Luettua

[tolppis]

Pride of Baghdad on ihan sikahyvä. Parasta "Irak-käsittelyä" mitä populäärikyldyyristä löytyy.

[keijoahlqvist]

Emma Haapamäki arvosteli sarjakuvamuodossa Naama-kustantamon Suuren koirakirjan. Emu on jatko-opiskelija Limingan sarjislinjalla.

[Sanjo]

Tuli juuri luettua Pat Millsin ja Leigh Gallagherin Defoe, joka kokoaa kaksi ensimmäistä 2000 AD lehdessä julkaistua tarinaa albumimuodossa.

Sarjakuvan maailma on on outo häspäkkä jossa vuonna 1666 pudonnut meteoriitti on saanut aikaan epäkuolleiden kansannousun Night of The Living Dead ja Evil Dead leffojen hengessä, päähenkilö lanaa epäkuolleita epämääräisellä steampunk teknologialla ja sivuhenkilöiden kaarti on ilmeisesti aikakauden kuka on kukin friikkigalleria.

Pat Millsin Defoestaa tulee nostalgiset fiilikset miehen Nemesis The Warlockiin jossa myöskin kovat heebot pitivät poliittisia vakaumuksiaan selventäviä helvetin pitkiä puheita toisilleen kesken taistelua.

Jyrmy päähenkilö, eräänlainen Cromwellin pettämä esi-sosialisti ja uskonnollinen fanaatikko joka nyt työskentelee Kuninkaalle on aika paatoksellinen hahmo jonka luontoon nyt ei oikein päässyt kiinni, ehkä parikymmentä tälläistä läystäkettä myöhemmin Titus Defoe on muutakin kuin tyyppi tosi siistissä leveälierisessä hatussa joka rappaa zombeja seinille.

[tertsi]

Ostin ja luin Kun oltiin Maakiesin.

Loistavasti piirretty. Ulkoasusta kymppi. Käsintekstauksesta vielä kympin päälle plussa.

Vitsit ei oikein iskeneet. Ehkä nämä olisivat toimineet paremmin muutaman vitsin ryppäissä esim. muun sarjakuvamatskun seassa (jossain lehdessä).
Mutta odotamme mielenkiinnolla Kumiorkun seuraavaa siirtoa.

[Petteri Oja]

Vitsit ei oikein iskeneet. Ehkä nämä olisivat toimineet paremmin muutaman vitsin ryppäissä esim. muun sarjakuvamatskun seassa (jossain lehdessä).

Kuten Viivi & Wagnerissa, jossa se ilmestyy? Tai siis ilmestyy vielä hetken kunnes lehti lopetetaan.

[tolppis]

Tuli juuri luettua Pat Millsin ja Leigh Gallagherin Defoe, joka kokoaa kaksi ensimmäistä 2000 AD lehdessä julkaistua tarinaa albumimuodossa.

Häpeäkseni täytyy myöntää että tämä jäi minulta kyllä kesken. Kuivaa näkkileipää 

[Sanjo]

Häpeäkseni täytyy myöntää että tämä jäi minulta kyllä kesken. Kuivaa näkkileipää  

Itsellenikin tämä meni ehkä lähinnä muistojen vuoksi Millsin Slainesta ja Nemesiksestä. Defoesta tosin jäi kalvamaan epäilys että ehkä tämä on jo kaikki nähty ja samojen kuvioiden uusintakierroksella ei ehkä vain voi lähteä samoja säväreitä.

Samanlaisissa maanis-depressiivisissä innostuksen ja pettymyksen välillä seilaavissa tunnelmissa olen ollut monien vanhojen 2000AD patujen nykytuotantojen kanssa kuten vaikkapa Alan Mooren ja Bryan Talbotin.

[hdc]

Tukholman sarjakuvapuoteja on tullut käytyä vilkaisemassa ja mukaan on tarttunut pari englanninkielistä "ai kiva, ei tarvitse sitten erikseen tilata" opusta (Manhunterin viides trade, Hideshi Hinon mangapokkari), albumillinen Macherotin Klorofyllia kun niitä ei kai sitten suomeksi saa (pitää ehkä katsoa jos vastaan tulisi lisää, vaikka ne on kai täälläkin lipsumassa siihen keräilyosastoon), ja paikallisesta tuotannosta pari vanhaa tuttua joiden hieman omalaatuinen huumori on minuun vedonnut...pari numeroa Joakim Lindegrenin, David Nesslen ja kumppanien Kapten Stofil -lehteä ja Lena Ackebon reilu 300-sivuinen kokoomateos Gud va hemskt!
Alkupaloja on nautiskeltu, mutta riittänee pureskeltevaa pitempään...

