Hahmosuunnitteluun jämähtäminen

[JJ Naas]

Bryan O'Malley jyrähtää Deviantartissa. Hyvä posti, itsekin olen tarponut joskus tässä sudenkuopassa:


"there was "some confusion" about yesterday's brief post, so here it is again with some more clarification.



kids...
TRANSLATION: young, amateur would-be cartoonists

...just so you know, "character design" is like .00001% of my job...
TRANSLATION: i design characters, and then I spend 99.9999% of my time doing other stuff that isn't designing characters

...so get over yourselves and draw some comic pages
TRANSLATION: so stop making up new characters when you'll never tell any of their stories anyway

This applies strongly to anyone who claims they want to be "A CHARACTER DESIGNER" when they grow up.

How many "CHARACTER DESIGNERS" do you think there are in the world? People who go to work each day, have a coffee, design some characters and then come home? NOT VERY MANY!

All I'm saying is don't expect to spend your life making up characters and dreaming up their epic adventures. If you expect to ever tell those stories, you have to stop designing them at some point and start doing the rest of the work.

No knock on the process of character design. I am in the middle of designing new characters now, and it's really fun and rewarding, but also I can't wait to get in to the actual pages.

I see kids every day on deviantart making up their characters and their epic stories. I was the exact same way in high school. I'm just trying to tell people there's more to it than that."

[kaltsu]

Mä oon joskus meinannu avautua samasta aiheesta (tai ainakin vierestä) täällä Kvaakissa. Tuntuu et aika moni täällä piirtelee vaan poseerauskuvia hahmoista ja parhaimmistakin piirroksista tulee vain mieleen että mitäpä jos yrittäisit piirtää sarjakuvaa välillä.

Itselläni tuntuu usein olevan vähän päinvastainen ongelma. Mietin tarinoita päässäni valmiiksi ja mulla on yleensä selkeähkö visio hahmoista mut koska olen pirun laiska hahmottelemaan niitä etukäteen paperilla, ne jäävät sarjakuvaa aloittaessa jotenkin liian heppoisiksi ja sarjakuvan teko saattaa jopa lässähtää siihen että henkilöt eivät tunnu uskottavilta tai oikeastaan miltään.

[roju]

Jees! Hahmosuunnittelu ei oo ollenkaan niin olennaista. Olennaista on oppia kuljettamaan tarinaa kuvilla, rytmitystä, sivusommittelua ja luettavuutta jne. keinoja. Siks on tärkeetä saada valmiiksi PALJON monisivuisia sarjiksia, vaikka sitten lyikkärillä piirrettynä. Mun käsittääkseni tää on pitkälti esmes sarjakuvapäiväkirjankin pointti harjoituksena: kun joka päivä suttaa sivukaupalla kuvia luettaviksi kuvatarinoiksi, väkisinkin tulee harjoiteltua em. asioita PALJON. Viimeistään sitten, kun kyllästyy piirtämään päivikseensä puhuvia päitä, tulee mietittyä vaihtoehtoisiakin tapoja esittää noita asioita toimivasti.

[Jari Lehtinen]

Toisaalta hahmosuunnittelu ei ole niinkään hiustyylien tai vetimien suunnittelua. Jos näin olisi, sopisi ryhyä muotisuunnittelijaksi.

Vanha totuus, josta ei pääse yli eikä ympäri, kuuluu että sarjakuvahahmolla pitää olla luonnetta. Jos tyyppiin ei saa sijoitettua luonnetta, voisi mennä vaikka huoltoaseman kassalle tutkailemaan ihmisiä ja palata sen jälkeen asiaan.

[Emppu]

Kummallisia sanoja ihmiseltä, jonka sarjakuvan jätin lukematta loppuun sen takia, että hahmot menivät visuaalisesti liikaa sekaisin keskenään.

Mutta toisaaltaan toi pätee hyvin juuri DA:han, ja mikä ongelmallisinta, käsitys _hahmo_suunnittelusta on se, että piirretään se hahmo samoine ominaisuuksineen uudestaan ja uudestaan. Mitä ihmeen suunnittelua se on olevinaan?

Sarjakuvaa todellakin, jos pitää luonteen olla sellainen, että typerämmillekin tulee selväksi tämän hahmon kuuluvan tiettyyn stereotypiaan. Kaikki läskithän ovat aina sellaisia mukavia, lepposia ihmisiä. Paitsi jos niillä on ilkeät viikset ja iso nenä.

