Luettua

[tolppis]

Täm'on haaska, vaikkakin ooto, mutta ennen kaikkea: tapahtuu muualla kuin Jenkeissä & New Yorkissa! On sitäpaitsi ihan germaanin tekemäkin. Sarjakuva, jossa päähenkilöt juovat jekkua & bisseä, kärsivät kohmelosta, lukevat sarjiksia, ovat siivottomia ja keräilevät levyjä ja vieläpä tapahtuu Mynkhenissä siis, niin semmoonenhan ei VOI olla ihan paha elikkä huano:

http://forbiddenplanet.co.uk/blog/2012/hector-umbra-the-coolest-sci-fi-noir-thriller-horror-youll-read-this-year/#

ja vielä "traileri" joka kertookin itseasiassa lähes kaiken mainostamisen arvoisen kuvan & musiikin yhteisvoimin:

http://www.youtube.com/watch?v=742T-ogL888

[Lönkka]

Luin Hector Umbran keväämmällä ja diggailin liki kybällä.

Kuvitus ja väritys oli hienoa ja kässäys douppii shittii -oikein mielyttävä tuttavuus!

[Sanjo]

Jäin jonkin aikaa sitten noin kahden kuutiometrin romuvyöryn alle, selvisin lähes naarmuitta ja pudistelin tomua päältäni. Löysin lattialta tavaroita organisoidessani Oulun sarjakuvaseuran suomentaman Franquinin Mustat sivut, olin skidinä ihmetellyt että mihin se oli kadonnut ja tuntemattomasta syystä oli aikanaan isäni sen tunkenut romuvarastoonsa.

Mustat Sivut oli aivan yhtä hyvä kuin ensimmäisen kerran lukiessa, huumorista tulee mieleen vanhat vihaiset hipit, ja kuvittelen että tämä on tavallaan ikkuna sellaisen puihin itseään joskus 70-luvulla kahlinneen ihmisen pään sisään, joskin Franquinilla on noin 1000x enemmän kykyä ilmaista ajatuksensa.

[Tina DeMona]

Minäkin muistan tuon joskus pienenä kirjastosta lainanneeni. Oli kyllä muistaakseni hupaisa. Juuri sopivan mustaa huumoria siihen vaiheeseen, mun vähän näpäkämpi meno alkaa kiinnostaa.

[tmielone]

Mustat sivut on parhautta! Heti eka sivulla oleva seppuku ja syövän löytäminen virittävät oikeaan tunnelmaan. Omia sousikkejani on myös se hukkuminen hirteen auto-onnettomuudessa -tarina. Tämän pitäisi olla osana yläkoulun lukuohjelmaa.

[Tina DeMona]

Tuon "hirteen auto-onnettomuudessa" minä muistan vieläkin! Muita esimerkkejä valitettavasti en. Pitäisi kyllä lukea uudestaan tuo, jos jostain löytäisi. Enemmän jäi se tunnelma / piirrosasu mieleen kuin yksittäiset sketsit.

[mlietzen]

HPL & INJ Culbard: The Case of Charles Dexter Ward (2012)

Niin paljon ovat yhden miehen hengentuotokset maailmaa piinanneet, että taas löytyi yksi sarjakuvasovitus lisää. Culbard on piirtänyt Lovecraftia aiemminkin, samalla selkeällä viivalla jatketaan. Antikvaarisesta alkuperäistarinasta ei tosin kovin suurta visuaalista iloittelua heru, liian vähän lonkeroita, joten sarjakuvana tämä jää aavistuksen tasapaksuksi. Toteutuksessa on myös paikoin samanlaista tyhjäkäyntiä kuin Culbardin aiemmassa At the Mountains of Madnessissä, johtuneeko albumimitasta ja vapaasta sivumäärästä? Lovecraft Anthologyssä julkaistu Culbardin piirtämä tiivis sovitus The Dunwich Horrorista oli napakampi.

[tertsi]

Pitäisi kyllä lukea uudestaan tuo, jos jostain löytäisi

Eiköhän Mustat sivut tule vastaan vielä tämän kesän aikana jossain hyvinvarustetussa kirjakaupassa.  

[kespa]

Spider-Man: The Complete Clone Saga Epic Book 1-5

Tuli kahlattua läpi koko surullisenkuuluisa kloonisaaga. Alunperin se ilmestyi Hämiksessä siihen aikaan, kun olin aktiivisemmin lukenut kyseistä julkaisua vajaan vuoden. Itseeni (n.12-13 vuotias varmaan siihen aikaan) se ei jättänyt kauhean suuria traumoja, kuten ehkä moneen muuhun lehteä pidempään seuranneeseen.

