Allekirjoittanut on kypsytellyt ajatusta Jyväskyläläisen sarjakuvaseuran perustamisesta. Okei okei, on täällä Tsukiai, mutta mikäli olen oikein ymmärtänyt niin kyseinen viritelmä kärsii jäsenpulasta, mikä ei sinänsä ole edes ihme mikäli useammastakin lähteestä korviini kantautuneet puheet sisäsiittoisesta sisäpiiristä/salaseurasta pitävät paikkansa. Tarkoitus olisi tässä syyslomaviikoksi lähteä Liminkaan sarjislinjalle mm. hakemaan vauhtia/vinkkejä toiminnan käynnistämiseksi.
Mitäs seuran toiminta sitten pitäisi sisällään? Alustavasti olen kaavaillut viikottaista iltaa, johon voi tulla jauhamaan sarjakuvista, piirtämään, nauttimaan kahvia/teetä ja mahdollisista seuran sarjakuvahyllyn kokoelmista, sekä tienkin jonkinlaisen antologian tekemistä, ehkä jotain Jyväskylän omaa sarjisfestaria. Tai no, ehkä kuitenkin jonkinlainen sarjakuvapäivä voisi olla lähempänä mahdollisuuksia. Ja tietenkin Jyväskylän 24HCD saa yhdistyksen taakseen.
Nimestään huolimatta seuran toiminta voisi pitää sisällään paljon muutakin, kuten piirtämistä yleensä, CG-artia, animaatiota... Kaikkea mitä sisältyy kuva- ja kerrontataiteeseen. Monista eri alan osaajista voidaan yhdistää moniosaava poppoo.