No en minä nyt tarkoita etteikö positiivisessa fiktiossa voitaisi käsitellä hiukan rajujakin aiheita. Mutta minusta ylenpalttinen väkivalta ei vain sovi siihen. Annoin hyväksyntäni politiikalle, historialle, terrorismiaiheelle, etiikalle...jne. Mutta Mustan Lesken hahmo ei nyt vain istu hommaan ollenkaan. Ja hahmolla on lempeitäkin puolia. Rakkaus, uskollisuus, oikeudenmukaisuus, viisaus, älykkyys...onhan Mustalla Leskellä paljon ystäviä Marvel Universumissa. Minusta on aika loukkaavaa, että näitä piirteitä ei tuoda esiin. Olkoonkin ensimmäinen elokuva, kyllä kai hahmoon pitäisi pystyä hiukan kiintyä että se alkaisi kiinnostaa. Me näimme jo Iron Manissä Mustan Lesken toimimassa. Nyt on aika nähdä ajatukset tämän toiminnan takana.
Fanficciä pahimmillaan.
Toivot, että hahmot olisivat uskollisia alkuperälleen, mutta silti niiden sarjakuvaversiotaustoista pitäisi lakaista maton alle kaikki "tarpeeton synkistely". Missä logiikka? Musta Leskihän oli hyvin uskollinen sekä Ultimate, että normi-Marvel -versiolleen, ja Haukansilmä taas oli erittäin uskolinen Ultimate versiolle. Missä ongelma?
Koko hommahan lähti siitä, että alettiin vänkäämään voivatko Wanda ja Pietro toimia ilman Magneto-taustaa. En näe tässä mitään ongelmaa. Tarvittaessa kaksosten isäksi voidaan tempaista mikä tahansa Avengers-kaanonin superpahis, vaikkapa Punakallo (saataisiin liitettyä Kapteeni Amerikka leffa syvemmin tähän leffauniversumiin), tai taustalla voisi olla vaikka Parooni Von Strucker ja Hydran pieleen menneet kokeet Struckerin lapsilla. Jos halutaan pelata tällä vituralleen menneellä isä - lapsi -suhteella.
Mutta ilman tätäkin aspektia jo pelkästään toisiinsa kietoutuneet kaksoset tarjoavat hyvälle käsikirjoittajalle paljon mahdollisuuksia, eikä tarvitse edes mennä mihinkään Ultimates 3:n sukurutsa-tasolle.
Kröhöm. Me puhumme nyt Josh Whedonista. Miehestä joka kirjoittaa fani-fiktiota rahasta.
Nämä versioni ovat täsmälleen sillä loogikalla jolla Whedon on kirjoittanut aiemmat tarinansa. Mikäli se kuulostaa fani-fiktiolta, niin silloin kyllä minä en ole siihen syyllinen, vaan Wikipedia ja Whedon. Tämä minusta viimeistään todistaa fani-fiktio ajatukseni todeksi. Tosin joo, Magneton lasten tarinaan on myös tyylitajuisesti yhdistetty Brian Singerin elokuvallista ilmaisua, jossa viitataan historiallisiin tapahtumiin niin että niihin yhdistyy supersankarit. Tämä on itseasiassa hyvin yleistä supersankareissa, ja uskon, että Whedon tiedostaa tämän. Whedon ei ole kuitenkaan mikään idiootti. Eikä tämän historiallisen faktan huomiotta jättäminen teekään hänestä semmoista.
Ja sitäpaitsi Whedonin supersankarijuttujen avainsana on positiivisuus. Kuten aikalailla hänen kaikkien muidenkin juttujen.
Ai. Sitten sinä voit varmasti kertoa kuka Ultimate Haukansilmä on?
Siis eihän Ultimates kertonut Haukansilmästä yhtään mitään, muuta kuin että hän ampuu hyvin jousilla. Normiversumin versio on paljon moniulotteisempi hahmo, ja lisäksi se on kiinnostavampi. On helppo olla uskollinen tyhjälle.
Ultimate universumista voidaan toki ottaa piirteitä.
Mutta varsinainen universumi tarjoaa ne ihmisiä kiinnostavat tarinat.
Elokuvissa pitäisi mennä siis sillä ehdolla, mikä tekee sekä tarinasta ja hahmosta uniikin ja kiinnostavan. Ja mikä toimii. Mies joka ampuu hyvin jousella, ei kiinnosta enää ketään yhden leffan jälkeen, mikäli hänen persoonassaan ei ole mitään kiehtovaa.
No, Punakallon laittaminen Purppuranoidan ja Elohopean isäksi olisi ihan ok. Mutta mielummin katsoisin elokuvan hahmoista jolla on oma historia. Joka on yhteydessä oikean maailman historiaan uskottavasti. Ja kun näistä tehdään Punakallon lapsia, heiltä katoaisi KAIKKI mikä on heidän hahmoissaan uniikkia. Kun kerta on ihan sama, että kuka on Elohopean ja Purppuranoidan isä, niin sittenhän se on ihan sama ketkä laitetaan Purppuranoidan ja Elohopean tilalle. Minä voisin mennä sinne piirtäen läskivatsaani puna-harmaan rastin, ja huutamaan että katsokaa olen Purppurahopea! Minä pelastan maailman Thanosilta pieraisemalla purppuraisia pieruja ja puhaltamalla suustani hopeisia saippuakuplia!