Mutta itse näihin kirjoihin. Marvel kokosi nämä viiteen paksuun albumiin. Suomessa tarinoita oltiin hypitty aika reilusti yli, mutta suurimmalta osin ihan aiheesta. Pahimmillaan tarinat olivat sekä tarinoiltaan, että kuvitukseltaan (useat vierailevat kuvittajat ja Ron Lim, joka ei mielestäni yhtään loistanut Hämiksessä) kauheaa kuraa. Päätaiteilijat Butler, Bagley, Lyle ja Buscema olivat kyllä loistavia ja veivät mukavalla aikamatkalle lapsuuteen, jossa juuri he olivat NIITÄ Hämispiirtäjiä itselleni. Itse "päätarinasta" oli loppupuolella hypitty todella paljon välistä, mutta hyvin se on aikoinaan Suomessa osattu editoida. Siltä osin albumisarja tarjosi uutta ja syventävää näkökulmaa tarinaan, mutta monet täytetarinat (liskostoori, Venom-spesiaalit ym.) olivat niin kammottavia, että en halua lukea niitä enää ikinä.

Summa summarum, ihan mielenkiintoinen lukukokemus ja trippi lapsuuteen, mutta tuskin tulee ainakaan vuosikymmeneen vierailtua noihin tarinoihin uudelleen.

[Tina DeMona]

Haa! Mielenkiintoista. Itsekin olen lukenut vain nuo sumessa julkaistut osat. Pitäisi ehkä hankkia nuo niin ehkä tajuaisi lopultakin miksi kaikki vihaavat tuota kloonisaagaa niin paljon kuin vihaavat.

[Lönkka]

Ekat pari viikkoa kesälomaa takana ja sitä kautta lukemattomien alpparien kasaa pienennetty reilulla 23 kilolla.

[The Spirit]

Ekat pari viikkoa kesälomaa takana ja sitä kautta lukemattomien alpparien kasaa pienennetty reilulla 23 kilolla.

Aika hyvä tahti. Tuohan käy jo melkein työstä.

[Lönkka]

Aika hyvä tahti. Tuohan käy jo melkein työstä.

Ei sentään -vaimokin ihmetteli loman lopussa kuinka vähän olin ehtinyt lukemaan...

[tmielone]

Ekat pari viikkoa kesälomaa takana ja sitä kautta lukemattomien alpparien kasaa pienennetty reilulla 23 kilolla.

Kunnioitettava nippu. Olisiko mahdollista saada lyhyttä yhteenvetoa siitä mitkä tuottivat suurimman lukunautinnon? Joukossa nimittäin oli jokunen teos jonka hankkimista olen harkinnut.

[Hui_hai]

Finnconista tarttui mukaan mm. MetaMaus ja My Friend Dahmer. MetaMaus on vielä työn alla ja lukaisinkin sitten alkupaloiksi tuon Kaverini Dahmerin. Tai kurkkuunhan se jäi ja poikattain. Harvoin olen lukenut mitään, josta tulee yhtä häiritsevä, likainen ja inhottava olo ja eihän tässä näytetä kuin angstisen teinin kuvaus toisesta angstisesta teinistä! Mutta juuri se vähäeleisyys omituisen ja sulkeutuneen lukiolaisnuoren kuvauksessa olikin vaikuttavaa. Se pakotti miettimään moneen kertaan olisiko joku Dahmerin sarjamurhaamista seitsemästätoista uhrista jäädä eloon, jos Dahmer olisi saanut osakseen hieman muutakin positiivista huomiota kuin luokan friikkisirkuksen roolin. Riitaisesti eroavat vanhemmat, lähes täydellinen epäsosiaalisuus ja koulukaverien hyljeksintä ja ajoittainen koulukiusaaminen tuntuvat helpoilta selityksiltä, mutta useimmat epäsosiaaliset ja koulukiusatut eivät siirry lukion jälkeen sarjamurhaajiksi.

Kirja ei anna vastauksia, mutta ei siltä lukemisen jälkeen ole rauhaakaan saanut. Se pirulainen pakottaa miettimään syitä itse. Olisinko muka itse ollut parempi kaveri Dahmerille? Tuskinpa.