[M. K. Saarelainen]

Kaikki läskithän ovat aina sellaisia mukavia, lepposia ihmisiä. Paitsi jos niillä on ilkeät viikset ja iso nenä.

Obelix kuuluu myös viiksekkäiden isonenäisten kategoriaan. Tosin Roomalaisten kannalta katsottuna, olet aivan oikeassa. 

[Jukka Koivusaari]

Obelix kuuluu myös viiksekkäiden isonenäisten kategoriaan. Tosin Roomalaisten kannalta katsottuna, olet aivan oikeassa. 

 Mitä? Kuka on lihava ?

[Nirpi]

Pakko poiketa kiinnostavasta Obelix-pohdinnasta (kyllähän mieki obelix olen, pienenä leikkiessä mie olin se ja isosisko asterix) ja miettiä tätä vaikeaa hahmosuunnittelua. Ideoiden puute ei ole mikään ongelma itsellä, vaan se, etten pysty suunnittelemaan hahmojeni ulkonäöstä itseäni miellyttävää. Kulutan paljon ja varmaan liikaakin aikaa pään sisäisesti miettien henkilöitäni, mutta paperille en saa kuin kurjia luonnoksia. Jos joskus luonnos jopa onnistuu, en saa siirrettyä sitä enää seuraaviin piirroksiin. Tämän täytyy johtua hatarista taidoistani. Kuulun sarjaan ´piirtää paljon, osaa vähän´, onneksi asia paranee vähitellen. Mutta olisko teillä mitään sanottavaa siihen, miten hahmoista saisi nimenomaan visuaalisella puolella mielikuvaa vastaavampia, rennompia, aidompia, parempia?

nm. sarjista ei synny ilman niitä juuttaan hahmoja, kokemusta ei synny ilman sarjista, hyvää jälkeä ei synny ilman kokemusta...

[Inka]

Pakko poiketa kiinnostavasta Obelix-pohdinnasta (kyllähän mieki obelix olen, pienenä leikkiessä mie olin se ja isosisko asterix) ja miettiä tätä vaikeaa hahmosuunnittelua. Ideoiden puute ei ole mikään ongelma itsellä, vaan se, etten pysty suunnittelemaan hahmojeni ulkonäöstä itseäni miellyttävää. Kulutan paljon ja varmaan liikaakin aikaa pään sisäisesti miettien henkilöitäni, mutta paperille en saa kuin kurjia luonnoksia. Jos joskus luonnos jopa onnistuu, en saa siirrettyä sitä enää seuraaviin piirroksiin. Tämän täytyy johtua hatarista taidoistani. Kuulun sarjaan ´piirtää paljon, osaa vähän´, onneksi asia paranee vähitellen. Mutta olisko teillä mitään sanottavaa siihen, miten hahmoista saisi nimenomaan visuaalisella puolella mielikuvaa vastaavampia, rennompia, aidompia, parempia?

nm. sarjista ei synny ilman niitä juuttaan hahmoja, kokemusta ei synny ilman sarjista, hyvää jälkeä ei synny ilman kokemusta...

Jees! Hahmosuunnittelu ei oo ollenkaan niin olennaista. Olennaista on oppia kuljettamaan tarinaa kuvilla, rytmitystä, sivusommittelua ja luettavuutta jne. keinoja. Siks on tärkeetä saada valmiiksi PALJON monisivuisia sarjiksia, vaikka sitten lyikkärillä piirrettynä. Mun käsittääkseni tää on pitkälti esmes sarjakuvapäiväkirjankin pointti harjoituksena: kun joka päivä suttaa sivukaupalla kuvia luettaviksi kuvatarinoiksi, väkisinkin tulee harjoiteltua em. asioita PALJON. Viimeistään sitten, kun kyllästyy piirtämään päivikseensä puhuvia päitä, tulee mietittyä vaihtoehtoisiakin tapoja esittää noita asioita toimivasti.