Sekin näyttäisi järkevämmältä kuin tommonen jonninjoutava Fox meininki, jossa ostetaan hahmon oikeudet, ja sitten pieraistaan sen päälle, lauletaan Ave mariat ja ihmetellään seuraavana päivänä miksi kukaan ei käy katsomassa elokuvaa! Ei kyse ole siitä että hahmolle pitäisi olla täysin uskollinen. Ei kukaan inhoa pölypallo Galactusta sen takia, että se ei ole uskollinen hahmolle. Vaan koska se on aivan tolkuttoman tylsä. Kukaan ei edes muista sitä. Minä en itsekään edes ensimmäisellä katselukerralla tajunnut että tässä pitäisi tapahtua jotain eeppistä. Ja kyse on kuitenkin hahmosta, joka syö planeettoja!
Olkoonkin että alkuperäinen Galactus näyttäisi elokuvassa typerältä, ainakin se jäisi mieleen! Sitäpaitsi Marvels sarjakuvassa sama tarina näytetään elokuvamaisella tavalla. Ja jumalauta! Sehän näyttää aivan mielettömän komealta! Juuri Marvelsista olisi pitänyt ottaa vaikutteita elokuvaan! Ei kukaan niistä ihmisistä ihmisistä pelännyt Galactusta sen ulkonäön vuoksi. Vaan sen takia, että se oli aivan tolkuttoman iso, ja sanoi että syö koko planeetan. Kun jokin nin iso sanoo jotain tuommoista, niin ketä tahansa pelkäisi, että hän todella tekee sen mitä sanoo!
Haukansilmän syntytarinassa jonka kerroin, on kaikki hahmolle tärkeät piirteet. Jopa se tappaminen. Mutta se on toteutettu nii, että hahmo muuttuu moniulotteisemmaksi.
Kun Haukansilmä johti Kostajia, hän oli Ronin niminen supersankari. Tämä oli kaikkien aikojen synkintä aikaa Kostajille. Koko maailma oli heitä vastaan. Ja tätä maailmaa pyöritti Norman Osborn. Ronin johti Kostajat vaikeuksien läpi voittoon. Hän oli hyvä johtaja, koska oli inhimillinen. Ronin sortui myös itse, ja yritti tappaa Norman Osbornin vuoteeseensa. Hänen tiiminsä onnistui kuitenkin pysäyttää hänet. Ronin ei ole pelkästään Haukansilmän toinen supersankari nimi, vaan Haukansilmän toinen puoli. Kostonhimoinen puoli. Hyvä johtaja, jolla on inhimillinen halu kostaa miehelle, joka on vienyt kaiken hänelle rakkaan pois. Ronin on persoona, ei supersankarinimi.
Goliath taas oli Haukansilmän vaihe, jossa hän ei enää tuntenut olevansa hyödyksi Kostajille, koska hän ampuu vain nuolia, ja sekin oli mennyt, kun jousi katkesi, ja hän oli siis epäonnistunut siinäkin ainoassa asiassa missä oli hyvä. Hän sai Hank Pymiltä voimat, jotta voisi olla jättikokoinen Goliath. Tänä aikana Goliath kohtasi menneisyytensä hahmot. Ne esiintyvät minun versiossani syntytarinaa. Näihin aikoihin alkoi myös selvitä syitä siihen miksi Haukansilmä ei pidä auktoriteeteistä. Se on itseasiassa hyvin oleellinen piirre Haukansilmälle. Hänen hyvä ja huono puolensa. Goliath oli kuitenkin alusta asti typerä idea. Se ei vain yksinkertaisesti toiminut. Meillä oli jo Hank Pym, mihin me tarvitsimme toista? Oli aivan sama oliko Clint Barton Haukansilmä vai Goliath, ei sillä ollut mitään väliä. Voimien muutos oli turha, koska siinä ei luotu mitään uutta, vaan yhdistettiin 2 vanhaa, aivan turhaa. Luonne on se mikä tekee supersankarin. Nämä kaikki luonteenpiirteet olisi ihan hyvin voitu tuoda esiin Haukansilmänä, ja oli jo tuotu, ja tuotiinkin myöhemmin. Mutta Goliath vaihe on silti ihan yhtä tärkeä vaihe Haukansilmälle, kuin kaikki muutkin. En nyt keksi minkälainen persoona Goliath voisi olla Haukansilmän pään sisällä elokuvassa.
Eiku kokeillaan!
