Sarjissämpläys eli sarjakuvien miksaus

[Severi]

 
”Sämplääminen” on tuttua musiikkimailmasta, mutta sellaisia uusia sarjakuvateoksia, kokonaisuuksia, jotka on koostettu useista muista sarjakuvista niiden ruutuja yhdistämällä on kaiketi tehty lähinnä vain piraattimielessä. Ja nekin ovat olleet useinmiten yhden ja saman sarjakuvan joukosta poimittuja ruutuja uuteen järjestykseen aseteltuina.
 
Vai onko?
 
Kuinka paljon vierautta peräkkäiset sarjakuvaruudut sietävät?
Jos vaikka yhdistää Aku Ankan ruutuja supersankareihin, Tex Willeriä mangaan, Manaraa Mafaldaan tai Tom of Finlandia Toni Poniin, niin tuleeko niistä jotain enemmän kuin osiensa summa?
Onko se sallittua?
Ja onko se sarjakuvaa?
 

[[kivi]]

Kuinka paljon vierautta peräkkäiset sarjakuvaruudut sietävät?
Jos vaikka yhdistää Aku Ankan ruutuja supersankareihin, Tex Willeriä mangaan, Manaraa Mafaldaan tai Tom of Finlandia Toni Poniin, niin tuleeko niistä jotain enemmän kuin osiensa summa?
Onko se sallittua?
Ja onko se sarjakuvaa?

1) Tarvittaessa rajattomasti. Montaasistahan on silloin kysymys (Tietoisku: montaasi on kerronnan muoto jossa leikkaamalla peräkkäin näennäisesti toisiinsa liittymättömiä kuvia luodaan uusi kokonaisuus joka on eri kuin sen kerrontaan käytettyjen kuvien summa; elokuvallinen kollaasi. Montaasi oli ensimmäinen kerronnan muoto joka haastoi Aristoteleen teoriat tarinankerronnasta ja rikkoi niitä; montaasin syntyaikana pidetään 1900-luvun alkua mutta esim näytelmäkirjailija Georg Büchner käytti montaasitekniikkaa jo teoksessaan Woyzeck joskus 1830-luvulla. Tietoisku kiinni!).
2) Toivottavasti. Olisi syytä, mikäli halutaan ylittää teoskynnys ja luoda jotain uutta. Suosittelen lukemaan Eisensteinin mainiot teokset Film Form ja Film Sense montaasin olemuksesta.
3) Mikäli teoskynnys ylitetään, niin ehdottomasti on sallittua.
4) Tätähän esimerkiksi Art Spiegelman varhaisella "underground'"tuotannollaan pohti. Jos montaasi toimii, niin mikä ettei, vaikka silloin haastetaankin sarjakuvan lineaarisuus?

Mun 5c,
Kivi

[Timo Ronkainen]

Kyllä on sallittua, kuten Kivi sanoo, kunhan teoskynnys ylittyy, eli omaperäisyyttä on pelissä oikealla tavalla.
Näitä tämän tapaisia on tehtykin jonkin verran, juurikin mainitsemallasi leikkaa liimaa -tavalla, mutta mitä kaikkea nykytekniikka mahdollistaisikaan tällä saralla... kunnon sämpläystä ja miksausta. On käynyt asian kokeileminen mielessä useastikin, mutta ihan iisiä se ei olisi. Photarilla ja kärsivällisyydellä vois tehdä varmasti huisin mielenkiintoisia juttuja, ei siis pelkkiä eri sarjoista napsittuja ruutuja peräjälkeen vaan kuvaruutujen sisältöjä keskenään sotkien ja ties mitä.

Timo

[VesaK]

No heti tuli mieleen mm. Spiegelmanin In the shadow of no towers - ja vähän "sinne päin" olisi myös R. Sikoryakin Masterpiece comics.