[echramath]

Joanna Rubin Dranger: Fröken Märkvärid & Karriären (suom. Neiti Tärkeä ja Uraputki, mutta satuin samaan alkuteoksen lainaan ja on pakollinen ruotsinkurssikin meneillään). Tämän on kovasti internetissä väitetty jonkinlaiseksi naisten sarjakuvaksi, mutta kaipa nämä ulkopuolisten paineiden edessä saadut riittämättömyyden tunteet ovat yleissukupuolellisia siinä missä rintasyöpä ja käsilaukutkin.

Piirroshan tässä nyt ei ole mitään ihmeellistä, ehkäpä hieman liiankin stereotyyppistä "kantaaottavaa naissarjakuvaa", mutta on tietysti aina mukavaa lukea sarjakuvaa, jossa ihmisen pimeitä puolia edustaa Barbapörrö.

ALLT ÄR OMÖJLIGT

[Timo Ronkainen]

Lauri Ahtinen: Melankolian kaksi huonetta ja keittiö (WSOY, 2009)

Lainasin kirjastosta työkaverin suosituksesta. Lukemisen aikana tulin verranneeksi albumia mielessäni aika moneen muuhun sarjakuvaan: jos "Raakaa lihaa", "Kova länsi" ja "Naisen kanssa" pistettäisiin tehosekoittimeen ja sen jälkeen uuniin viideksitoista minuutiksi, niin lopputulos voisi olla tässä? Strippien taso vaihtelee, mutta esimerkiksi pandakarhuihin vihamielisesti suhtautuavasta miehestä kertova strippi nauratti. Suomalaisesta saunakulttuurista oli tehty myös mainioita huomioita. Parempi kuin odotin.

Mutta jos Jumala ei olisi halunnut meidän syövän eläimiä, hän ei olisi tehnyt niitä lihasta...

Kas kun tästä ei ole keskusteltu yhtään enempää, eikä vissiin ole arviotakaan Kvaakin etusivulla ollut.

Lauri Ahtisen haastattelu Opettaja-lehdessä.

Timo

[tertsi]

Parker: The Hunter
Hmnojooo.
Juoni oli ihan ookoo, vaikka ison syndikaatin taipuminen uhkailun edessä oli hieman epäuskottavaa. Mutta menköön...

Piirroksia ei voi kehua ainakaan ilmeikkääksi. Aikamoisia kahden ilmeen tyyppejä koko kirja täynnä. Parkerkin oli piirretty liian tavikseksi. Kuvituksen ansiot ovat kuvakerronnassa ja lisävärin tyylikkäässä käytössä.

Tuskin ostan muita Parkkereita. Jos kirjastossa tulee vastaan, niin lainaan toki.

[Curtvile]

Ohoh, itse en voi mitenkään allekirjoittaa Tertsin kantoja Darwyn Cooken Parker-sovituksesta, mutta makuja on monia.

Minusta Cooken jälki on hyvin ilmeikästä ja sävykästä asia jota ei kaikista sarjakuvista voi sanoa

[tertsi]

Ohoh, itse en voi mitenkään allekirjoittaa Tertsin kantoja Darwyn Cooken Parker-sovituksesta, mutta makuja on monia.

Minusta Cooken jälki on hyvin ilmeikästä ja sävykästä

Jälki on ilmeikästä, väripinnat mukavan rosoisia. Ihmisten ilmeet eivät ole ilmeikkäitä, mielestäni.

[Doctor Phantomizer]

Jälki on ilmeikästä, väripinnat mukavan rosoisia. Ihmisten ilmeet eivät ole ilmeikkäitä, mielestäni.

Et ole yksin mielipiteesi kanssa. Tosin minulle Parker tuntuu muutenkin hankalalta...

[Veli Loponen]

Keskiviikkona tuli Byrnen viimeisin Star Trek -sarja, Leonard McCoy: Frontier Doctor. Eilen sain sen luettua ja hyvä oli. Tässäkin aikaistempien sarjojen mukaan mennään kivasti ristiin muiden Byrnen ST-tarinoiden kanssa. Tarinoissa on myös sama, mukava tunnelma, kuin aikaisemmissakin sarjoissa. En nyt hirveästi ole Star Trek -sarjakuvia lukenut, mutta on tää silti parasta Star Trek -sarjakuvaa, mitä on. Tähän tietenkin vaikuttaa se, että Byrne-fanina kaikki sen tekemät jutut on hyviä, mutta silti. Harvemmin jaksan lukea Star Trek/Wars -sarjakuvia (jälkimmäisiä lähinnä nostalgian vuoksi) tai muitakaan lisenssijuttuja, mutta nää menee ku häkä.