Intiaanit lännensarjiksissa

[Nirpi]

Koulussa osakseni lankesi tutkielman tekeminen, ja päätin tutkia intiaaneja perinteisissä lännensarjiksissa, pitkissä ja lyhyissä, hassuissa ja vakavissa. Kannoin paikkakuntani pienestä kirjastoautosta jo kasan Tex Willeriä ja Lucky Lukea kotiin (lehtikioskia täällä ei ole). Tarkoitus on myös tutkia Punasulkaa ja albumia Tintti Amerikassa. Onko teillä ehdotuksia, mitä muita sarjakuvia minun kannattaisia tutkia löytääkseni stereotypistä intiaanien kuvausta? Liian harvinaisia sarjakuvia on vaikea saada käsiinsä täällä?

[tolppis]

http://fi.wikipedia.org/wiki/Punanahka

ja

Petri Hiltusen Vala Auringolle ja Aavetanssi

[tolppis]

Ah. En huomannut sanaa "stereotyyppistä". Siitä ei noita sarjakuvia voine syyttää...

[tertsi]

Blueberry
Comanche (Epätoivon soturit)
Yakari

[tertsi]

Joo, suhtauduin tohon stereotypiaan melko kevyesti.

Ei kai vaan esitelman lopputuloksena ole: "(Kaikissa) Sarjakuvissa intiaanit esietään tällaisina ja tällaisina stereotyyppisinä ..." kun on luettu vain niitä stereotyyppisiä esimerkkejä.

[haplo]

60-70-luvun vaihteen trendi oli tosin intiaanien sääliminen, varsinkin elokuvissa. Epätoivon sotureissa on sitä samaa. Sekin on hieman stereotypiaa.

Kyllähän Herge jo Tintissään sääli intiaaneja, eli oli trendiä suoraan edellä tai enteili sitä. Ei tosin kovin paljon, muutamassa ruudussa. Niissä joissa löytyneen öljyn myötä rakennetaan intiaanien alueelle kaupunki melkoista vauhtia.

Aloittajan kannattaa lukea tuon albumin osalta Michael Farrin kirjaa Tintti - tarinoiden todelliset taustat. Jos vain siis löytyy kirjastosta. Ihan kaikesta en Farrin kanssa tuossa kirjassa samaa mieltä ole, tai ainakin muutama kohta vaatisi täsmennystä, mutta tuon albumin kohdilla puhuu muistaakseni asiaa.

[Curtvile]

mitä muita sarjakuvia minun kannattaisia tutkia löytääkseni stereotypistä intiaanien kuvausta? 

kumpi stereotypia? Jalo villi vai silkka villi?
Molempia löytyy viljalti. Valikoiden kannattaa etsiä(tosin tässä on vaikeuksiakin matkassa) Lännentie-sarjasta ja mm. Ken Parkerista jo mainittujen lisäksi.
Hopeanuoli-sarjakuva tarjoaa myös laajan valikoiman, kiitos kakkossarjojensa.
Jos lähikirjasto tms on hyvin varustettu niin kannatta etsiä myös Hugo Prattiin Kersantti Kirk ja Fort Wheeling-albumit käsiinsä.

Itse komppaan tolppista: Hiltusen intiaani-albumit ovat hyviä, mutta stereotypiat loistavat poissaolollaan.

[X-men]

Jos saat jostain käsiisi 1976-1985 ilmestynyttä Hopeanuoli-lehteä niin sekin auttaa, huudossa (huuto.net)on muutama numero huudettavissa.

[Nirpi]

Oi kiitos odottamattoman runsaista vastauksista! Tarkoituksenani on tutkia nimenomaan perinteisiä ja stereotypisiä sarjiksia. Paljon hyviä esimerkkejä täällä... minulle suositeltiin myös sellaista sarjakuvaa kuin Umpahpah (ei aavistustakaan kirjoitusasusta ), onko teillä tietoa, millaista sarjakuvaa se on? Joka tapauksessa maanantaina suuntaan kirjastoon lista kädessäni ja hämmästytän kirjaston tätin stereotypia-ahneudellani.

Suunnittelin tutkielmassa vertailevani faktaa (preerian) intiaaneista sarjakuvan antamaan intiaanikuvaan, niin hyvään kuin pahaan. Olen pikkuisena lukenut paljonkin länkkäreitä ja tapittanut tv:stä Lucky Lukea, ja niistä löytämäni kaikenlaiset hullut, julmat, hauskat, jalot, mielettömät ja inhimilliset sarjisintiaanit kiinnostavat minua. On sitä paitsi paljon hauskempaa tehdä taustatyötä lukemalla sarjiksia kuin vaikka selailemalla tietokirjoja ja tutkimuksia.

[Curtvile]

Paljon hyviä esimerkkejä täällä... minulle suositeltiin myös sellaista sarjakuvaa kuin Umpahpah (ei aavistustakaan kirjoitusasusta ), onko teillä tietoa, millaista sarjakuvaa se on?

