Heavy Metallit ovat sitten lähellä aikuisviihdettä.
Kauniina kiertoilmaisuna joo. Tuli nähtyä se 2000-luvun puolella ja todettua, että siinä väkivallan, tissien ja kasarihevin yhdistelmässä on varmasti jotain 12-vuotiaille pojille optimoitua.
Sin Cityä komppaan, koska se noudattaa aika lailla tarkkaan Millerin sarjakuvaa (ihan kuvakäsikirjoitustasolla), mutta siinä on hyviä näyttelijöitä enkä itse lämpene Millerin piirrokselle, joten se on sarjakuvaa
parempi.
Edesmenneen italialaisen Dino de Laurentiisin tuotantolistalla on sen sijaan kaksikin suositeltavaa avaruusoopperaa: Barbarella (1968) ja Flash Gordon (1980). Varsinkin ensinmainittu on ihan tolkutonta hupsuttelua, mutta mitäpä siitä, molemmat ovat audiovisuaalisesti näyttäviä kokonaisuuksia mm. lavastukseltaan ja Flash(!) Gordonin soundtrackistahan vastaa Queen. Omien aikakausiensa kuvia, joita ei tule äänestäneeksi historian parhaiksi elokuviksi, mutta jotka nähtyään tulee on hyvä mieli eikä varmasti halua puoltatoistatuntia elämästään takaisin (kuten olisi käynyt X-Menin kanssa ainakin, jos siinä ei olisi male crushiani Patrick Stewartia)
Dinon tuotantoihinhan kuuluvat myös Conan-elokuvat, jotka ainakin osittain hakevat käsittääkseni innostusta myös sarjakuvien suunnalta. No, ainakin ensimmäinen kannattaa silti katsoa, vaikka se nyt vähän tahattoman koominen on sekin, johtuen tietysti Arnoldin habituksesta, josta on sen jälkeen tehty niin paljon pilaa. WHOO ARE YOU?
de Laurentiis filmatisoi myös Diabolikin, mutta siitä en tiedä mitään.
