Hmmm... Päädynpä tässä vähän filosofoimaan keräilyharrastuksesta yleensä: Kun joskus kyselin asiasta, niin ilmeisestikin perinteisellä taidepuolella, esim. huutokaupoissa (ja sen seurauksena hiukan yllättäen myös vaikka vakuutusasioissa) 'kokoelma' määritellään sellaiseksi kohteeksi, jossa kokonaisuus yhdessä on arvokkaampi kuin osiensa summa. Tämä pätee vaikkapa antiikkiastiastoihin, joissa on harvinaista löytää kokonainen yhdessä ja ehjänä säilynyt kokonaisuus - yleensä aina joku on mennyt rikki, tai jossain perinnönjaossa setti on jaettu osiin ja levinnyt siitä sitten ties minne maailmalle.
Populaarikulttuurin keräilyharrastuksissa asiat tuntuvat toimivan ihan eri tavalla. Minun kokemukseni mukaan tällä puolella lähes poikkeuksetta kokonaisuuden arvo on aina VÄHEMMÄN kuin sen osat. Siis puhtaan kylmän rahallisesti. Aina kun olen nähnyt jotain isompia kokonaisuuksia myynnissä, on voinut laskea, että myyjä olisi todennäköisesti saanut enemmän rahaa myymällä setin osissa. Kun setti pidetään yhdessä, mukaan tuntuu aina väkisinkin tulevan jonkinlaista 'paljousalennusta'. Jotkut joukossa olevat kohteet kun ovat harvinaisempia ja tavoitellumpia kuin toiset, mutta on vähemmän ostajia, jotka olisivat valmiit nuo kohteet saadakseen maksamaan myös paljosta muusta siinä ohella, joka heitä ei kenties niin paljon kiinnosta - ja, mikä todennäköisempää, heillä on jo itsellään valmiiksi.
Vai pystyttekö nimeämään esim. yhtään sarjakuvakokonaisuutta, vaikkapa jonkun lehden tai kirjasarjan kaikkia numeroita, joka yhtenä settinä myytynä olisi arvokkaampi, kuin jos jokainen sen osa myytäisiin erikseen?
Tietenkään kukaan Suomessa ei ostaisi Kivekkään tai Hauhialan kokoelmaa pakettina. Kellä siihen olisi varaa? Ja niillä muutamilla muilla keräilijöillä, joilla on jo itsellään laajat Disney-kokoelmat, on noiden kanssa varmaan huomattavia päällekkäisyyksiä.
Muutaman kiinnostavan kohteen vuoksi olisi sitouduttava hankkimaan myös satoja, ellei tuhansia tuplakappaleita.
Minulle tulee aina vähän surullinen olo, kun näen tällaisia tapauksia, että kokoelmasta luovutaan, mutta toivotaan että se säilyisi eheänä. Ellei vastaanottavana tahona ole juuri joku museo (niin kuin tässä tapauksessa), tämän toiveen toteutuminen on äärimmäisen epätodennäköistä. Haikeaksi mielen tekee tätä ajatellessa se, että taustalla tuntuu olevan silloin jonkinlainen toive, että itsestä jää kokoelman myötä jonkinlainen muisto jälkipolville. (Kari Suomalaista mukaillen ihminen silloin "rakentaa itselleen mausoleumia"). Että kokoelman kartuttaminen todellakin silloin, niin kuin näissäkin kirjoituksissa on mainittu, nostetaan oman elämän keskeisimmäksi sisällöksi ja saavutukseksi.
Saattaa olla, että en tämmöistä ajattelua ikäni takia oikein vielä ymmärrä - ja toivon itse asiassa hartaasti, etten samanmoisiin mietteisiin itse aikanaan ajaudu... (Vaikka mistä sitä tietää, ehkä sitä viisikymppisenä kovinkin rupeaa haikailemaan muistomerkkiä itselleen).
Hauhialan puolesta olen kyllä onnellinen siitä, että kokoelman säilyttämishanke onnistui ja sille löytyi vastaanottava museotaho. Niiltä osin hän sai hoidettua asiansa hyvin. Kivekkäällä ei kaiketikaan tällaisia järjestelyitä omalle kokoelmalleen ollut, mikä on ehkä hiukan yllättävää siihen nähden, millaisessa arvossa hän sitä piti ja kuinka paljon muuten elämässään teki vastaavan aineiston statuksen nostamiseksi tässä maassa.
Aihe: Pentti Hauhialan kokoelma Kansalliskirjastolle (Luettu 9560 kertaa)