[hdc]

Noissa kuvaruutujen sisältöjen sotkemisessa tulee tosin se sama kysymys jossain vaiheessa vastaan kuin mm. hip hopissa, että jos niitä sotkee niin tehokkaasti että niitä samplauksia ei enää huomaa samplauksiksi niin eikö sen rumpubiitin voi naputella ihan itsekin...
Tuota voi lähteä pohtimaan, että mikä on tai pitäisi olla sen samplen suhde alkuperäiseen, onko lainattu kuva sen vuoksi että se näyttää sopivalta vai sen vuoksi että se on Tex Willeriä ja se Willeriys kuuluu osana uuteen kokonaisuuteen.

[[kivi]]

Noissa kuvaruutujen sisältöjen sotkemisessa tulee tosin se sama kysymys jossain vaiheessa vastaan kuin mm. hip hopissa, että jos niitä sotkee niin tehokkaasti että niitä samplauksia ei enää huomaa samplauksiksi niin eikö sen rumpubiitin voi naputella ihan itsekin...
Tuota voi lähteä pohtimaan, että mikä on tai pitäisi olla sen samplen suhde alkuperäiseen, onko lainattu kuva sen vuoksi että se näyttää sopivalta vai sen vuoksi että se on Tex Willeriä ja se Willeriys kuuluu osana uuteen kokonaisuuteen.

Tässä on tärkeä pointti. Onko järkeä kierrättää, mikäli alkuperäinen lähde ei tuo mitään uutta kokonaisuuteen? Mun nähdäkseni ei, lain silmissä uuden teoskynnyksen ylittyminen on vähän niin ja näin. Toisaalta, musiikissa kukaan ei omista soundia, vain sanat ja melodia ovat tekijänoikeuden alaista materiaalia, ja tallenteen suoja perustuu siitä maksettuun käyttöoikeuteen.

Tuo Kafka/Schultz-miksaus oli hauska.

Tää keskustelu sattui sikäli sopivasti, että uudessa (tulevassa) Sarjainfossa on mun tekemäni sarjakuvamontaasi-muotoinen Maakies-arvostelu joka perustuu yhdellä tasolla faktiseen tietoon mutta toisella, merkittävämmällä tasolla sarjakuvahahmojen ja tuttujen elementtien miksaamiseen, juri kuten tässä ketjussa peräänkuulutetaan. Jopa loppuruutu on perusteltu paitsi tekijöiden henkisellä sukulaisuudella, myös sillä että molemmat tekijät ovat ottaneet aseekseen perinteisen huumorin kaavan ja formaatin mutta vaihtaneet kertojat ja tapahtumat luoden sillä uuden, kapinallisen tason. Toivottavasti tykkäätte.

Kivi

[Veli Loponen]

Steve Martinhan oli siinä dekkarikomediassa, johon oli mukaan leikattu pätkiä Bogartin elokuvista. Samaa vois yrittää sarjakuvalla. Ottaa jonkun sarjakuvahahmon samalla tapaa henkilöksi juttuun ja sen esiintymiset ois aina leikelty kyseisen hahmon omista seikkailuista.

[[kivi]]

Steve Martinhan oli siinä dekkarikomediassa, johon oli mukaan leikattu pätkiä Bogartin elokuvista. Samaa vois yrittää sarjakuvalla. Ottaa jonkun sarjakuvahahmon samalla tapaa henkilöksi juttuun ja sen esiintymiset ois aina leikelty kyseisen hahmon omista seikkailuista.

Dead Men Don't Wear Plaid, eli Kuollut mies ei palttoota kaipaa.

[hdc]

Steve Martinhan oli siinä dekkarikomediassa, johon oli mukaan leikattu pätkiä Bogartin elokuvista. Samaa vois yrittää sarjakuvalla. Ottaa jonkun sarjakuvahahmon samalla tapaa henkilöksi juttuun ja sen esiintymiset ois aina leikelty kyseisen hahmon omista seikkailuista.

