En ole hirveästi aiheeseen perehtynyt, mutta onko Max Dillon sarjiksissakin tunnevammainen savant?
Harry Osbornin tarina oli turhan kiirehditty ja etenkin Menninkäinen oli kuin mielitekona huiskaistu mukaan, vaikka kohtaus olikin ihan hyvä sinällään. Kun näitä ASM-leffoja on tulossa varmuudella ainakin kaksi lisää niin tässä minusta hätäiltiin ihan syyttä suotta.
Rhino oli siinä ja hilkulla että oliko koko hommassa järkee vai ei, mutta ainakin PaulG:llä oli varmasti hauskaa.
Viimevuosina Dillonin kohdalla on panostettu kaikissa tulkinnoissa ns. "kadunmies" näkökulmaan. Semmoinen perusduunari joka kokee vääryyttä. "Tunnevammaisuus" johtuu siitä että ei ole mikään penaalin terävin kynä. Minusta se on aitoudessaan sympaattista, vaikka tosielämässä juuri tuommoiset ihmiset ärsyttävätkin minua usein.
Psykopaatilla ei ole tunteita. Tämä Electro pelkää niin että tuntuu jo katsomossa asti. Pelkokin on tunne.
Minusta tämä on Spider-Man 3:sen Hiekkamieheen verrattavissa oleva suoritus hahmon suhteen, vaikka muuten aika moni asia leffassa on ärsyttävää. Kuten Harry Osborn, jossa ei hetkeäkään tunnu sitä vivahdetta nykyversiosta joka aidosti yrittää muuttua.
Harry oli tosin ärsyttävä alkuaikoina, joten hyväksyttävää. Franco oli tosin enemmän mieleeni, koska hänestä maistoi kirjaimellisesti sen että hän nauttii kostostaan niin että se tuntuu suussa asti ja että hän on loppujen lopuksi sympaattinen uhrautuvainen mies joka ei jätä kaveriaan pulaan niin kuin on sarjakuvissakin.
Koko leffasarja on tähän asti ollut yhtä hätäilyä. Kunhan kerkeän linkkaan listani ensimmäisen elokuvan syntilistasta hukkaan heitetyistä mahdollisuuksista ja kaikesta turhasta joka sen tilalle laitettiin.
Rhinoa en ole päässäni vielä käsitellyt.
Nämä elokuvat pitäisi nähdä uudestaan kunhan Webbin & kumppaneiden suunnittelema "saaga" on loppu. Raiminkin elokuvissa oli hyviä ja huonoja asioita ja kokonaisuus jota pystyi vasta lopuksi hieman arvostelemaan ja analysoimaan kunnolla.