Tunnustan häpeillen lukeneeni Lahjahevoset vasta eilen. Kaikenlaista kiltisti sanoen huonompaakin sitä tulee lukeneeksi, mutta valmiiksi hyvään tiedettyyn ei sitten tullut tätä ennen koskettua?
Joitakin aatoksia: Hiton hauska ja paljon hauskempi kuin ensimmäinen Huudan albumi. Pitkä tarina sopi Henkin seikkailtavaksi erityisen hyvin, mitä myönnän hieman epäilleeni. Hauskoja heittoja riitti aina Piet Mondrianista lähtien. Tekijöillä tuntuu olevan kulttuuri laaja-alaisesti hallussa sillä mitempä muutenkaan tällaista tekisi.
Keltainen tuntui aluksi erikoiselta valinnalta pohjaväriksi, mutta sehän sopikin albumiin paremmin kuin hyvin. Yhtä absurdi kuin Henkin toilailutkin.
Jos vaan yhtään millään mahdollista tässä maailmassa ja tässä Suomessa, lukisin lisää milloin tahansa.
