutta Kickstarterissa se raha tulee tilille vasta, jos tavoite ylittyy.
Ei sitä luottamustakaan ilmaiseksi saada kummassakaan, mutta Kickstarteria noin kuluttajana suosin mieluummin.

Mikael Mäkinen

  • maziwapp
  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 1 320
  • Ostapa kuule sarjakuvaa.
Vs: Sarjakuva ja Kickstarter.com
« Vastaus #6 : 27.02.2012 klo 17:11:52 »
Käsittääkseni Kickstarter ei rajaudu pelkästään jenkkeihin, vaan myös suomalaiset voivat sitä hyödyntää. Palvelu väittää mahdolistaneensa ainakin muutamia projekteja Suomessa http://www.kickstarter.com/discover/cities/helsinki-fin

Periaatteessa ei rajoitu, mutta käytännössä rajoittuu:
To be eligible to start a Kickstarter project, you need to satisfy the requirements of Amazon Payments:

    I am 18 years of age or older.
    I am a permanent US resident with a Social Security Number (or EIN).
    I have a US address, US bank account, and US state-issued ID (driver’s license).
    I have a major US credit or debit card.

mastermind

  • Jäsen
  • Viestejä: 411
Vs: Sarjakuva ja Kickstarter.com
« Vastaus #7 : 27.04.2012 klo 18:38:10 »
Tällainen lunnasmalli tarjoaa kyllä varsin mielenkiintoisia mahdollisuuksia näin piratismin aikakaudella. Uskon, että tästä tulee vielä tulevaisuudessa hyvin yleinen tapa tienata sisällöllä.

Emppu

  • Känisijä
  • Jäsen
  • Viestejä: 512
  • "I don't even believe in Jebus!"
Vs: Sarjakuva ja Kickstarter.com
« Vastaus #8 : 11.07.2012 klo 19:18:41 »
Tämä menee jo surkuhupaisaksi: Penny Arcade sells out. Ainakin ovat rehellisinä, mitä ovat tekemässä.

Reima Mäkinen

  • Avustava toimittaja
  • *
  • Viestejä: 9 456
Vs: Sarjakuva ja Kickstarter.com
« Vastaus #9 : 12.07.2012 klo 18:10:08 »
Tämä menee jo surkuhupaisaksi: Penny Arcade sells out. Ainakin ovat rehellisinä, mitä ovat tekemässä.
Nettisarjakuvan pyörittämiseen tarvitan siis noin miljoona taalaa vuodessa. Tulipahan sekin nyt sit selväksi.
"Facts are meaningless. You can use facts to prove anything that's even remotely true." Homer Simpson

[kivi]

  • Jäsen
  • Viestejä: 1 570
  • Akvaarious.
Vs: Sarjakuva ja Kickstarter.com
« Vastaus #10 : 12.07.2012 klo 18:40:20 »
Nettisarjakuvan pyörittämiseen tarvitan siis noin miljoona taalaa vuodessa. Tulipahan sekin nyt sit selväksi.

No näkihän sen kuvistakin. Jos pärstävärkin ja piirrosten perusteella voi arvioida, niin jo aloituskustannukset nousee miljoonaan. :)

Keskibyroo

  • Uusi jäsen
  • Viestejä: 2
Vs: Sarjakuva ja Kickstarter.com
« Vastaus #11 : 04.08.2012 klo 00:10:26 »
No joo, Penny Arcade on tätä nykyä kuitenkin melko massiivinen yritys nettisarjakuvaskaalassa (14 työntekijää). Jampat pyörittävät sarjakuvan lisäksi kolmea vuosittaista messutapahtumaa (PAX), hyväntekeväisyysorganisaatiota (Child's Play) sekä hostaavat sivuillaan videoita ja peliartikkeleita (PATV ja PA Report).

Ja joo, puolustelen tässä omaa toimintaani - seuraan Penny Arcadea säännöllisesti ja osallistuin Kickstarter -projektiin.

Keskibyroo

  • Uusi jäsen
  • Viestejä: 2
Vs: Sarjakuva ja Kickstarter.com
« Vastaus #12 : 20.08.2012 klo 13:13:22 »
Niin vielä tuosta Penny Arcaden Kickstarterista, että saivat kerättyä sitten sen verran rahaa, että tuottavat tänä vuonna Strip Search -realitysarjan sarjakuvantekijöille.

Pääpalkintona $15000, työtilat vuodeksi Penny Arcaden tiloissa, ja tyyppien markkinointi-, paitamyynti- ym. koneiston saa kanssa käyttöönsä. Osallistua voi kuka vaan, kunhan pääsee Seattleen vuoden lopulla pariksi viikoksi kuvauksiin.

Siitä vaan kvaakkilaiset sarjakuvantekijät osallistumaan, jos kiinnostaa. Alustava ilmoittautuminen jatkuu vielä 24.8 asti.

http://www.kickstarter.com/projects/pennyarcade/penny-arcade-sells-out/posts/285602

Miha

  • Vieras
Vs: Sarjakuva ja Kickstarter.com
« Vastaus #13 : 20.08.2012 klo 14:05:02 »
Tästä ei tainnut olla mainintaa täällä?

http://www.kickstarter.com/projects/189735833/cerebus-high-society-special-audio-visual-digital

Cerebuksen high societyn digiversiota varten perustettiin kickstarter $6000 tavoitteella. Tulos oli $60.000, eli ilmeisesti kaikki cerebukset digitoidaan.

Muuten hyvä, mutta en tiedä oliko hyvä idea antaa Dave Simin lukea puhekuplat ääneen.. tuossa voi kestää

Reima Mäkinen

  • Avustava toimittaja
  • *
  • Viestejä: 9 456
Vs: Sarjakuva ja Kickstarter.com
« Vastaus #14 : 20.08.2012 klo 15:32:40 »
Siitä vaan kvaakkilaiset sarjakuvantekijät osallistumaan, jos kiinnostaa. Alustava ilmoittautuminen jatkuu vielä 24.8 asti.
Tositeeveetä sarjakuvien piirtämisestä. Huh. Mielenkiintoista katsoa montako osallistujaa tulee U.S. of A:n ulkopuolelta.
 
Pääpalkintona $15000, työtilat vuodeksi Penny Arcaden tiloissa, ja tyyppien markkinointi-, paitamyynti- ym. koneiston saa kanssa käyttöönsä.
Ja on tässä palkintoakin kerrakseen. Sellaiselle joka moisesta haaveilee.


"Facts are meaningless. You can use facts to prove anything that's even remotely true." Homer Simpson