  Eli kynä käteen ja piirtämään. Piirrä jotain muuta kuin sitä suurta, hienoa, upeaa, maassiivista suunnitelmaasi johon tarvitset raflaavan hahmon, jonka piirtäminen ei ota onnistuakseen.
  Tai jos et vain voi olla tekemättä juuri tuota kuvaa, niin aloita piirtämällä kuvakäsikirjoitusta ihan vaikka vain pyöreäpäisellä kasvottomalla hepulla. Katso asentoja, kuva kulmia, sommittelua jne jne. Opit opit ja opit! Ja kas vain, siinä sivussahan se hahmokin syntyy. Ja kunnon juoni ja kerronta johon hahmosi sukellutat

[[kivi]]

Tuo hahmosuunnittelu on vähän samaa kun pikkupojat piirtää mielikuvitusautoja ja sitten listaa alle että 1000 sylinteriä, 1000000 hevosvoimaa, ei jarruja. Stereotyyppiä ei tarvitsisi edes luonnostella, mutta se on hauskaa ja harrastamista - juuri sitä mitä tehdään koulussa pitkinä tylsinä tunteina, samalla kun bändistä haaveilevat piirtävät kitaroita ja tulevan unelmabändinsä logoa yhä uudestaan, tai julkisuudesta muuten unelmoivat kehittelevät mahdollisimman coolia nimikirjoitusta tuleviin valokuvansigneerauksiin.

Tapa keksiä ensin hahmot ja sitten luoda heidän välilleen tarina on ehdoton lähtökohta huumorisarjakuvan tai päivittäisstripin piirtämisessä, tai jos tarvitaan psykologinen aspekti jonka ympärille juoni perustuu (Millerin Batman, Ann Nocentin Daredevil). Se valitettavasti myös tarkoittaa, että hahmot tulevat aina käyttäytymään kuin alkeispsykologian oppikirjan esimerkit, ennakko-odotuksiin nojaten ja kaavamaisesti. Se, jolla on eniten sylinterejä ja wankel-kaasutin, ajaa kovimpaa.

Toinen tapa, jota suosittelen ehdottomasti, on ottaa hahmojen niin ulkoisen olemuksen kuin käytöksen malliksi yksi tai useampi itselle tuttu henkilö. Tai jos kirjoittaa ensin käsikirjoituksen, voi miettiä sen pohjalta, kuka tutuista uskaltaisi ottaa roolin - tässä voi tulla yllätyksiäkin. Elävien hahmojen todelliseen toimintaan nojaaminen tekee hahmoista paitsi kolmiuloitteisia ja ennalta-arvaamattomia, myös eläviä ihmisiä.

Pitää vain varoa ettei elävä hahmo kyllästy ja sano: "Hei, sä olet tässä tarinassa potkaissut multa jalat alta jo 10 kertaa, enkö mä jo saisi tyttöä ja pääsisi unelmasaarelleni palmujen alle?" Elävä hahmo voi kieltäytyä tarinan suunnitellusta loppuratkaisusta viime metreillä, ja siinä sitä ollaan - ennakot taskussa, 60 sivua 64:stä valmiina, ilman tarinaa.


Kivi

[Nirpi]

Mahtavaa saada neuvoja! Nehän vaikuttavat kaiken lisäksi erittäin hyviltä. Minä olen vaan jotenkin niin humalassa tästä, niin lapsellisen innostunut sarjakuvista, mitä olen lueskellut, kaikenlaisten juttujen suunnittelusta, piirtämisestä itsestään, kaikesta. Se saattaa vähän sokaista. Mutta siis, kun intoa on ja nyt lomalla aikaakin (työtä ei ole), mitä vaan saattaa tapahtua. Edistän itteäni monipuolisesti, laiskottelen ja ehkä ajattelen.

Mitä pitemmälle asioita tutkii, sitä vaikeammaksi kaikki osoittautuu. Se on luonnollinen kehitys ja erittäin oikein.

[TyhjäSointu]

Itselläni ongelmana tuppaa olemaan se, etten osaa luoda hahmoja, jotka olisivat tarpeeksi yksinkertaisia toistettaviksi ruudusta toiseen, mutta kuitenkin myös omaa silmää miellyttäviä. Ei kai auta, kuin perehtyä niihin sarjakuviin joista erityisesti pitää ja pohtia mikä tekee juuri sen sarjakuvan hahmoista niin persoonallisia, mutta kuitenkin yksinkertaisia toistaa.

Loppujen lopuksi ulkonäöllinen hahmosuunnittelu ei kieltämättä ole niin olennaista. Tikku-ukoillakin voi saada aikaan aivan loistavaa sarjakuvaa. Tärkeämpää lienee persoonallisten luonteiden aikaansaaminen. Kiroileva Siili on mielestäni hyvä esimerkki tästä - hahmot ovat loistavia, vaikka eroa kahden hahmon välillä on toisinaan vain silmäripsien verran.