Mieleen tuli yksi vanhempi Ralf Königin juttu, olikosenyt Hopeameisseleissä vai missä...nyyhkyrakkaustarina jonka osapuolina oli sellainen perinteinen Königin pottunokka ja Tom of Finland -mies. Ei ole nyt albumi käsillä mutta muistelisin niiden ToF-kuvien olevan nimenomaan samplattu, eikä Königin itsensä piirtämiä (muiden artistien omiin sarjakuviinsa heittämiä ToF-pastisseja on toki myös nähty).

Suoria kuvalainauksia ei heti tule mieleen muita (varmasti niitä on), mutta monenlaisia pastisseja löytyy...hyllystä löytyy ainakin tarina Kapten Stofil i Strömsund, joka lainailee reippaasti Tintti Tiibetissä -albumista, lukuisia ruutusommiteluja myöten.
Samatyyppinen laina on yhdessä John Byrnen She-Hulkissa, johon nappasi sivun Chaykinin Black Kissista (se puhelinvastaaja-sivu, sarjan lukeneet varmaan tietävät mistä on kyse). Muokkasi toki She-Hulkiin sopivammaksi, mutta kyllä sen hyvin tunnistaa...
Jostain suomalaisesta seuralehdestä, Ruuvari tai Kärki tai joku, jäi myös mieleen tarina joka oli muuten "oma" paitsi että kaikki puhekuplat olivat peräisin Mikki vauhdissa -taskarin häröklassikosta Kuumatka. Ei se muuten niin ihmeellinen juttu ollut mutta idea huvitti.

[Divine]

Mieleen tuli yksi vanhempi Ralf Königin juttu, olikosenyt Hopeameisseleissä vai missä...nyyhkyrakkaustarina jonka osapuolina oli sellainen perinteinen Königin pottunokka ja Tom of Finland -mies. Ei ole nyt albumi käsillä mutta muistelisin niiden ToF-kuvien olevan nimenomaan samplattu, eikä Königin itsensä piirtämiä (muiden artistien omiin sarjakuviinsa heittämiä ToF-pastisseja on toki myös nähty).

Jep, Hopeameisseleissä oleva tarina Rakkautta ilman tulevaisuutta on tuo tarkoittamasi juttu. Samplattu on, ja ToF on krediiteissä mukana.

[Severi]

Kuinka paljon vierautta peräkkäiset sarjakuvaruudut sietävät?
Jos vaikka yhdistää Aku Ankan ruutuja supersankareihin, Tex Willeriä mangaan, Manaraa Mafaldaan tai Tom of Finlandia Toni Poniin, niin tuleeko niistä jotain enemmän kuin osiensa summa?
Onko se sallittua?
Ja onko se sarjakuvaa?

 

1) Tarvittaessa rajattomasti. Montaasistahan on silloin kysymys [...]
2) Toivottavasti. Olisi syytä, mikäli halutaan ylittää teoskynnys ja luoda jotain uutta. Suosittelen lukemaan Eisensteinin mainiot teokset Film Form ja Film Sense montaasin olemuksesta.
3) Mikäli teoskynnys ylitetään, niin ehdottomasti on sallittua.
4) Tätähän esimerkiksi Art Spiegelman varhaisella "underground'"tuotannollaan pohti. Jos montaasi toimii, niin mikä ettei, vaikka silloin haastetaankin sarjakuvan lineaarisuus?

Ruudut voivat siis olla täysin toisistaan riippumattomia? Niiden ei tarvitse muodostaa kerronnallista jatkuvuutta?
Ja tosiaan, eikö eräs tapa määritellä sarjakuvaa ollut se että peräkkäiset ruudut muodostavat jonkinlaisen kerronnallisen jatkumon?
Jos sarjissämpläyksen tulos on irrationaallinen (surrealistinen?) sarja kuvia, niin onko se edelleen sarjakuvaa?
Tosin Andrei Molotiun koostamasta teoksesta Abstract Comics käy ilmi ettei sarjakuva tarvitse tarinaa.
 