Aina kun Haukansilmä tuntee itsensä hyödyttömäksi, hänestä tulee ylimielinen, vallanhimoinen, patrioottinen ja typerä. Goliath. Tarinaan voisi toki liittää vielä David ja Goliath tarinan. Hänet saa ainoastaan rauhoitettua, kun pieni mies voittaa hänet kivellä. Huvittavaa kyllä Hulkin, eli Bruce Bannerin toinen nimi on David. Ja Bruce Banner on pieni mies. Koska ajatus kivellä iskemisestä Clint Bartonin päähän tuntuu jotenkin liian typerältä, on varmasti parempi, Banner päihittää hänet pitkästyttämällä tämän esitelmällään Irving Stonesta, siteeraamalla In the Next Galaxy teosta jonka on kirjoittanut Ruth Stone, kutsumalla apuun Stone nimisen Marvel hahmon (on muuten Marya Lopezin ohella Daredevil hahmo johon Marvelilla on oikeudet nyt myös elokuvissaan. Ajatelkaa näitä kaikkia tarina mahdollisuuksia!) joka hallitsee Itsepuolustuslajit ja itämaiset viisaudet tai sitten Banner voi vain yksinkertaisesti käyttää Goliathiin Calculus lääkettä, joka on kiveä. Käytetään yleensä puudutukseen, kun laitetaan tikkejä. Lithotomiini.
(Tutustuin lääkkeeseen eilen kun eräs tuntemani henkilö oli tikattavana. Oli erittäin hämmentävää, että tilanteessa jossa toinen oli kaatunut pöytää päin talkoissa, en voinut välttää kiinnostustani aiheeseen. Kaikki päätyi kuitenkin ihan hyvin. )
Tämän jälkeenhän Clint Bartonhan voisi vaikka addiktoitua lääkkeeseen. Kivuttomuus on joillekin todella tärkeää. Haukansilmä on kokenut paljon kipua nuoruudessaan.
Pointtini kuitenkin on, että tämä minun syntytarinani avaa paljon enemmän mahdollisuuksia hahmon suhteen. Aivan kuten Purppuranoidan ja Elohopean syntytarinani. Ja molemmat kertoo elokuvassa muutamassa minuutissa.
Ei positiivisuus tarkoita sitä etteikö saisi käsitellä negatiivisia aiheita. Ne vaan pitää käsitellä tavalla, jossa niistä tulee sankarillisia. Ei Ennisin Tuomarikaan teurastanut kaikkia vastaantulevia. Hän välillä puolusti heikompia, nosti heidät ylös ja potkasi käyntiin, teki asioita heidän puolestaan, koska vain hän pystyi siihen, koska hänellä ei ollut mitään menetettävää. Voitte toki ajatella Tuomaria pelkkänä mielipuolena misantroopikkona jonka ainoa tehtävä on tappaa kaikki ihmiset, mutta minusta se on aivan liian tylsä ajatus. Minä en suosi tappamista, mutta minusta jokainen mulkku jonka Tuomari on tappanut, sietäisikin olla kuollut. Ja näin ajattelee aika moni ihminen ihan tosi elämässäkin. Tosi elämässäkin on Tuomareita ja muita Rankaisijoita. Minusta se on huolestuttavaa. Ei siksi että olisin huolissani vain näistä ihmisistä.
Elämme käytännössä katsoen valmiissa maailmassa. Saamme kaiken pyytämättä. Myös tyhjän saa pyytämättä. Ei ihmiset tarvitse apua mielenterveysongelmiin siten että saisivat lääkkeitä. Ne tarvitsevat rakentavaa tekemistä. Ongelmien ratkomista. Jotain, mikä saa heidät kuluttamaan sen kaiken täysin tarpeettoman energian johonkin missä kukaan ei joudu vaikeuksiin. Elämä on liian tylsää kun saa kaiken valmiina.
Britney Spears ei ole selviytyjä, vaan uhri, uhrit valittavat kohtaloaan, selviytyjät eivät, he selviytyvät siitä. Musta Leski taas on selviytyjä. Hän on säilyttänyt ihmisyytensä, vaikka onkin muille pelkkä tappokone. Ei se ole se tappaminen mikä tekee Mustasta Leskestä uniikin. Vaan hänen viehättävä persoonansa. Karisma. Hahmon luonne. Ulkoinen ja sisäinen kauneus fuusioituneena. Ainutlaatuisuus. Yksilöllisyys. Kutsumme sitä ihan millä nimellä tahansa, se ei muuta sen tärkeyttä kun puhutaan fiktiivisistä hahmoista. Kun unohdamme nämä asiat fiktiossa, unohdamme ne myös tosi elämässä. Minä en unohda. Jaksan aina muistuttaa näiden asioiden tärkeydestä vaikka maailman tappiin asti.
Tässä olikin kaikki sanottavani tästä aiheesta, ja kaikesta sen progressiivisista sivuhaaroista.
Mikäli jollakin jäi jotain kysyttävää, niin keskustellaan aiheesta livenä tai yksityisviestitse.
