Tuo ruutukaavan sivusto oli oikein miellyttävä. Tulevat teemat oli sijoitettu hyvin vasemalle. Samoin ohjeet sarjakuvien tekijöille. Sitten oma osio valmiille sarjakuville. Vaikutti toimivalta jutulta.
Mutta jos netti sarjakuva ala KVAAK joskus näkee päivänvalon, on aivan selvää, että kaikilla ei ole mahdollisuuksia sinne jatkuvasti tehdä juttuja. Mutta mainitut erilaiset sarjakuva genre alueet ovat mainio juttu.
Kun aikaa sitten otin puheeksi tämän kvaakin oman sarjakuvalehti asian, minulle ei tullut mieleeni silloin mahdollisena vaihtoehtona WEBCOMICS tyyppinen sivusto. Hienoa, että sellainen mahdollisuus tässä osiossa otettiin jäkevällä tavalla esille. Ja perusteltiin sen hyviä puolia mahdollisimman selkeällä tavalla. Ja mahdolliset epäkohdatkin sivuttiin . Tämän projektin onnistuminen vaatii ehdottomasti kunnollista suunnittelua ja tietenkin aikaa.
Jotenkin näen nyt, että tuo kvaakin oma Webcomis hanke erilaisine sarjakuvan osa-alueineen saattaa mahdollisesti toteutua lähitulevaisuudessa. Monilla täällä kirjoittavilla on ollut erinomaisia ehdotuksia siitä, millainen sen pitäisi olla.
Mutta missään tapauksessa tämä uusi mahdollinen tuleva portaali ei saa viedä tilaa ja kiinnostavuutta tästä kvaakin alkuperäisestä portaalista. Yhdyn Tertsin ajatuksiin edellisessä kommentti osuudessaan.
Seuraavavassa on ehdotelmani kvaakin web-somics genreistä ( osa samoja kuin täällä on jo mainittu):
- Supersankarit
- Länsi/sota
- Arkirealismi ja ihmissuhde/poliittiset
- Underground/ K-18
- Stripit/ huumori
- Fantasia/ Sci-Fi
- Historia
- Manga/ anime ( myös anime voi olla sarjakuva)
- Rikos
- Seikkailu ( hyvin laajaalainen osio)
_______________________________________ _______________________________