Klassikko.
Asterixin tekijöiden Goscinnyn ja Uderzon ranskan siirtomaavallan ajalle sijoittuva humoristinen seikkailusarjakuva.
Umpahapah on jalo barbaari, lempeä intiaaniversio  Conanista vaikka useimmille tullee mieleen Obelixin voimin varustettu Asterixin serkku ja sarjassa eurooppalaiset esitetään kautta linjan hölmöinä törppöinä.

kannattaa ehdottomasti tutustua ja verrata juurikin Prattin Fort Wheelingiin ja Kressen Punanahkaan. ero on merkittävä.

Eurooppalaisen sarjakuvan kohdalla kolua divarit ja etsi käsiisi Yakari-sarjakuvat ja Zoom albumi 14(muistaakseni) Buddy Longway: Sainuk.
Yakari on lapsille sopivaa meininkiä mutta Sainuk on kypsä ja niin stereotyyppinen kuin niitä purkavakin kertomus.

[Nirpi]

Koluapa divarit Ylä-Lapissa

Kiitos näistäkin vihjeistä, näistä luulisi aineiston karttuvan. Useimmissa sarjiksissa lieneekin ongelmana se, että intiaaneja esiintyy sangen vähän tai vähäisessä roolissa (Lucky Luke, intiaani heiluttelee vihaisesti jouskaria ja puhua huono luckylukekieli).

[Curtvile]

Koluapa divarit Ylä-Lapissa

yritin kerran 80-luvun lopulla.
kiitos, mutta ei kiitos.

Kaukolainoilla voit saada Yakarit kasaan, mutta Sainukia tuskin. Valitettavasti.
Prattin ja Manaran Intiaanikesä. Yksi niitä harvoja Manaran töitä joita mielestäni keneenkään tarvitsee lukea.

ja kun kaukolainoja teet niin harkitse Pirunhuuli-albumia. Sijoittuu 1980-luvulle mutta siinäkin on intiaaneilla olennainen osuus juonessa.
Lännensarjakuvaa siitä ei kyllä saa tekemälläkään mutta sterotypisiin kuvauksiin antaa pontta.

[Timo Ronkainen]

Dérib. Lainaan itseäni

Sveitsissä syntynyt Derib on Suomessakin tunnettu lastenklassikollaan Yakari ja hieman vanhemmille tarkoitetulla Buddy Longwaylla. Vähemmän tunnettua on hänen uudempi tuotantonsa, valitettavasti. Intiaaneista aina kiinnostunut Derib alkoi muiden sarjojensa ohella valmistella tasankointiaaneista kertovaa sarjaa Celui qui est né deux fois (Hän joka syntyi kahdesti). Kolmen albumin mittaan yltävä tarina on oikeastaan sarjakuvaromaani ja kertoo Sioux-intiaanien poppamiehen elämäntarinan kehdosta hautaan. 
Celui qui est né deux fois.
Deribin kerronta tukee voimakkaasti kuviin. Sommittelu on voimallista, aukeaman täyttävät näkymät tuovat mieleen cinemascopen parhaimmat hetket. Derib hallitsee albumimuodon mestarillisesti. Tämä 1983-85 valmistunut sarja ei ole täysin ilman romantisoivia sävyjä, mutta Derib on selvästi perehtynyt perusteellisesti aiheeseensa ja kuvaa intiaanien elämää ja tapoja hyvin kauniisti ja kunnioittavasti. Albumitrilogia ilmestyi ruotsiksi 1980-luvulla.

Tätäkin realistisempi on 1990-luvulla alkanut sarja Red Road. 
Red Road
Nykypäivään sijoittuva sarja kertoo intiaanien todellisuudesta reservaattien pöyristyttävän kehnoissa olosuhteissa. Yksi päähenkilöistä, Amos, on Celui qui est né deux fois-sarjan poppamiehen jälkeläinen suoraan alenevassa polvessa. Alkoholismin, rasismin, väkivallan ja köyhyyden kyllästämässä ympäristössä on vielä toivoa, kun juuret omaan menneisyyteen alkavat löytyä. Tuottelias Derib ei ole jättänyt vanhempia sarjojaan, Buddy Longwaysta ilmestyi neljäntoista vuoden tauon jälkeen uusi jakso 2002.

Timo

[haplo]

Useimmissa sarjiksissa lieneekin ongelmana se, että intiaaneja esiintyy sangen vähän tai vähäisessä roolissa (Lucky Luke, intiaani heiluttelee vihaisesti jouskaria ja puhua huono luckylukekieli).

Tossahan on jo hyvä mahdollinen tutkimustulos. Onko intiaanien stereotypinen rooli useissa sarjakuvissa jopa niin kummallinen, että mukana täytyy olla, muttei suuressa roolissa? Siis lukijat olettavat intiaaneja olevan, mutta se, kuinka suuressa määrin, ei ole niin merkityksellistä? Siinäpä pohdittavaa.

Tästä projektista kuulisin täällä kvaakissa jatkossakin lisää mielelläni, jos vaan jaksat muiden hommien yhteydessä tulevaisuudessa täällä tästä kertoa.

[Lurker]

Saako Punanahka-sarjakuvia vielä kirjastoista? Keskeisiä aiheen kannalta.
http://koti.welho.com/z14/sarjakuvat/punanahka.html

Helsingissä löytyy Pasilan pääkirjastosta, mutta näyttävät odottavan noutoa -- joku lienee varannut.