 

Tää keskustelu sattui sikäli sopivasti, että uudessa (tulevassa) Sarjainfossa on mun tekemäni sarjakuvamontaasi-muotoinen Maakies-arvostelu joka perustuu yhdellä tasolla faktiseen tietoon mutta toisella, merkittävämmällä tasolla sarjakuvahahmojen ja tuttujen elementtien miksaamiseen, juri kuten tässä ketjussa peräänkuulutetaan. Jopa loppuruutu on perusteltu paitsi tekijöiden henkisellä sukulaisuudella, myös sillä että molemmat tekijät ovat ottaneet aseekseen perinteisen huumorin kaavan ja formaatin mutta vaihtaneet kertojat ja tapahtumat luoden sillä uuden, kapinallisen tason. Toivottavasti tykkäätte.

Oliko tämä Maakies remix tuttu?
 

[[kivi]]

   
Oliko tämä Maakies remix tuttu?

Eipä ollut, eikä koko Molotiu. Kiitoksia. Parhaimmillaan tuosta tuli mieleen ne Paul Kleen teokset joissa tää on purkanut ja järjestänyt uusiksi jonkin toisen taideteoksen elementit. Mulla oli itse asiassa Kytkijät-albumissa (vuonna 1992 siis) yhden sivun taustana Kleen hajotettu versio Edvard Munchin "Huudosta" kuvaamassa päähenkilön tunnetta ja tilaa.

Sinänsä olisin kyllä varovainen lähtemästä yleistämään Molotiun teorioita yleispäteviksi teeseiksi mitä tulee juonellisuuteen, aivan kuten en ihan luottaisi Schönbergiin tai Weberniin pop-hitin tai reippaan rallin säveltämisessä.

Tuossa nimenomaisessa Molotiun teoksessa oli jännä fiilis, vähän kuin paikoitellen takana ei olisi ollut tekijä itse vaan automaatti; esimerkiksi kaleidoskooppi joka toimii Mandelbrotin yhtälöllä. Välillä taas kyseessä oli selvästi musiikki, tosin se oli aika teknoa. Kiitos kovasti, taas tuli uutta ajateltavaa taiteen olemuksesta ja sen lajien välimuodoista.

Kivi

[VesaK]

Miksauksissa on voimaa:


Joakim Pirinen: "Sarjakuva-ilmaisu avautui minulle teini-iän lopulla. Harkitsin taiteilijaksi ryhtymistä, olin innostunut abstraktista ekspressionismista ja sellaisesta. Sitten näin taulun, jonka oli tehnyt taiteilija Öyvind Fahlström. Se pohjautui George Herrimanin Krazy Kat -sarjan sivuun. Olin nähnyt kyseistä sarjaa muutaman sivun verran, ja häikäistynyt oivaltaessani miten kauniita sarjakuvat voivat olla. Fahlström oli muuttanut hahmojen mittakaavan abstraktiksi, mutta säilyttänyt ruutujaon. Se oli ihmeellistä, tajusin että sarjakuvan ja taiteen voi sekoittaa keskenään. Fahlströmin teos ei tietenkään toiminut sarjakuvana, mutta se oli taidetta."

[Severi]

 

Eipä ollut, eikä koko Molotiu. Kiitoksia.
[...]
Sinänsä olisin kyllä varovainen lähtemästä yleistämään Molotiun teorioita yleispäteviksi teeseiksi mitä tulee juonellisuuteen, aivan kuten en ihan luottaisi Schönbergiin tai Weberniin pop-hitin tai reippaan rallin säveltämisessä.

Ole hyvä.
Kannustan tutustumaan artikkeliin "Intermediaalinen sarjakuva taiteiden perustana" (Synteesi -lehti 4 / 2010).
 
 
 

[Timo Ronkainen]

Behold, mr Samplerman!

Timo